Pallontallaajat.net
Valikko

Vuoden alku Vancouverissa

Aloitin vuoden 2018 aikalailla reissaten ja olenkin tässä kirjoitellut terveisiä vähän sieltä sun täältä. Kronologinen järjestys on nähtävästi vieras käsite, sillä viimeisimpänä olen raapustellut lähinnä Etelä-Afrikan kertomuksia helmikuulta. Mutta jos nyt vihdoin palaisi tuonne viileään vuoden alkuun. Uuden vuoden vietinkin Vancouverin saarella Victoriassa, josta voit lukea lisää täältä. Jos muuten olet nyt kesällä matkustamassa Vancouveriin, suosittelen päiväretkeä Victoriaan. On kuulemma kesäisin vielä paremmassa loistossaan, vähän niin kuin Suomen Naantali.

Sää tammikuun alussa oli hieman harmaa ja sumuinen. Vettäkin tuli jonkin verran, mutta ei sitä sateenvarjoa onneksi ihan alvariinsa tarvinnut kanniskella. Itse kuljin kaupungissa joko kävellen, bussilla tai kaverin kyyditsemänä autolla. Suosittelen käyttämään noita julkisia, sillä ne ovat erittäin hyvät eikä tarvitse etsiä parkkipaikkoja. Lisäksi kaupunki on aika tyyris ja parkista saa maksaa aika sievoisen summan.

Stanley Park

Puistoihmisenä en olisi missään nimessä jättänyt kyseistä virkistysaluetta välistä, onhan tuo kuitenkin Vancouverin suurin ja varmasti vierailluin viheriö. Puisto, niin kuin Vancouver itsessäänkin, on aika upealla paikalla ja maisemat vaihtelevat meren, vuorten ja puiden välillä.

Puistosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Haluat sitten olla aktiivinen ja kuljeskella pitkin useiden kilometrien pituisia polkuja tai vaikka istuskella piknikin äärellä nurmella tai rannalla. Kaikennäköistä aktiviteettia näytti löytyvän golfista ja tenniksestä aina hevosvaunuajeluun asti. Kaverini 2,5-vuotias tytön tyllerö oli mukana, joten emme luonnollisestikaan valinneet aikuisten aktiviteettejä, vaan käppäilyn lisäksi päädyimme Kanadan suurimpaan akvaarioon. Oli niin hauska seurailla tuon ilmeikkään tyttösen juoksua paikasta toiseen, että kamerakin pysyi visusti kassissa.

Gastown

Gastown on Vancouverin yksi vanhimmista kaupunginosista ja eroaakin aikalailla tuosta aivan ydinkeskustasta. Gastownissa rakennukset ovat matalia ja kadunvarsia koristelevat punasävyiset katutiilet. Kaupunginosasta löytyy toki perus turistikauppoja, mutta myös mielenkiintosia pikkuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Gastownin suosituin nähtävyys on todennäköisesti tuo Cambien ja Water streetin risteys, jolla sijaitsee vanha höyrykello. Pientä höyryä kellosta tupruu koko ajan, mutta suuremman näytöksen se esittää aina vartin välein, oman vihellyksensä säestämänä.

Sunset Beach Park & English Bay Beach

Keskustan länsipuolella sijaitsee aika mukava kävelyreitti (miksei juoksu- tai pyöräilyreittikin) rantaa myöden. Halutessaan voi kulkea aina Stanley Parkiin asti, toki kävellen kannattaa siihen jo varata hieman aikaa. Matkan varrella voi ihastella tai kauhistella erinäisiä veistoksia.

English Bayn Beachin tuntumassa asustelee 14 erilaista bronssisen väristä hauskuttajaa. A-maze-ing Laughter –patsaat ovat sijoittuneet paikalleen jäädäkseen, vaikka tämä ei alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Kaverit ovat ilmeisesti saaneet hyvän suosion. Fun fact: patsaiden kasvot ilmentävät itse taitelijan (kiinalainen Yue Minjun) omia kasvoja ja tämän luomuksen jälkeen Yue on luonut kasvoilleen kokonaisen uran taidemaailmassa.

Downtown

Vancouverin keskusta sisältää muiden suurkaupunkien tavoin liiketoimintaa, kulttuuria ja viihdettä. Robson squaren jääareenan vieressä kävi avoin kannabiskauppa, vaikka käyttö muuna kuin lääkeaineena ei taida Kanadassa vielä olla sallittua. Vancouver on aika liki tuota Washingtonin osavaltiota ja on varmasti tästä syystä aika lepsu kannabiksen suhteen. Paikalliset vaikuttavat suhtautuvan marihuonaan aika avoimin mielin, mutta voivottelevat toki muutoin vahvemman huumekulttuurin aiheuttamaa harmia.

Kaupungin näkymää voi ihastella korkeuksista Vancouverin Lookout Towerin yläkerrasta. Hissi ylös on aika hauska, sillä se kulkee talon reunustaa pitkin ja näet ulos koko nousun ajan. Jos meinaat lunastaa lipun, niin muista, että lipulla pääset saman päivän aikana uudestaan ylös. Eihän se maisema illaksi niin muutu, mutta satuin olemaan lähettyvillä vielä iltahämärällä, joten hyödynsin lipun koko rahan edestä.

Vancouver on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, kaupunki tarjoaa monia mahdollisuuksia. Minä olen jo pitkään ollut Kanadan ja Tim Hortonin ystävä eikä Vancouver muuttanut sitä. Toki veikkaan, että kaupungista saisi vielä enemmän irti kesäaikaan. Itselle se näyttäytyi ystävien rakkaana kotikaupunkina ja se teki reissusta minulle spessumpaa.

Kesäpäivä Kirstenboschin puutarhassa

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kapkaupungissa aivan Pöytävuoren juurella. Puutarhaa kutsutaan jopa yhdeksi maailman kauneimmista ja siellä käynnin jälkeen allekirjoitan tämän. Kapkaupunkia kiroavasta kuivuudesta ja osittain nuukahtaneista kukista huolimatta tarha esiintyi loistokkaana.

Kirstenbosch toimii asutuksena yli 7000 kasville. Osa kasveista oli aivan upeita, mutta itselle kaikkein kirkkaimpana jäi mieleen nuo maalauksia muistuttavat maisemat. Vaikka Kirstenbosch on yksi Kapkaupungin vierailluimmista turistikohteista, ei tuolla muut turret hyppineet silmille. Alue on sen verran suuri, että ihmismäärä onnistuu levittäytymään. Se juuri tekikin tuosta päivästä erityisen ihanan, sai ajan kanssa kuljeskella ja nauttia kukkatarhan antimista.

Kirstenboschiin kannattaa varata aikaa. Itse olin jotenkin ajatellut, että pari tuntia riittää hyvin, mutta sehän olisi ollut vain pintaraapaisu kyseisestä puistosta. Suosittelenkin istumaan alas ja nautiskelemaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Näissä näköaloissa se onnistuu melkein liiankin helposti.

Jos lähdet paikalle ilman omia eväitä ja nälkä iskee, löytyy paikalta muutama ihana kahvila/ravintola. Me istuskelimme ravintola Moyoon nauttimaan lounasta. Vaikka hintataso esimerkiksi Kapkaupungin keskustan ravintoloihin nähden oli suurempi, oli paikka sen arvoinen. Jo pelkästään ympäristö ja hyvä ruoka juomineen olisi riittänyt, mutta sen päälle etelä-afrikkalaiseen tyyliin vilpittömän aito palvelu pelasi.

Puutarhassa oli ihana seurailla erilaisia ihmisiä. Turistien lisäksi puistossa vierailee paljon myös paikallisia. Mikäs sen ihanampaa kuin lähteä perheen kanssa päiväretkelle nautiskelemaan kesästä, toki tällaisena kuumana päivänä suurin osa istuskeli puiden varjossa. Muistathan, että jos istahdat rauhalliseen ja hieman syrjäiseen paikkaan, huomioit myös tarhan elävät olennot. 16 erilaista käärmelajia on nimittäin myös ymmärtänyt kauneuden päälle ja asuttautunut joukkoon. Me näimme varoituskyltin näistä lieroista vasta noin puolessa välissä päivää ja siinä kohtaa selkäpiitä karmi, mistä puskista olimmekaan sandaaleissamme jo kerenneet kulkea.

Yksi puiston tunnetuimmista reiteistä on The Tree Canopy Walkway. Puinen silta kulkee puiden latvojen läpi paljastaen jälleen puutarhan komeuden. Mutkittelevaa siltaa on tietysti inspiroinut aikaisemmin mainittu matelija ja tästä olisi voinut tietysti päätellä jotakin. Myös Boomslangiksi eli puukäärmeeksikin (yksi puutarhan käärmelajeista) siltaa nimittäin kutsutaan.

No niin, tulipas sitä nyt mainittua sana ”käärme” monta kertaa. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan piirtänyt punaista ruksia kenenkään Kirstenbosch-suunnitelmiin. Lähde ihmeessä ihmettelemään tuota kauneutta kukkivaa viheriötä.

Autolla Kapin niemimaan kärkeen

Jos ajaminen vasemmanpuoleisessa liikenteessä ei hirvitä, vuokraa ihmeessä auto ja lähde päiväretkelle esimerkiksi Hyväntoivonniemen luonnonsuojelualueelle, jossa myös Kapin niemimaan kärki eli Cape Point sijaitsee. Kannattaa lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä vaikka kilometreissä matka ei ole pitkä, ovat tiet mutkaiset ja nopeusrajoitukset alhaiset. Ja haluat varmasti varata aikaa kauniiden maisemien ihailuun, sillä niitähän riittää.

Huomaat, kun pääset perille Cape Pointille. Muitakin autoja on todennäköisesti saapunut paikalle, onneksi pysäköintialueella on tilaa. Cape Pointin majakan tarina on surullisen kuuluisa. Paikka osoittautui majakalle epäsuotuisaksi, sillä se on usein sumun peitossa. Merenkävijöiden on ollut mahdotonta sitä havaita ja onnettomuuksilta ei vältytty.

Majakan luokse pääsee joko kävellen tai hammasratasvaunulla. Majakan luota avautuu aika mielettömät merimaisemat, mutta kannattaa vielä kulkea kävelyreitti pienemmän Diaz Pointin modernin majakan luokse. Näkymät tällä reitillä ovat mielettömät. Ja toisin kuin opasteissa lukee, perille pääsee aika nopeasti (noin 15min). Muista pitää hatustasi kiinni, sillä kärjessä tuulee.

Cape Pointin lähellä sijaitsee kivikkoinen ranta-alue, jolta löytyy myös tunnettu ”Cape of Good Hope” –kyltti. Minun ei oikein tehnyt mieli kuvata tuota kyseistä kylttiä, sillä sen ympärillä vilisi ihmisiä enemmän kuin muurahaispesässä. Sen sijaan oli hetki ihana tuijotella merta ja valokuvata enemmän tuota rauhallisempaa, hyvän toivon näkymää.

Oletko ajellut Kapin kärjessä? Tai onko tämä mahdollisesti suunnitteilla? Jaa toki kysymyksiä tai muistelmia, minä palaan mielelläni tuohon alkuvuoden kuumaan, mutta antoisaan päivään 🙂

Pääsiäinen Inarissa

Pääsiäinen kestää vain hetken ja sitä suuremmalla syyllä näistä päivistä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Itse lähdin arkea pakoon sukulaisten luo Lappiin, Inariin. Pääsiäisen aika Lapissa on yleensä ilmojen suhteen aika varma nakki ja sitä se oli tälläkin kertaa. Sopivan pienet pakkaset, aurinko ja kirkas lumi. Mitäpä sitä muutakaan Lapin lomalta tarvitsee odottaa.

Moottorikelkkakin lähti käyntiin ja päästiin perinteiselle kelkka-ajelulle. Pannukahvittelut eväiden kera tuolla hiljaisessa, valkoisessa maisemassa rauhoittaa kyllä levottomammankin sielun. Ei aikataulua. Ei kiirettä. Lähdetään, kun siltä tuntuu.

Inarinjärvellä järjestetään joka vuosi Porokuninkuusajot ja tällä kertaa ne ajoittuivat juuri pääsiäiseen. Itsellä viime kerrasta onkin aikaa. Paikalle oli saapunut yllättävän paljon porukkaa, sekä paikallisia että turisteja. Onneksi jäälle mahtuu ja jokainen saa töllöttää kisoja hyvältä paikalta. Porokisat ovat kyllä hauskaa katseltavaa. Hymynkare juoksi hienosti kisan alussa ja piti johtopaikkaa pitkään. Tulimus riensi kuitenkin ykköspaikalle ja kruunattiin vuoden 2018 porokuninkaaksi. Onnea Tulimus!

Pääsiäinen meni jälleen hieman liian vikkelään, mutta onneksi sai edes hetkeksi pysähtyä. Nyt jaksaa taas tuijottaa aikataulua ja odottaa kevään tuloa. Toivottavasti kaikilla oli onnistunut pääsiäinen!

Kapkaupungin ylpeys, Pöytävuori

Pöytävuori on varmasti yksi Kapkaupungin suosituimmista nähtävyyspaikoista, eikä syyttä. Vuori on kaupungin komein koriste, jonka näkee lähes joka puolelta. Ajoittain vuori ja sen huipun tasainen linja näkyy kirkkaasti sinistä taivasta vasten, ajoittain sitä peittää valkoinen pilvipeite, jota myös pöytäliinaksi kutsutaan. Robben Islandin vangeille kuten Nelson Mandelalle, pöytävuori on aina symboloinut vapautta.

Tämä pilvisyys ja myös tuuli kannattaa ottaa huomioon vuorella vieraillessa. Näkyvyys ei välttämättä pilvien takaa ole niin selkeä. Toisaalta taas kovin tuulisella säällä vuorelle menevät cable car –hissit eivät ole auki. Jos cable car ei innosta, vuorelle pystyy myös patikoimaan erilaisia ja eritasoisia reittejä pitkin. Me päätimme kuitenkin ottaa iisisti ja hyppäsimme hissin kyytiin. Jonkin verran kannattaa varata aikaa jonottamiseen, me taisimme seisoskella muiden vierailijoiden kanssa noin tunnin verran. Toisaalta jonottaminen meni aika nopeasti ihastellen mahtavia maisemia.

Korkealla on kaunista. Kaupungin hahmottaa mielestäni hyvin ylhäältä käsin ja onhan se upea. Ylhäällä kulkee kolme pituudeltaan erilaista maisemareittiä ja nämä ovat hyvin helppokulkuisia. Meidän oli tarkoitus kulkea pisin eli n. 45 minuutin reitti (Klipspringer walk), mutta tavallaan eksyimme matkalla ja poikkesimme ihan jonnekin muualle. Onneksi eksyimme, sillä pian löytyi aivan ihana, hiljainen tunnelma pilvien lomasta. Siellä päätimmekin sitten istahtaa nautiskelemaan eväitä. Noilta aikaisemmin mainituilta reiteiltä ei siis perjaatteessa voi eksyä, jos muistaa pysyy helpolla tiellä. Minua nähtävästi kutsui vain eräs jyrkempi alamäki.

Turistejahan tuolta myös löytyy, onhan se nyt odotettavissa. Kannattaa tallustella hieman kauemmas kahvilan ja ravintolan lähettyviltä niin löytää hieman rauhaa ja rakkautta. Tietysti mitä kauemmas kulkee, sitä vähemmän ihmisiä. Itse pyrin aina tällaisissa paikoissa ajattelemaan asiaa niin, että jos minulla on oikeus nähdä tämä, niin silloin on kaikilla muillakin. Sopu sijaa ja tilaa antaa.

Ihmisten lisäksi ylhäältä löytyy myös muuta elämää. Kannattaa bongailla kivien lomasta mm. liskoja ja näitä ihania norsun sukulaisia eli kalliotamaaneja.

Meillä oli oikein ihana päivä vuorella ja voin kyllä suositella sitä muillekin. Muistakaahan rasvata itseänne säännöllisin väliajoin, nyt ollaan kuitenkin auringolle tarjoiltuna katetulta pöydältä, kirjaimellisesti.

Safarilla Krugerin kansallispuistossa

Safarireissumme kesti kokonaisuudessaan kolme päivää ja kaksi yötä. Lähtö oli aamulla Johannesburgista, josta Krugerin kansallispuiston portille (Skukuza) ajomatkaa kertyi viisi tuntia. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri, sillä olimme kyseisen safarikerran ainoat. Opas autoineen ja taitoineen oli siis tuon kolmen päivän ajan vain meitä varten.

Kolmeen päivään sisältyi yhteensä neljä eri ajokertaa ja jokainen noista kerroista kesti noin 3-4h. Oli kyllä erittäin hyvä, että oli tuo opas mukana. Näin ensimmäistä kertaa safarilla olleena sai kuulla kaikenlaista mielenkiintoista eri eläimistä ja reissusta sai varmasti enemmän irti. Lisäksi oppaalla on koko ajan käytössään puhelin, josta hän pystyy seuraamaan mahdollisia tiedotuksia eläinten bongauspaikoista. Ja näitä tiedotuksia tulikin aina ajoittain jahdattua.

Safariajeluiden ja muiden kuljetusten lisäksi reissun hintaan kuului tietysti majoitus, mutta myös aamupalat ja päivälliset. Nämä maittavat ateriat (kuten eteläafrikkalaisen braai-illallisen) opas valmisti meille itse ja siinä sitten ruokailujen lomassa pystyi hyvin jatkamaan mielenkiintoisten tarinoiden kuuntelua ja kysymään kaikkea Krugerin ja taivaan väliltä.

Aamuisin herätykset olivat klo 4.45, jotta päästiin hyvissä ajoin bongailemaan eläimiä. Krugerin asukkaat kun ovat kuitenkin aktiivisimmillaan aamun viileämmillä tunneilla. Keskipäivän kuumuudessa valitsisin itsekin sen pensaan varjoisan piilopaikan.

Yritys, jolta safarin varasimme, oli nimeltään Wild Wings Safari. He tarjoavat kokemuksia seitsemässä eri Afrikan maassa ja jokaisessa kohteessa on erilaisia mahdollisuuksia. Itse olin kaikin puolin tyytyväinen saamaani palveluun sekä ennen reissua että reissun päällä, kokemus ylitti villeimmätkin odotukseni. Jos haluat päästä varsinaiseen safaritunnelmaan, lue aikaisempi blogipostaukseni tästä! Eläimellistä viikon alkua kaikille blogiystäville!

Victoria, Brittiläisen Kolumbian kuningatar

Victorian kaupunki sijaitsee aivan Vancouverin edustalla ja on siksi oiva kohde kaupungista esimerkiksi viikonloppureissua ajatellen. Vancouverinsaarelle ja näin siis myös Victoriaan pääsee kätevästi lautalla. Lauttamatka kestää 1h 35min ja kirkkaana päivänä reitti on erittäin kaunis, ainakin kuulemani perusteella. Itse matkustin saarelle iltamyöhäisellä, jolloin pimeys oli jo laskeutunut. Takaisin päin tullessa sumu taas peitti maisemareittiä, valitettavasti. Lautta kulkee Vancouverin ja Victorian (Tsawwassen-Swartz Bay) väliä ainakin parin tunnein välein ja helpottaa näin myös suunnitelmien tekoa (www.bcferries.com).

Victoria on tunnettu erityisesti kesäkaupunkina, mutta näyttäytyi minulle myös näin talviseen aikaan oikein mallikkaana. Kaupungin keskusta on todella mukavaa aluetta ja siellä kuluu hyvin kokonainen päivä katuja tallustellen. Keskusta sijaitsee aivan veden äärellä ja vaikka rakennukset ovat suuria, ei niitä ole onneksi korkeudella pilattu. Tästä syystä kaupungista jääkin mieleen ihanan idyllinen kuva.

Kaupungista löytyy myös oma Fisherman’s wharf, joka koostuu lähinnä kirkkaan värisistä venetaloista. Paitsi, että venetalot ovat itsessään mielenkiintoista katseltavaa, saattaa niiden edustoilta ja ”pihoilta” löytyä ties mitä ihmeteltävää. Vaikka paikka itsessään on hauska ja talot suloisia, en sinne kyllä itse muuttaisi. Voisin kuvitella, että pimeän tullen alueella jopa kummittelee. Tai ehkä se on vain rauhallinen, kun turistit eivät ole kurkistelemassa ikkunoista.

Keskustan lähettyvillä, kävelymatkan päässä, sijaitsee upea puisto nimeltä Beacon Hill. Puisto on varmasti enemmän edukseen kesällä, sillä niin kuin yleensäkin puistot talvisin, paikka ammotti tyhjyyttään. Minusta oli kuitenkin erityisen kiva käydä katsomassa puiston toteemipaalu. Kyljessä taisi lukea jopa ”maailman korkein”, liekö tuo kuitenkaan paikkaansa pitävä fakta. Näitä toteemipaalujahan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsee vähän siellä sun täällä, sillä ne ovat Pohjois-Amerikan luoteisrannikon intiaanien tunnettuja monumenttejä.

Victorian keskustan alueen ulkopuolelta löytyy vielä vaikka mitä nähtävää. Siitä kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessa, jonka voit lukea täältä. Satamatunnelma, kauniit vanhat rakennukset, romanttiset valot ja eloisa ilmapiiri, niistä on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki tehty.

Suu auki Krugerin safarilla

Nouset safariauton kyytiin etkä oikein tiedä mitä odottaa. Sisimmässäsi hyppelet tasajalkaa, mutta et oikein uskalla toivoa liikoja. Voihan olla, että nämä kesäpäivät ovat liian kuumia eläimille ja kaikki piileskelevät tiheiden puiden ja pensaiden suojissa. Voi kumpa näkyisi edes elefantteja, seeproja tai kirahveja.

Auto lähtee liikkeelle ja kuuma ilma puhaltaa kasvoihin. Kehossa tuntuu pientä jännää kihelmöintiä, mikähän sieltä tulee vastaan ensimmäisenä. Juuri kun alat hieman siristää ympärillesi auto pysähtyy ja tuijotat suoraan norsulaumaan, joka on pysähtynyt tien viereen napsimaan eväitä puun juuresta. Lauman johtaja tärisyttelee puuta, jotta ruoka saadaan maahan ja näin kärsän kautta suuhun. Yksi laumaan kuulumaton fantti yrittää lyöttäytyä kesteihin, mutta saa nopeasti häädön. On se näköjään eläinmaailmassakin julmaa.

Kun vatsa on rauhassa mutusteltu täydeksi ja lauman isoin naaras päättää lähteä kävelemään, muut seuraavat perässä. Safariauto lähtee liikkeelle ja huomaat hymyileväsi, ainakin yksi iso otus on bongattu etkä ainakaan jää tyhjin käsin. Muutama sata metriä ja taas auto pysähtyy, puskasta kurkkaa upea sarvipää. Kyseessä on Kudu-antilooppi.

Erilaisia antilooppilajea Krugerissa on yli kymmenen ja niitä näkyy jatkuvasti. Toinen toistaan ihanampia sarvettomia ja sarvellisia kulkee safaripäivien mittaan teiden yli. Yksin ja yhdessä.

Opas saa tietoonsa, että leijonia loikoilee lähistöllä. Alat jo vähän nauraa mielessäsi, että mitenkä tämä nyt näin menee. Eihän tässä ehdi edellisiäkään ihmetellä loppuun. Ennen kuin näet yhtään kissaeläintä, huomaat noin kuusi muuta parkkeerattua autoa tien vieressä. Onhan täällä näköjään muitakin turisteja ja kaikki nähtävästi leijonaa ”metsästämässä”. Sitten se tunne, kun näet tuon ison harjan pilkottavan pitkän ruohon takaa.

On siellä näköjään naaraskin, ja kun naaras nousee ylös tapahtuu jotain ihmeellistä. Kyllä, nehän rupevat parittelemaan. Siinä sitten yhtäkkiä seuraatkin suuren yleisön kanssa tätä intiimiä hetkeä…ja toista…ja kolmatta. Kun leijonat parittelevat, ne parittelevat koko päivän. Yksi sessio ei kestä kovin kauaa, mutta niitä toteutetaan vähintään puolen tunnin välein. Siis aivan uskomatonta. Hauskinta tässä esityksessä on se, että jokaisen parittelukerran päätteeksi naaras jatkaa lepäilyä kuin mitään ei olisi tapahtunatkaan ja uros nostaa katseen yleisöön tyytyväisen ja kuvauksellisen näköisenä.

Voihan tätä maailmaa. Tunnet tyytyväisyyttä siitä, että on olemassa näitä upeita eläimiä, jotka saavat vielä elää villeinä ja vapaina. Tämän ajatuksen siivittämänä tuntuu vielä ihmeellisemmältä havahtua yhtäkkiä sarvikuonon olemassa oloon. Ensimmäinen sarvikuonohavainto näkyy kauempana, mutta ei mene kauaa, kun yhtäkkiä niitä onkin kolme, aivan tien tuntumassa. On ne valtavia sarvineen päivineen. Seuraat olentojen huoletonta touhua ja samalla hieman harmissaan kuuntelet oppaan surullista tarinaa salametsästyksestä. Sarvikuonoja on jo nyt harvinaista nähdä. ”Kuinka monta yksilöä mahtaakaan olla jäljellä kymmenen vuoden päästä”, pohtii opas vakavana.

Näiden valtavan upeiden ja isojen yksilöiden lisäksi Krugerista löytyy toki myös pienempää seuraa. Aina siivekkäistä matelijoihin. Näitä matosia näkee kuitenkin Krugerissa harvoin, ne osaavat onneksi loistaa hyvillä piilopaikoillaan.

Safaripäivien edetessä et enää kanna huolta eläinten näkemisestä. Toki ajoittain auto kulkeutuu pidemmänkin matkan ilman keskeytyksiä, mutta sitä palkitsevammalta tuo seuraava pysähdys tuntuu. Ihanaa, kun ei ole sataprosenttista karttaa siitä, missä esimerkiksi nämä ihanat seeprat ja kirahvit sijaitsevat.

Oppaan avulla kuulet vinkkejä muiden tirkistelijöiden havainnoista ja tällöin pistetään kööriin hieman vauhtia. Kuulinko oikein, että nyt ajetaan kohti villikoiria?! Eihän niidenkään näkeminen ole todellakaan itsestäänselvyys. Opas käy Krugerissa vuoden aikana lähes viikottain ja mukaan on mahtunut vuosia, jolloin havaintoja on tehty vain pari. Muutaman ”ei voi olla totta” päästät suustasi, kun saavut lepäävän villikoiralauman luokse.

Jokainen vastaantuleva yksilö on aina yllätys ja juuri tämä tunne on niin mieletön. Ja vaikka safariajoja on useampia, on jokainen niistä omalla tavallaan uusi, erilainen ja ihmeellinen.

Viimeisellä safariajolla etsit tietoisesti sitä nopeasti juoksevaa pilkullista kissaa, nimittäin gebardia. Gebardi pysyy piilossaan ja tunnet lievää huojennusta, ei ne eläimet täällä puistossa onneksi ihan tarjottimella olekaan. Toisaalta, seuraavaksi auto pysähtyy ja olet jälleen melkein kosketusetäisyydellä tuosta yhdestä eläinkunnan kuninkaasta.

Ja kyllähän sitä sitten yksi pilkullinenkin kissaeläin pääsee lopulta kameralle, kyseessä on leopardi. Siinä se ihmettelee rauhassa omituisia linssin kanssa töllöttäviä yksilöitä kunnes saa tarpeekseen ja jatkaa matkaa.

Pakkailet kimpsuja ja kampsuja reppuun ja toistat itsellesi ja matkakumppaneillesi ehkä noin sadatta tuhannetta kertaa, miten mielettömät päivät ovatkaan takana päin. Olet nähnyt kolmen päivän aikana 25 erilaista nisäkästä ja useita kymmeniä upeita lintuja. Merkkaat Krugerin kansallispuiston checklist –listaan nähdyt eläimet ja pohdit, koskahan tulee se hetki, jolloin pääset seuraavaksi kohtaamaan näitä mielettömiä villejä. Poistuessasi puistosta mielesi tekee piruetteja, eläimet kuitenkin jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se tässä juuri niin ihanaa onkin.

 

Victoria Views

Astelin tähän vuoteen kymmenen tuntia myöhemmin kuin useimmat tutut. Vietin nimittäin vuoden vaihteen Victorian kaupungissa, joka sijaitsee Vancouverin edustalla olevalla saarella. Yllättävän monelle tämä on tuiki tuntematon kaupunki, vaikka onkin Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki. Itse kuulin kyseisestä paikasta ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten, kun työkaverini esitteli sen kotikaupunkinaan. Tuolloin mielenkiintoiselta kuulostava kaupunki jäi houkuttelemaan, ja nyt osittain hieman vahingossa ja yllättäen, päädyin vastaanottamaan vuoden 2018 juuri siellä!

Olin tietysti yrittänyt valmistautua reissuun lukemalla blogikirjoituksia ja suurimmassa osassa kehuttiinkin paikkaa ihanana kesäkaupunkina. Victoria on niin helpon ja nopean lauttamatkan päässä Vancouverista, että moni on käynyt siellä pyörähtämässä ainakin viikonlopun verran. Ennen reissua mietin, että minkähänlaisen kuvan Victoriasta saa näin talviaikaan ja pelkäsinkin erityisesti säiden puolesta. Varsinkin kun kaverit muistuttivat ottamaan mukaan paljon vedenkestävää.

Kun saavuin Victoriaan, satoi aivan kaatamalla! Tuolloin taisi vedet tulla seuraavan viikon edestä, sillä muutoin kelit salli ja ilma oli mitä mahtavin. Kumotaan siis samantien se, että Victoria toimii vain kesäkaupunkina. Itseäni yllätti lähinnä se, miten paljon kaupungissa ja sen ympäristössä on nähtävää. Tässä kirjoituksessa keskitynkin nyt ensin Victorian ihaniin maisemiin.

Victorian keskustan eteläpuolella on aivan ihanaa rannikkoaluetta, jossa pääsee hyvin liikkumaan sekä autolla että kävellen. Meillä oli auto, mutta pysähtelimme vähän väliä ja kuljeskelimme ympäriinsä myös jalkaisin.

Rannikkoalueen lemppari oli ehdottomasti Clever Point Park, jonne oli kirkkaana päivänä löytänyt muutama muukin ulkoilija. Ilmeisesti kesäisin kyseinen alue täyttyy koiraihmisistä, joten jos jollain on koirapelkoa, niin ottaankoon tämän pienenä varoituksen sanana. Victoriassa kun lähes jokainen kuljettaa koiraansa lisäksi vapaana. Minusta oli ihana katsoa muutamia vapaana leikkiviä koiria, eikä kellään muullakaan näyttänyt olevan mitään sitä vastaan.

Vancouverin saari on vuoristoista aluetta ja siksi paikalta löytyykin erilaisia pienempiä ja isompia vaellusreittejä. Victorian alueella on muutamia kukkuloita, joilta löytää ihania polkuja ja maisemareittejä. Me kävimme kahdella kukkulalla, Mount Douglasilla ja Mount Tolmiella. Korkeimpiin kohtiin pääsee halutessaan myös autolla ja itse oli ihan tyytyväinen, kun päätimme ajaa Mount Douglasille. Sen verran tuntui pienoinen flunssa rintakehässä, että kapuaminen olisi voinut olla muuta kuin nautinnollista.

Kukkulakierrosten välissä piipahdimme pienellä ranta-alueella, mutta vain pikaisesti, sillä juuri tuossa kohtaa tuntui aikamoinen viima eikä tehnyt mieli kaivaa bikineitä esiin.

Esquimalt Lagoon, sekä paikallisten että turistien suosima luontoalue. Kävelimme edestakaisin tuota kauniin kapeaa kaistaletta, joka on loistossaan yleensä auringonnousun tai –laskun aikaan. Esquimalt Lagoonin alueella sijaitsee myös kuuluisa Hatley Castle, jossa on kuvattu monia elokuvia ja tv-sarjoja, viimeisimpänä Ryan Reynoldsin tähdittämä Deadpool. Minulle jäi ehdottomasti paremmin mieleen rannalle tehty puinen taideteos, mahtavaa luovuutta!

Jos on tosiaan auto käytössä, kannattaa vierailla myös Malahatissa. Todella kauniita luontomaisemia pienine putouksineen. Suuri massa ihmisiä vierailee Goldstream Provincial Parkissa marraskuun tienoilla, jolloin joet täyttyvät kutevista lohista. Kutemisen jälkeen lohet kuolevat ja tämä prosessi jatkuu joulukuulle asti. Vielä näin vuoden vaihteessa ajoittain nenään iski aikamoinen lemu kalojen jäännöksistä. Namskis!

Aika paljon siis löytyy Greater Victorian alueelta, mutta kyllä se keskustan aluekin tunnelmalliselta vaikutti, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Ihanaa vuoden alkua kaikille lukijoille!

DER HIMMEL ÜBER BERLIN

Tuoksuvat kynttilät, välkkyvät valot ja iloiset musiikit tuntuvat täyttävän yhden jos toisenkin huoneiston. Joulumieli on saapunut. Oikeastaan juuri tämä hetki on sitä parhainta aikaa. Kaikki se olemisen ihanuus on vielä edessä. Itsellä lahjat lepää jo kuusen alla ja nyt voi rauhallisin mielin valmistella ihania herkkuja joulupöytään.

Moni on varmasti vieraillut Berliinissä juuri kyseiseen aikaan, ennen joulua. Aistinut tuota minimuotoisen joulukylän tunnelmaa, nauttinut joulumaistiaisista ja hörppinyt hehkuviintä. Minä varasin reissuni viikonlopulle, jolloin markkinoita pystytettiin. En siis löytänyt joulupukkia, mutta häntä en nyt varsinaisesti mennyt etsimäänkään.

Joulumarkkinoiden puutteesta huolimatta aistin suurkaupungin tunnelmaa, nautin jos jonkinmoisista maistiaisista ja hörppisin sitä viintä. Berliini näyttäytyi minulle positiivisena. Olin asennoitunut siihen, että kaupunki on sekava kaikessa laajuudessaan ja todennäköisesti saisin siitä vain pienen kosketuksen. Toki tuli todettua, että tutkimusmatkailu Berliinissä veisi huomattavasti viikonloppua pidemmän ajan, mutta yllättävän paljon tuossakin ajassa kerkiää. Kaupunki ei ollut lainkaan sekava, vain iso.

Ystäväni asuu Mitte –kaupunginosassa, joka tuntui itseasiassa sijainniltaan erittäin hyvältä paikalta. Kävely sieltä sujui vaivattomasti kauemmaksikin ja matkanvarrella ympäristö eli. Tuli talsittua aikamoinen matka, mutta siltä se ei kuitenkaan tuntunut.

Sadetta ei juuri viikonlopun aikana näkynyt ja aurinkokin pilkahteli useammin kuin olin osannut toivoa. Sinisen taivaan alla oli mukava bongailla noita Berliinin nähtävyyksiä, kiitos hyvän oppaan. Tähän väliin tunnustus. Itsellä ei ollut oikeastaan käsitystä näistä perusnähtävyyksistä, mutta eipä tuo haitannut. Katsoin kaikkea hyvin uusin silmin. Brandenburgin portin luona näitä väärinpäin olevia linja-autoja yksi jos toinenkin katsoi kyllä uusin silmin. Kyseinen monumentti oli nimittäin vastikään pystytetty. Ilmeisesti teos on mallinnos valokuvasta, joka on peräisin Syyriasta.

Berliiniin mahtuu paljon historiaa ja yksi ehdoton suositus on mennä tutustumaan muistomerkkiin ja museoon, jotka sijaitsevat aivan Brandenburgin portin kupeessa. Memorial to the Murdered Jews of Europe ei ole reissun piristävin, mutta ehkä syvimmälle osuvin paikka.

Kaikkein kirkkaimpana viikonlopusta jäi mieleen Berliinin värit, sanan kaikessa merkityksessä. Tästä lisää tuonnempana. Nyt nauttimaan loppuvuoden rauhasta ja siitä tärkeimmästä, yhdessäolosta. Ihanaa joulua kaikille lukijoille, lähelle ja kauas 🙂