Pallontallaajat.net
Valikko

Seattle ja 50 eri harmaan sävyä

Tammikuu ja suunnitelmissa Seattle. Hyppäsin Vancouverista Boltbussin kyytiin ja huristelin rajan yli viikonloppuvisiitille. Mielenkiinnolla odotin, mitä kaikkea Seattlella oli tuohon aikaan vuodesta tarjota, ei ainakaan sitä auringolla ja lämmöllä kuorrutettua versiota.

Vietin kaupungissa melkein kokonaiset kolme päivää ja siinä ajassa ehti nähdä yllättävän paljon. Kävellen tutustuu kaupunkeihin mielestäni parhaiten, joten pidin koko ajan jalat alla. Ajoittain hieman ripsi, mutta ilman saappaita pärjäsi oikein hyvin ja jalat säilyivät koko reissun kuivina.

Majoituin aivan Seattlen keskustan tuntumassa eräässä hostellissa (aivan Pike Place Marketin vieressä), joten tämä oli hyvä tukikohta kaupungin kiertelyä ajatellen. Toki kaupungin asunnottomat viihtyivät myös kyseisellä kadulla eikä öisiltä huutokeskusteluilta vältytty, onneksi olivat korvatulpat ja unilahjat tallessa. En ole oikeastaan missään muualla suurkaupungeissa törmännyt näin suureen määrään kodittomia ja ajoittain fiilis oli kyllä hieman rauhaton.

Minusta on ihan mukava käydä katselemassa kaupunkeja hieman ylhäältä käsin, varsinkin jos on mahdollisuus nähdä se muualta kuin korkeasta rakennuksesta. Seattlessa sijaitsee Kerry Park ylhäällä mäen nyppylällä, josta on ihan mukavat näkymät kohti kaupunkia. Mikään puisto se ei siis ole, vaan oikeastaan eräänlainen näköalatasanne. Alueella on myös ihan mukava kävellä ihastellen hieman tyyriimpiä amerikkalaisia asuntoja.

Suosittelen kävelemään alas ikään kuin kaupungin länsipuolta, sillä maasto mutkitteli hieman enemmän ja välillä teiden lomasta tuli esiin jopa upeampia maisemia kuin Kerry Parkista. Lisäksi oli kiva muutoinkin jatkaa kävelyä vetten äärellä aina keskustan alueelle saakka.

Kävin toki katsomassa Seattlea vielä vähän ylempää, mutta en suinkaan tunnetun Space Needlen yläkerrasta vaan Columbia Centeristä, kiitos Elinan ja Tomin vinkistä Vaihda vapaalle –blogista. Columbia Center on tosiaan korkeampi rakennus ja lisäksi pääsee huomattavasti halvemmalla, mikä minun kohdalla painoi vaakakupissa.

Varmasti Seattlen tunnetuin paikka on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista toreista nimeltä Pike Place Market. Siellä tuli useamman kertaa pyörittyä, sillä kuten aikaisemminkin mainitsin, majoituin aivan sen vieressä. Vaikka marketti onkin tietynlainen nähtävyys ja turisteja on paljon, oli siellä mukava pyöriä ja tutkiskella kaikkea mahdollista. Ihanilta sivukujilta löytyy vaikka mitä.

Käy ihmeessä myös katsastamassa Pike Place Marketin vieressä sijaitseva purukumiseinä. Kyllä, luit aivan oikein. Hauskaa, vaikkakin myös hieman ällöä. Ihmiset ympäri maailmaa ovat kiinnittäneet oman purkkansa kyseiseen seinään ja siitä onkin rakentunut oikein väripilkku kyseiselle kujalle. Minusta kaikkein hauskinta oli oman ihmetyksen jälkeen jäädä hetkeksi seuraamaan muiden tulijoiden ilmeitä ja reaktiota. Ihmiset vaikuttivat tuolla kujalla kovin iloisilta ja huvittuneilta ja kaikki hymyilivät toisilleen ihmetellen.

Eriväristen harmaiden pilvien peittämä taivas kuvaa tammikuista Seattlea. Pientä sateen ropinaa kuului, mutta se ei kuitenkaan kastanut. Ilmassa oli sumua ja kaduilla keskustelivat pulut ja pulsut. Viimeisenä iltana katse kohdistui Elliot Bayn suuntaan ja pieni hymy nousi kasvoille. Valo.

 

Great Ocean Road on my mind

It’s Throwback Thursday. Ja nyt ei muuten olekaan minkään muutaman kuukauden takaisen tarinan esittely vaan hypätään oikeasti vuosien takaisiin tunnelmiin. Vietin Australiassa kolmisen kuukautta syksyllä 2012. Alkuun vietin aikaa Brisbanen lähettyvillä opiskeluihin liittyvän harjoittelun merkeissä ja sen jälkeen jäätiin kavereiden kanssa nautiskelemaan pelkästä reissaamisesta.

Tuosta syksystä voisi kirjoittaa vaikka mitenkä monta postausta, mutta jostain tuntemattomasta syystä mieleni heitti minut tänään erääseen roadtripiin. Great Ocean Road, tuo yksi maailman tunnetuimpiin kuuluva rannikkotie. Siitä kirjoitan tänään!

Olimme varanneet ajeluun kolme päivää ja se riitti aika tarkalleen meidän suunnitelmaan. Toki varmasti pidempäänkin reittiä voisi ajaa, sillä matkan varrella on vaikka minkälaista tekemistä ja nähtävää. Rannikkotie on n. 250km pitkä ja sisältää kauniita hiekkarantoja, massiivisia rantakallioita ja kalliomuodostumia, eläimiä sekä monenlaisia lomanviettokyliä ja –kaupunkeja.

Ensimmäisen ajopäivän kohokohta oli ehdottomasti vapaasti elävät koalat. Voi että niitä söpöläisiä. Olimme toki reissun aikana nähneet karvaturreja näillä suojelualueella (sanctuary), mutta onhan se täysin eri nähdä eläin sen omassa elinympäristössään. Ja näin vuosia reissun jälkeen enemmän näitä eettisiä kysymyksiä miettineenä hieman hävettää tunnustaa, miten aidosti tuolloin suojelualueella pystyin nauttimaan pehmeän koalakarhun syleilystä. Eipä tuokaan koala varmaan ihan vapaaehtoisesti olisi syliin tullut, jos olisi itse saanut päättää. Mutta…näitä vapaita koalia saatat löytää helpoimmin, kun ajat kohti Kennett Riveriä ja poikkeat tieltä mäkeä ylös Grey River Roadia pitkin kunnes tulet eukalyptusmetsikköön. Taianomaista, mutta niin luonnollista.

Ensimmäisen yön vietimme Apollo Bayssa. Kaupungissa pääsimme näkemään aika upean maiseman Marriners Lookoutilta. Ja nähtiinhän me myös seuraavana päivänä lisää koalia, ihanaa! Kannattaa ajaa teillä varoen, sillä mm. tämä koalakaksikko kuljeskeli ihan tien vierustalla.

Otwaynniemellä sijaitsee Australin vanhin majakka. Majakan luota aukeaa totuttuun tapaan aika mielettömät merimaisemat. Vaikka maisemat olivatkin upeat, paikka huokui aavemaisuutta. Vuonna 1978 eräs lentäjä oli vaihtanut kurssia majakan luona meren suuntaan ja hetken päästä lentäjästä ei kuulunut enää mitään. Viimeisessä yhteydenotossa lennonjohdon kanssa lentäjä oli kuvannut oudon lentokoneen lentävän hänen yläpuolellaan. Koneesta eikä lentäjästä löytynyt suurista etsinnöistä huolimatta enää mitään. Kaiken lisäksi paikalla sijaitsevasta talon murjusta huokui hiljainen yksinäisyys.

Varmasti reitin tunnetuin nähtävyys on tietysti 12 Apostolin näkymä. Aallot ovat kuluttaneet lohkareiden ympäriltä pehmeämmän kiviaineksen ja näin on luonto jälleen muokannut ihmisille ihmeteltävää. Seuraavan yömme vietimme Port Campbellissä, joka oli ihan mukava pieni kylä. Port Campbellin hostelli oli siisti ja rauhallinen, suositeltava majapaikka.

Sitten olikin aika suunnata auton nokka takaisin kohti Melbournea (palasimme takaisin sisämaata pitkin), mutta ennen sitä oli vielä katsastettava mm. London Bridge ja Grotton luolamaiset kivimuodostelmat.

Aika mielettömiä paikkoja vai mitä!? Olipas ihana kirjoittaa tämä postaus. Kirjoittamalla ainakin minä pääsen lähemmäksi niitä muistikuvia, jotka eivät aina ensimmäisenä tule mieleen, nytkin pääsin pitkästä aikaan kunnolla niihin yksityiskohtaisempiin tunnelmiin. Näitä piti tietysti hieman kaivaa muistin syövereistä, onhan reissusta jo tosiaan se reilut viisi vuotta! Ja terveisiä matkakumppaneille (ei kerrota, että huikean roadtripin jälkeen vietettiin yö Mäkkärin parkissa)!

Sekaisin pingviineistä

Yy kaa koo, yy kaa koo, pingviinit on täällä joo! Olen vain kerran aikaisemmin nähnyt pingviinejä niiden omassa elinympäristössään, tuolloin olin St. Kildan satamassa Melbournessa. Melbournessa pingut olivat kovin pieniä ja tulivat esille vasta iltahämärällä, pimeällä sai jo hieman tihrustella nähdäkseen. Toista se oli nyt Etelä-Afrikassa!

Nämä afrikanpingviinit sijaitsevat Boulder’s Beachilla Simon’s Townissa, joka sijaitsee hyvin lähellä Kapkaupunkia. Me yhdistimme pingviinien ihastelun päiväretkeemme, jonka toteutimme vuokra-autolla. Ennen pingviinejä olimme käyneet ihastelemassa Kapin niemimaan kärkeä. Pingviinien näkeminen kyllä väritti tuota päivää entisestään, mustavalkoisesta asustaan huolimatta.

Minut tuntevat tietävät suhtautumiseni pingviineihin. Rakastan niitä! Yksinkertaisesti siitä syystä, että niistä tulee vain aina niin hyvälle tuulelle. Kuten eräässä sanonnassakin todetaan, voiko kukaan katsoa pingviiniä ja tuntea vihaa?

Rannalle mennessä tulee maksaa reilun neljän euron pääsymaksu, joka menee osittain näiden onnellisten jalkaparien suojelemiseksi. Kuulin osan ihmisistä kyselevän virkailijalta, että onko pingviinien näkeminen varmasti taattua ja onhan se! Toisaalta, jos olet menossa esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, voi tilanne olla valitettavasti toisin. Tämä kyseinen pingviinilaji on joutunut ekologisen loukun kouriin. Pääosin ilmastonmuutoksen ja liikakalastuksen vuoksi yhä useampi yksilö jää näkemään nälkää. Tämä tekee surulliseksi. Pingviinien vointi kun heijastuu suoraan myös meren hyvinvointiin ja näin ollaan kaaoksen ympyrä saatu suljettua.

Kuvien pingviinien kotipaikkakunta Simon’s Town vaikutti myös ihanan idylliseltä ja suosittelenkin varaamaan aikaa myös siellä oleskeluun. Me emme halunneet päivän aikana kiirehtiä mihinkään ja siksi pingviinien kanssa vietetyn ajan jälkeen olikin jo aika suunnata kohti Kapkaupungin keskustaa palauttamaan autoa. Muutaman henkäyksen ehti sataman alueella haukata, eikö olekin ihanan näköistä.

Jos olet siis Kapkaupunkiin päin suuntaamassa, älä jätä tätä mahdollisuutta välistä. Näitä fiksusti pukeutuneita yksilöitä seuratessa huomaat hymyileväsi taukoamatta. Itse saatoin jopa hieman vaappua kavereiden kanssa samaan rytmiin. Penguins can’t fly, I can’t fly, and therefor I think I’m a penguin.

Vuoden alku Vancouverissa

Aloitin vuoden 2018 aikalailla reissaten ja olenkin tässä kirjoitellut terveisiä vähän sieltä sun täältä. Kronologinen järjestys on nähtävästi vieras käsite, sillä viimeisimpänä olen raapustellut lähinnä Etelä-Afrikan kertomuksia helmikuulta. Mutta jos nyt vihdoin palaisi tuonne viileään vuoden alkuun. Uuden vuoden vietinkin Vancouverin saarella Victoriassa, josta voit lukea lisää täältä. Jos muuten olet nyt kesällä matkustamassa Vancouveriin, suosittelen päiväretkeä Victoriaan. On kuulemma kesäisin vielä paremmassa loistossaan, vähän niin kuin Suomen Naantali.

Sää tammikuun alussa oli hieman harmaa ja sumuinen. Vettäkin tuli jonkin verran, mutta ei sitä sateenvarjoa onneksi ihan alvariinsa tarvinnut kanniskella. Itse kuljin kaupungissa joko kävellen, bussilla tai kaverin kyyditsemänä autolla. Suosittelen käyttämään noita julkisia, sillä ne ovat erittäin hyvät eikä tarvitse etsiä parkkipaikkoja. Lisäksi kaupunki on aika tyyris ja parkista saa maksaa aika sievoisen summan.

Stanley Park

Puistoihmisenä en olisi missään nimessä jättänyt kyseistä virkistysaluetta välistä, onhan tuo kuitenkin Vancouverin suurin ja varmasti vierailluin viheriö. Puisto, niin kuin Vancouver itsessäänkin, on aika upealla paikalla ja maisemat vaihtelevat meren, vuorten ja puiden välillä.

Puistosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Haluat sitten olla aktiivinen ja kuljeskella pitkin useiden kilometrien pituisia polkuja tai vaikka istuskella piknikin äärellä nurmella tai rannalla. Kaikennäköistä aktiviteettia näytti löytyvän golfista ja tenniksestä aina hevosvaunuajeluun asti. Kaverini 2,5-vuotias tytön tyllerö oli mukana, joten emme luonnollisestikaan valinneet aikuisten aktiviteettejä, vaan käppäilyn lisäksi päädyimme Kanadan suurimpaan akvaarioon. Oli niin hauska seurailla tuon ilmeikkään tyttösen juoksua paikasta toiseen, että kamerakin pysyi visusti kassissa.

Gastown

Gastown on Vancouverin yksi vanhimmista kaupunginosista ja eroaakin aikalailla tuosta aivan ydinkeskustasta. Gastownissa rakennukset ovat matalia ja kadunvarsia koristelevat punasävyiset katutiilet. Kaupunginosasta löytyy toki perus turistikauppoja, mutta myös mielenkiintosia pikkuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Gastownin suosituin nähtävyys on todennäköisesti tuo Cambien ja Water streetin risteys, jolla sijaitsee vanha höyrykello. Pientä höyryä kellosta tupruu koko ajan, mutta suuremman näytöksen se esittää aina vartin välein, oman vihellyksensä säestämänä.

Sunset Beach Park & English Bay Beach

Keskustan länsipuolella sijaitsee aika mukava kävelyreitti (miksei juoksu- tai pyöräilyreittikin) rantaa myöden. Halutessaan voi kulkea aina Stanley Parkiin asti, toki kävellen kannattaa siihen jo varata hieman aikaa. Matkan varrella voi ihastella tai kauhistella erinäisiä veistoksia.

English Bayn Beachin tuntumassa asustelee 14 erilaista bronssisen väristä hauskuttajaa. A-maze-ing Laughter –patsaat ovat sijoittuneet paikalleen jäädäkseen, vaikka tämä ei alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Kaverit ovat ilmeisesti saaneet hyvän suosion. Fun fact: patsaiden kasvot ilmentävät itse taitelijan (kiinalainen Yue Minjun) omia kasvoja ja tämän luomuksen jälkeen Yue on luonut kasvoilleen kokonaisen uran taidemaailmassa.

Downtown

Vancouverin keskusta sisältää muiden suurkaupunkien tavoin liiketoimintaa, kulttuuria ja viihdettä. Robson squaren jääareenan vieressä kävi avoin kannabiskauppa, vaikka käyttö muuna kuin lääkeaineena ei taida Kanadassa vielä olla sallittua. Vancouver on aika liki tuota Washingtonin osavaltiota ja on varmasti tästä syystä aika lepsu kannabiksen suhteen. Paikalliset vaikuttavat suhtautuvan marihuonaan aika avoimin mielin, mutta voivottelevat toki muutoin vahvemman huumekulttuurin aiheuttamaa harmia.

Kaupungin näkymää voi ihastella korkeuksista Vancouverin Lookout Towerin yläkerrasta. Hissi ylös on aika hauska, sillä se kulkee talon reunustaa pitkin ja näet ulos koko nousun ajan. Jos meinaat lunastaa lipun, niin muista, että lipulla pääset saman päivän aikana uudestaan ylös. Eihän se maisema illaksi niin muutu, mutta satuin olemaan lähettyvillä vielä iltahämärällä, joten hyödynsin lipun koko rahan edestä.

Vancouver on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, kaupunki tarjoaa monia mahdollisuuksia. Minä olen jo pitkään ollut Kanadan ja Tim Hortonin ystävä eikä Vancouver muuttanut sitä. Toki veikkaan, että kaupungista saisi vielä enemmän irti kesäaikaan. Itselle se näyttäytyi ystävien rakkaana kotikaupunkina ja se teki reissusta minulle spessumpaa.

Kesäpäivä Kirstenboschin puutarhassa

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kapkaupungissa aivan Pöytävuoren juurella. Puutarhaa kutsutaan jopa yhdeksi maailman kauneimmista ja siellä käynnin jälkeen allekirjoitan tämän. Kapkaupunkia kiroavasta kuivuudesta ja osittain nuukahtaneista kukista huolimatta tarha esiintyi loistokkaana.

Kirstenbosch toimii asutuksena yli 7000 kasville. Osa kasveista oli aivan upeita, mutta itselle kaikkein kirkkaimpana jäi mieleen nuo maalauksia muistuttavat maisemat. Vaikka Kirstenbosch on yksi Kapkaupungin vierailluimmista turistikohteista, ei tuolla muut turret hyppineet silmille. Alue on sen verran suuri, että ihmismäärä onnistuu levittäytymään. Se juuri tekikin tuosta päivästä erityisen ihanan, sai ajan kanssa kuljeskella ja nauttia kukkatarhan antimista.

Kirstenboschiin kannattaa varata aikaa. Itse olin jotenkin ajatellut, että pari tuntia riittää hyvin, mutta sehän olisi ollut vain pintaraapaisu kyseisestä puistosta. Suosittelenkin istumaan alas ja nautiskelemaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Näissä näköaloissa se onnistuu melkein liiankin helposti.

Jos lähdet paikalle ilman omia eväitä ja nälkä iskee, löytyy paikalta muutama ihana kahvila/ravintola. Me istuskelimme ravintola Moyoon nauttimaan lounasta. Vaikka hintataso esimerkiksi Kapkaupungin keskustan ravintoloihin nähden oli suurempi, oli paikka sen arvoinen. Jo pelkästään ympäristö ja hyvä ruoka juomineen olisi riittänyt, mutta sen päälle etelä-afrikkalaiseen tyyliin vilpittömän aito palvelu pelasi.

Puutarhassa oli ihana seurailla erilaisia ihmisiä. Turistien lisäksi puistossa vierailee paljon myös paikallisia. Mikäs sen ihanampaa kuin lähteä perheen kanssa päiväretkelle nautiskelemaan kesästä, toki tällaisena kuumana päivänä suurin osa istuskeli puiden varjossa. Muistathan, että jos istahdat rauhalliseen ja hieman syrjäiseen paikkaan, huomioit myös tarhan elävät olennot. 16 erilaista käärmelajia on nimittäin myös ymmärtänyt kauneuden päälle ja asuttautunut joukkoon. Me näimme varoituskyltin näistä lieroista vasta noin puolessa välissä päivää ja siinä kohtaa selkäpiitä karmi, mistä puskista olimmekaan sandaaleissamme jo kerenneet kulkea.

Yksi puiston tunnetuimmista reiteistä on The Tree Canopy Walkway. Puinen silta kulkee puiden latvojen läpi paljastaen jälleen puutarhan komeuden. Mutkittelevaa siltaa on tietysti inspiroinut aikaisemmin mainittu matelija ja tästä olisi voinut tietysti päätellä jotakin. Myös Boomslangiksi eli puukäärmeeksikin (yksi puutarhan käärmelajeista) siltaa nimittäin kutsutaan.

No niin, tulipas sitä nyt mainittua sana ”käärme” monta kertaa. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan piirtänyt punaista ruksia kenenkään Kirstenbosch-suunnitelmiin. Lähde ihmeessä ihmettelemään tuota kauneutta kukkivaa viheriötä.

Autolla Kapin niemimaan kärkeen

Jos ajaminen vasemmanpuoleisessa liikenteessä ei hirvitä, vuokraa ihmeessä auto ja lähde päiväretkelle esimerkiksi Hyväntoivonniemen luonnonsuojelualueelle, jossa myös Kapin niemimaan kärki eli Cape Point sijaitsee. Kannattaa lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä vaikka kilometreissä matka ei ole pitkä, ovat tiet mutkaiset ja nopeusrajoitukset alhaiset. Ja haluat varmasti varata aikaa kauniiden maisemien ihailuun, sillä niitähän riittää.

Huomaat, kun pääset perille Cape Pointille. Muitakin autoja on todennäköisesti saapunut paikalle, onneksi pysäköintialueella on tilaa. Cape Pointin majakan tarina on surullisen kuuluisa. Paikka osoittautui majakalle epäsuotuisaksi, sillä se on usein sumun peitossa. Merenkävijöiden on ollut mahdotonta sitä havaita ja onnettomuuksilta ei vältytty.

Majakan luokse pääsee joko kävellen tai hammasratasvaunulla. Majakan luota avautuu aika mielettömät merimaisemat, mutta kannattaa vielä kulkea kävelyreitti pienemmän Diaz Pointin modernin majakan luokse. Näkymät tällä reitillä ovat mielettömät. Ja toisin kuin opasteissa lukee, perille pääsee aika nopeasti (noin 15min). Muista pitää hatustasi kiinni, sillä kärjessä tuulee.

Cape Pointin lähellä sijaitsee kivikkoinen ranta-alue, jolta löytyy myös tunnettu ”Cape of Good Hope” –kyltti. Minun ei oikein tehnyt mieli kuvata tuota kyseistä kylttiä, sillä sen ympärillä vilisi ihmisiä enemmän kuin muurahaispesässä. Sen sijaan oli hetki ihana tuijotella merta ja valokuvata enemmän tuota rauhallisempaa, hyvän toivon näkymää.

Oletko ajellut Kapin kärjessä? Tai onko tämä mahdollisesti suunnitteilla? Jaa toki kysymyksiä tai muistelmia, minä palaan mielelläni tuohon alkuvuoden kuumaan, mutta antoisaan päivään 🙂

Pääsiäinen Inarissa

Pääsiäinen kestää vain hetken ja sitä suuremmalla syyllä näistä päivistä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Itse lähdin arkea pakoon sukulaisten luo Lappiin, Inariin. Pääsiäisen aika Lapissa on yleensä ilmojen suhteen aika varma nakki ja sitä se oli tälläkin kertaa. Sopivan pienet pakkaset, aurinko ja kirkas lumi. Mitäpä sitä muutakaan Lapin lomalta tarvitsee odottaa.

Moottorikelkkakin lähti käyntiin ja päästiin perinteiselle kelkka-ajelulle. Pannukahvittelut eväiden kera tuolla hiljaisessa, valkoisessa maisemassa rauhoittaa kyllä levottomammankin sielun. Ei aikataulua. Ei kiirettä. Lähdetään, kun siltä tuntuu.

Inarinjärvellä järjestetään joka vuosi Porokuninkuusajot ja tällä kertaa ne ajoittuivat juuri pääsiäiseen. Itsellä viime kerrasta onkin aikaa. Paikalle oli saapunut yllättävän paljon porukkaa, sekä paikallisia että turisteja. Onneksi jäälle mahtuu ja jokainen saa töllöttää kisoja hyvältä paikalta. Porokisat ovat kyllä hauskaa katseltavaa. Hymynkare juoksi hienosti kisan alussa ja piti johtopaikkaa pitkään. Tulimus riensi kuitenkin ykköspaikalle ja kruunattiin vuoden 2018 porokuninkaaksi. Onnea Tulimus!

Pääsiäinen meni jälleen hieman liian vikkelään, mutta onneksi sai edes hetkeksi pysähtyä. Nyt jaksaa taas tuijottaa aikataulua ja odottaa kevään tuloa. Toivottavasti kaikilla oli onnistunut pääsiäinen!

Kapkaupungin ylpeys, Pöytävuori

Pöytävuori on varmasti yksi Kapkaupungin suosituimmista nähtävyyspaikoista, eikä syyttä. Vuori on kaupungin komein koriste, jonka näkee lähes joka puolelta. Ajoittain vuori ja sen huipun tasainen linja näkyy kirkkaasti sinistä taivasta vasten, ajoittain sitä peittää valkoinen pilvipeite, jota myös pöytäliinaksi kutsutaan. Robben Islandin vangeille kuten Nelson Mandelalle, pöytävuori on aina symboloinut vapautta.

Tämä pilvisyys ja myös tuuli kannattaa ottaa huomioon vuorella vieraillessa. Näkyvyys ei välttämättä pilvien takaa ole niin selkeä. Toisaalta taas kovin tuulisella säällä vuorelle menevät cable car –hissit eivät ole auki. Jos cable car ei innosta, vuorelle pystyy myös patikoimaan erilaisia ja eritasoisia reittejä pitkin. Me päätimme kuitenkin ottaa iisisti ja hyppäsimme hissin kyytiin. Jonkin verran kannattaa varata aikaa jonottamiseen, me taisimme seisoskella muiden vierailijoiden kanssa noin tunnin verran. Toisaalta jonottaminen meni aika nopeasti ihastellen mahtavia maisemia.

Korkealla on kaunista. Kaupungin hahmottaa mielestäni hyvin ylhäältä käsin ja onhan se upea. Ylhäällä kulkee kolme pituudeltaan erilaista maisemareittiä ja nämä ovat hyvin helppokulkuisia. Meidän oli tarkoitus kulkea pisin eli n. 45 minuutin reitti (Klipspringer walk), mutta tavallaan eksyimme matkalla ja poikkesimme ihan jonnekin muualle. Onneksi eksyimme, sillä pian löytyi aivan ihana, hiljainen tunnelma pilvien lomasta. Siellä päätimmekin sitten istahtaa nautiskelemaan eväitä. Noilta aikaisemmin mainituilta reiteiltä ei siis perjaatteessa voi eksyä, jos muistaa pysyy helpolla tiellä. Minua nähtävästi kutsui vain eräs jyrkempi alamäki.

Turistejahan tuolta myös löytyy, onhan se nyt odotettavissa. Kannattaa tallustella hieman kauemmas kahvilan ja ravintolan lähettyviltä niin löytää hieman rauhaa ja rakkautta. Tietysti mitä kauemmas kulkee, sitä vähemmän ihmisiä. Itse pyrin aina tällaisissa paikoissa ajattelemaan asiaa niin, että jos minulla on oikeus nähdä tämä, niin silloin on kaikilla muillakin. Sopu sijaa ja tilaa antaa.

Ihmisten lisäksi ylhäältä löytyy myös muuta elämää. Kannattaa bongailla kivien lomasta mm. liskoja ja näitä ihania norsun sukulaisia eli kalliotamaaneja.

Meillä oli oikein ihana päivä vuorella ja voin kyllä suositella sitä muillekin. Muistakaahan rasvata itseänne säännöllisin väliajoin, nyt ollaan kuitenkin auringolle tarjoiltuna katetulta pöydältä, kirjaimellisesti.

Safarilla Krugerin kansallispuistossa

Safarireissumme kesti kokonaisuudessaan kolme päivää ja kaksi yötä. Lähtö oli aamulla Johannesburgista, josta Krugerin kansallispuiston portille (Skukuza) ajomatkaa kertyi viisi tuntia. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri, sillä olimme kyseisen safarikerran ainoat. Opas autoineen ja taitoineen oli siis tuon kolmen päivän ajan vain meitä varten.

Kolmeen päivään sisältyi yhteensä neljä eri ajokertaa ja jokainen noista kerroista kesti noin 3-4h. Oli kyllä erittäin hyvä, että oli tuo opas mukana. Näin ensimmäistä kertaa safarilla olleena sai kuulla kaikenlaista mielenkiintoista eri eläimistä ja reissusta sai varmasti enemmän irti. Lisäksi oppaalla on koko ajan käytössään puhelin, josta hän pystyy seuraamaan mahdollisia tiedotuksia eläinten bongauspaikoista. Ja näitä tiedotuksia tulikin aina ajoittain jahdattua.

Safariajeluiden ja muiden kuljetusten lisäksi reissun hintaan kuului tietysti majoitus, mutta myös aamupalat ja päivälliset. Nämä maittavat ateriat (kuten eteläafrikkalaisen braai-illallisen) opas valmisti meille itse ja siinä sitten ruokailujen lomassa pystyi hyvin jatkamaan mielenkiintoisten tarinoiden kuuntelua ja kysymään kaikkea Krugerin ja taivaan väliltä.

Aamuisin herätykset olivat klo 4.45, jotta päästiin hyvissä ajoin bongailemaan eläimiä. Krugerin asukkaat kun ovat kuitenkin aktiivisimmillaan aamun viileämmillä tunneilla. Keskipäivän kuumuudessa valitsisin itsekin sen pensaan varjoisan piilopaikan.

Yritys, jolta safarin varasimme, oli nimeltään Wild Wings Safari. He tarjoavat kokemuksia seitsemässä eri Afrikan maassa ja jokaisessa kohteessa on erilaisia mahdollisuuksia. Itse olin kaikin puolin tyytyväinen saamaani palveluun sekä ennen reissua että reissun päällä, kokemus ylitti villeimmätkin odotukseni. Jos haluat päästä varsinaiseen safaritunnelmaan, lue aikaisempi blogipostaukseni tästä! Eläimellistä viikon alkua kaikille blogiystäville!

Victoria, Brittiläisen Kolumbian kuningatar

Victorian kaupunki sijaitsee aivan Vancouverin edustalla ja on siksi oiva kohde kaupungista esimerkiksi viikonloppureissua ajatellen. Vancouverinsaarelle ja näin siis myös Victoriaan pääsee kätevästi lautalla. Lauttamatka kestää 1h 35min ja kirkkaana päivänä reitti on erittäin kaunis, ainakin kuulemani perusteella. Itse matkustin saarelle iltamyöhäisellä, jolloin pimeys oli jo laskeutunut. Takaisin päin tullessa sumu taas peitti maisemareittiä, valitettavasti. Lautta kulkee Vancouverin ja Victorian (Tsawwassen-Swartz Bay) väliä ainakin parin tunnein välein ja helpottaa näin myös suunnitelmien tekoa (www.bcferries.com).

Victoria on tunnettu erityisesti kesäkaupunkina, mutta näyttäytyi minulle myös näin talviseen aikaan oikein mallikkaana. Kaupungin keskusta on todella mukavaa aluetta ja siellä kuluu hyvin kokonainen päivä katuja tallustellen. Keskusta sijaitsee aivan veden äärellä ja vaikka rakennukset ovat suuria, ei niitä ole onneksi korkeudella pilattu. Tästä syystä kaupungista jääkin mieleen ihanan idyllinen kuva.

Kaupungista löytyy myös oma Fisherman’s wharf, joka koostuu lähinnä kirkkaan värisistä venetaloista. Paitsi, että venetalot ovat itsessään mielenkiintoista katseltavaa, saattaa niiden edustoilta ja ”pihoilta” löytyä ties mitä ihmeteltävää. Vaikka paikka itsessään on hauska ja talot suloisia, en sinne kyllä itse muuttaisi. Voisin kuvitella, että pimeän tullen alueella jopa kummittelee. Tai ehkä se on vain rauhallinen, kun turistit eivät ole kurkistelemassa ikkunoista.

Keskustan lähettyvillä, kävelymatkan päässä, sijaitsee upea puisto nimeltä Beacon Hill. Puisto on varmasti enemmän edukseen kesällä, sillä niin kuin yleensäkin puistot talvisin, paikka ammotti tyhjyyttään. Minusta oli kuitenkin erityisen kiva käydä katsomassa puiston toteemipaalu. Kyljessä taisi lukea jopa ”maailman korkein”, liekö tuo kuitenkaan paikkaansa pitävä fakta. Näitä toteemipaalujahan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsee vähän siellä sun täällä, sillä ne ovat Pohjois-Amerikan luoteisrannikon intiaanien tunnettuja monumenttejä.

Victorian keskustan alueen ulkopuolelta löytyy vielä vaikka mitä nähtävää. Siitä kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessa, jonka voit lukea täältä. Satamatunnelma, kauniit vanhat rakennukset, romanttiset valot ja eloisa ilmapiiri, niistä on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki tehty.