Pallontallaajat.net
Valikko

Kävellen Köpiksessä

Nyt on kyllä hävettävän pitkä aika viimeisestä postauksesta, jotenkin tämä kevät onnistuu aina yllättämään kiireydellään. Mutta selittelyt sikseen, ulkona on upea ilma ja tämän kirjoituksen jälkeen aion kohdistaa nassun kohti aurinkoa, voisi lähteä vaikka kävelylle. Mistä tulikin mieleeni eräs huhtikuinen kevätpäivä…

Ihastun usein kaupunkeihin, joista saa hyvän ja kattavan kuvan myös jalkaisin. Olisi tylsää, jos aina pitäisi hypätä metron tai bussin kyytiin löytääkseen kiinnostavan maiseman. Kööpenhamina sopii siis meille tallaajille oikein hyvin.

Kyseisenä aamuna ulos astuessani mielessäni pyöri erään laulun sanat. Myrskyn jälkeen todellakin on poutasää. Kyllä se aurinko on vaan niin ihana! Ajattelin suuntaavani heti alkuun ehkä tuolle Kööpenhaminan tunnetuimmalle alueelle. Tähän hetkeen tuo Nyhavnin väririkas mielikuva todella houkutteli. Hetki siinä meni ennen kuin löysin itseni kyseiseltä satama-alueelta, mutta joskus ei ole ollenkaan huonoa vähän eksyä.

Nyhavnista olin kuullut paljon hyvää, mutta myös tietoisuus suuresta turistisumasta vähän mietitytti etukäteen. Ja olihan niitä turisteja, meikäläinen mukaan lukien. Väen paljous ei mua juuri haitannut. En tiedä johtuiko auringosta, pääsiäisestä vai mistä, mutta mä pystyin keskittymään kaikkeen ihanaan väriloistoon ja idyllisen raikkaaseen tunnelmaan.

Vesi on tärkein, mutta ehdottomasti minun suosikkeihini kuuluvat myös kaupungit, jotka sisältävät upeita ja kauniita puistoja. Puistoja toki on vähän joka kaupungissa, mutta eivät ne aina elä toivotulla tavalla. Puistot luovat kotoisan tunnelman ja antavat mahdollisuuden erilaiselle ajanvietolle. Tällä kertaa tyydyin vain töllöttelyyn ja tietysti siihen  kävelyyn. Kööpenhaminassa jopa patsaat hymyilevät 🙂

Isommat puistot kuten kuninkaallinen ja kasvitieteellinen puutarha (kuvat yllä) ovat upeita ja näkemisen arvoisia, mutta jotenkin tykästyin yllättäen vähän pienempään Ørstedsparkeniin. Kävellessäni majapaikkaa kohti tuo kyseinen puisto tuli eteeni hieman yllättäen ja ehkä juuri tuo yllätysmomentti teki vaikutuksen. Eihän tästä oltu mainittukaan missään.

Kööpenhaminan ehdottomia vahvuuksia on myös toisistaan poikkeavat kaupunginosat. En oikeastaan osaa edes päättää mikä oli mieluisin, täytyy varmaan tehdä tuttavuutta uudemman kerran. Yövyin Kööpenhaminan länsiosassa lähellä Kødbyeniä, joka oli mielenkiintoisen karu vanhoine teurasalueineen. Yksi ehdoton lemppari oli myös tuo aika monellekin tuttu Nørrebro, jossa rentous, monikulttuurisuus ja eloisuus kohtasivat nuorekkaalla tavalla. Ja helposti ja nopeasti sinnekin jaksoi kävellen köllötellä.

Eipä siis muuta kuin jalat alle ja liikkeelle, ihan kiva sitä on omilla kotikonnuillakin käppäillä. Heitänkin pienen haasteen kaikille lukijoille, onnistutko eksyttämään itsesi omassa kotikaupungissasi, edes pienen hetken ajaksi? 😉 Nautinnollista kesän alkua!

”Good things are coming down the road. Just don’t stop walking”.

Kööpenhaminan sateenvarjon alla

Vettä sataa, on kylmää ja tuuli meinaa puhaltaa nurin. Aamu on vasta alkanut, ihmiset eivät ole heränneet, paikka tuntuu lähes autiolta. Muutama hassu kahvila on alkanut avata oviaan, ehkä olen päivän ensimmäinen asiakas. Pupulla varustettu cappuccino kouraan ja yläkertaan kuivattelemaan. Ihmettelen ikkunan takaa näkyvää kävelykatua, pari sateenvarjoa kuljettavaa kummajaista. Olen saapunut Kööpenhaminaan.

Ensimmäisinä hetkinä harmittelin hieman huonoa tuuriani sään suhteen, mutta pian piristyin, ostin sateenvarjon ja jatkoin matkaa. Pikkuhiljaa muutkin ihmiset uskaltautuivat ulkosalle ja oli oikeastaan aika hauskaa vaihtaa sääliviä katseita muiden sieluntovereiden kanssa. Ja hei, mä olin päättänyt tehdä reissusta tietynlaisen makumatkan ja siihen mulla oli nyt vielä entistä parempi syy. Pysyn sisällä ja keskityn ruokaan!

Mistä olisi parempi aloittaa tämä vatsan valloitus kuin Torvehallernesta, Kööpenhaminan kauppahallista. Ai että, kun se mieli voi kirkastua nopeasti. Kauppahalli on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Halli on jaettu kahteen erilliseen osaan, makeaan ja suolaiseen. Minut tuntevat voivat arvata kummassa viihdyin kauemman aikaa 😉 Vaikka en nyt ihan joka pisteeltä kaikkea maistellutkaan, sai ajan makujen parissa kulumaan. Aivan ehdoton lempparini (johon tulin myös myöhemmin uudelleen) oli puurobaari Grød. Muutama muukin oli selvästi tykästynyt tähän aamiaisvalintaan, sillä jono oli pitkä ja putiikin työntekijät saivat kyllä keitellä niska limassa. Puurobaarista saa toki muutakin kuin kaurapuuroa, minä esimerkisi aloitin chia-puurolla, jossa lisukkeena oli raparperia, pähkinöitä ja kuivattuja vadelmia. Tämä puuro-Juliaksikin kutsuttu neitokainen oli taivaissa.

Vietin siis kauppahallissa varmaan puoli päivää, sillä ulkoilma ei kovasti houkutellut. Aamiaisen lisäksi söin siellä vielä lounaan (hienosti pystyin erittelemään nämä lähes peräjälkeen toteutuvat ruokailuhetket) ennen kuin läksin hostellille purkamaan kamoja.

Urban House. Mun yöpymispaikka. Pidin kovasti paikan sisustuksesta ja panostuksesta viihtyvyyteen. Oli kirjastoa, säkkituolihuonetta, biljardia jne. Yllätävän paljon näkyi myös lapsiperheitä, vaikka ei se millään hiljaisella paikalla sijainnut. Ei se nyt mikään hostellien idyllisyyden perikuva ollut ollessaan aika iso ja ruuhkainen, mutta ihan siisti ja rennon letkeä.

Jos on n. 3-4h lounaasta, niin saako jo lähteä päivälliselle? Vaikka ei olisi edes nälkä? Vastasin itselleni kyllä 🙂 Vesterbron alueella järjestetään kesäviikonloppuisin (uskokaa tai älkää, huhtikuu kuuluu kesään?) street food market, The Kødbyens Mad and Market, jolta saa suhteellisen edulliseen hintaan ruokamaistiaisia makuun kun makuun. Tuona kyseisenä lauantaina ei jostain kumman syystä ollut suurta tunkua ruokakojuille, mutta saipahan katsella ja tehdä päätöksiä ihan rauhassa. Voin vaan kuvitella minkälainen tunnelma tuolla oikeana kesäpäivänä voikaan olla.

Muutamien maistiaisten jälkeen jäin vielä teltan suojaan istumaan ja nauttimaan pitkästä aikaa yhdestä huurteisesta (sään innoittamana?). Siinä mietiskelin tovin syntyjä syviä, ympärillä muutamia rentoja ja sivistyneitä kansalaisia. Pari alle kouluikäistä nassikkaa söi nopsaan pari bataattiranskista ja äkkiä takaisin vesilammikoiden ääreen. Niin, ei kai se sade niin vaarallista olekaan!

”You go out and create yourself a great day”.

Kevät keikkuen tulevi

Kevään tuoksu, kirkkaat värit, suklaa. Pääsiäinen on ovella. Mulle pääsiäisen aika tarkoittaa sitä, että vihdoin ollaan menossa oikeasti valoa kohti ja pitkä pimeys on lopullisesti (tai ainakin hetkeksi aikaa) selätetty. Kyllä mäkin nautin niistä alkusyksyn pimenevistä illoista kynttilän valossa, but lets be real, kyllä se vähän liian pitkään kestää. Pääsiäinen on myös oivaa aikaa matkustaa. Tipujen ajanjaksoa on vietetty monissakin eri paikoissa aina Lontoon suurkaupungin hälinästä Grand Canyonin silmän kantamattomiin maisemiin saakka.

Useasti suklaamunia on kuitenkin etsitty itselle tutummista ja läheisemmistä maisemista, nimittäin Lapista. Lapissa on tullut käytyä monet kerrat. Tämän on mahdollistanut Inarissa asuvat sukulaiseni, joiden tutun turvallinen vastaanotto porokeittoineen ja lämpimine saunoineen on tuntunut enemmän kuin tervetulleelta. Vasta hieman vanhempana olen tajunnut kuinka etuoikeutettu olenkaan ollut. Pienelle Julialle oli itsestäänselvyys päästä lumisille moottorikelkkareissuille sekä nähdä poroja ja revontulia harvasen vuosi. Toivottavasti noina hetkinä kokemani onnellisuus on välittynyt myös kiitollisuutena.

Pääsiäinen on kyllä ehdottomasti parhainta aikaa matkustaa pohjoiseen. Lunta on vielä riittämiin, lämpötilat eivät enää pauku -30 astetta ja mikä ihaninta, tarjolla on valoa. Mm. viime pääsiäisen kelit hellivät ja ilmassa oli todellisen loman tunnetta.

Tänä vuonna luuta ei valitettavasti lennätä pohjoiseen, mutta toivottavasti pian. Olisi pitkästä aikaa ihana nähdä tuo upea ruskan värittämä luonto. Noh, nautitaan nyt kuitenkin vielä tästä suloisesta keväästä ja lähipäivien uusista seikkailuista.

Ihanaa ja väririkasta pääsiäistä kaikille lukijoille!

Suunnitelmissa keväinen Kööpenhamina

Vihdoin on seuraava lentolippu taskussa. Yleensä pyrin varaamaan tulevan reissun hyvissä ajoin heti edellisen perään, ettei kauaa tarvitse oleskella ns. tyhjän päällä. Matkustamisessa kuitenkin itselle yksi tärkeä seikka on nimenomaan reissun odotus ja fiilistely.

Tanskassa on tullut aikaisemminkin vierailtua, mutta ensimmäinen reissu painottui Legolandiaan (vuosi oli -93) ja toisella kertaa kisareissun saattelemana tärkeimmäksi nähtävyydeksi valikoitui yllättäen jäähalli. Olenkin siis odottanut, että koska pääsen tutustumaan tuohon paljon kehuttuun Kööpenhaminaan.

Reissun fiilistelyn lomassa muistin yhtäkkiä, että ei siitä nyt niin kauan aikaa ole kun olen Tanskaa muistuttavissa maisemissa ajellut. Nimittäin edellisenä kesänä Kalifornian Highway ykköstä ajellessa päädyttiin paikkaan nimeltä Solvang. Solvang on aikoinaan tanskalaisten perustama kyläpahanen, jonka tarkoitus on tarjota Kalifornian auringon alle ripaus skandinaavista tunnelmaa.

Oli kyllä aika suloinen ja näin Amerikkaan sijoittuen ehkä jokseenkin eksoottinen kaupunki. Hieman tuntui kuin olisi hetkessä siirtynyt lähemmäs kotia. Polttava aurinko ja pannareiden koko paljasti kuitenkin todellisuuden ja palautti mielen takaisin jenkkilään.

Tavallaan Kööpenhaminan reissu tulee olemaan Solvangin vierailun kaltainen. Suunnitelmissa on kuljeskella ympäriinsä nauttien värikkäästä ympäristöstä ja tietysti keskittyä erilaisiin makunautintoihin. Polttava aurinko tuskin tuntuu iholla, mutta toivottavasti kevät pistää parastaan. Reissu, tule jo!

Ja hei, mielelläni otan teiltä lukijoilta vastaan hyviä vinkkejä ja kokemuksia.

Ps. kaikki tekstin kuvat ovat siis Kalifornian Solvangista, ei Kööpenhaminasta 🙂

Solvang, CA 9.8.2015

San Francisco by bike

Mä tykkään kaupunkikohteissa ehdottomasti ottaa jalat alle ja kierrellä ja kaarrella kaduilla ilman sen suurempaa päämäärää. Pari kertaa on tullut kuitenkin vuokrattua pyörä ja toistaiseksi myös nämä kokemukset ovat jättäneet positiivisen jäljen muistin syövereihin…jopa San Franciscosta, jossa tasainen maasto on lähes tuntematon käsite.

San Franciscon pyöräreissulla oli toki opas mukana ja luodakseen parhaan kuvan kaupungista hän ei ajelluttanut meitä kovin montaa ylämäkeä hiki otsassa. Omatoimisella pyöräreissulla ensimmäisenä päivänä tähän olisi varmasti useampaan kertaan törmännyt.

Vaikkei heti uskoisi niin San Franciscossa on itseasiassa suhteellisen turvallistakin pyöräillä. Kaupungissa on paljon hyviä ja tarpeeksi leveitä pyöräteitä eikä tällä kyseiselläkään matkalla sattunut yhtään läheltä piti –tilannetta. Tai niin no, yksi pariskunta katosi matkan varrella, mutta se taisi johtua enemmän kuullun ymmärtämisestä. Ihmisiä ja liikennettä on toki himpun verran enemmän kuin vaikka Suomen Turus, mutta kun pitää silmät auki, kypärän päässä ja muistaa hengittää niin hyvää siitä tulee!

Oli ihana pysähdellä erilaisissa maisemissa paitsi tankkaamaan nestettä kehoon, myös nauttimaan mm. tällaisesta kauniista kuvataiteiden palatsista (Palace of Fine Arts). San Franciscon arkkitehtuuri on kyllä aivan omaa luokkaansa, juuri se tekee mielestäni kaupungista mielenkiintoisen ja monipuolisen. Tämä palatsi taitaa kuitenkin olla rakennettu roomalaisen ja kreikkalaisen arkkitehtuurin mukaisesti 🙂

Päivän kohokohta oli ehdottomasti Golden Gate –sillan yli pyöräily kohti Sausalitoa. On se silta kyllä juuri niin upea kuin kuvitella saattoi. ”I biked The Golden Gate Bridge.”

Loppujen lopuksi kaupungista sai heti kättelyssä aika kokonaisvaltaisen kuvan, varmasti paljon paremman kuin mitä kävellen olisi ehtinyt taittaa. Pyörän selässä ehti myös hyvin suunnitella, mihin voisi vielä tulla rauhassa viettämään aikaa ilman kypärää.

”When in doubt, pedal it out”

San Francisco 4.8.2015

 

Idyllisen räiskyvä Reykjavik

Maailman pohjoisin pääkaupunki, aika hieno titteli itseasiassa. Ja onhan se pääkaupunki itsessäänkin aika kiva. Reykjavik ei ole kaupunkina suuri ja taittuu hyvin kävellen. Perjaatteessa hyvän kokonaiskuvan ja tärkeimmät paikat ehtii nähdä päivässä, mutta jos oikeen rauhaksilleen haluaa ottaa niin varaa kaksi päivää. Tuohon kahteen päivään ehtii ehkä sisällyttämään yhden jos toisenkin museokäynnin.

Tammikuun alussa Reykjavikissa oli vielä jouluvalot, mikä toi aika ihana tunnelman ja valaistuksen kaupunkiin. Muutoinkin paikan ihanat pikkutalot erivärisine seunustoineen olivat meikäläisen mieleen. Tunsi olonsa jotenkin turvalliseksi ja kotoisaksi.

Mokka oli kiva paikka. Suosittelen kuitenkin käymään hieman syrjäisemmässä Reykjavik Roastersissa, aivan ihana kaffela (en edes huomannut ottaa siitä kuvaa).

Kaupunkien isoimpien katujen Laugavegurin, Skólavörðustígurin, Bankastraetin ja Austurstaetin lisäksi kaupungissa kannattaa käydä tutustumassa mm. pienen Tjörnin lammen luona. Siellä oli aivan ihanan kuvauksellisia sorsia, tulivat oikein kameran eteen poseeraamaan. Niin, taisihan niillä olla jokin taka-ajatus, mutta tällä kertaa ei ollut valitettavasti tarjota ihastelun lisäksi muuta kuvauspalkkiota.

Reykjavik –visiitin aikana yövyimme kahdessa eri paikassa. Toinen oli Guesthouse nimeltä Our House (Kárastígur 12) ja yhden yön olimme Hostel 101:ssa. Erityisesti tämä Guesthouse oli melkoinen löytö, sillä paitsi mahtavan sijainnin (aivan pääkatujen kupeessa), siisteyden ja hauskan isännän lisäksi kodista löytyi SAUNA! Ja ihka oikea suomalainen sauna kuten isäntä esitteli. Parina iltana tuli hyödynnettyä suomalaista perinnettä islantilaisen oluen kera.

Räiskyvää Reykjavikista teki paitsi värikkäät talot ja ilotulitukset (kyllä, paukuttelu jatkui uudenkin vuoden jälkeen) myös jokseenkin voimakas ja kovaääninen tuuli. Erityisesti kaupungin tunnetuimman kirkon eli Hallgrímskirkjan tornissa vieraillessa tuuli tuntui ja kuului aika mukavasti.

Valitettavasti yksi Reykjavikin tunnetuista näköalapaikoista nimeltä Perlan eli ”helmi” oli suljettu rakennussyistä. Tämän siis huomasimme vasta käveltyämme paikan päälle keskustasta (n. 2km). Tuo kävely ei kuitenkaan haitannut laisinkaan, sillä näkipähän kaupunkia vähän keskusta-alueen ulkopuolelta. Ja tuli sieltä maamerkki Perlanin luota napattua pari kivaa kuvaa.

Islantilainen taide on yllättävää ja omituista. Tämä on selvästi bändi ilman soittimia?

Viimeisimpänä vinkkinä voin suositella Reykjavikin vanhaa satama-aluetta, ainakin hyvän sään aikaan. Meille sattui ihana aurinkoinen keli (kyllä, tammikuussa!) ja tuli napsittua peilikirkkaita muistoja kameralle. Satama-alueella on myös ilmeisen hyviä kalaravintoloita, meillä ei ollut vielä ruoka-aika, mutta kannattaa kuulemma maistella.

Kohtuullisen uusi (vuonna 2011 valmistunut) musiikkitalo Harpa.

Reykjavikissa on muuten juuri maaliskuussa vuosittainen Design Festival, tiedoksi nyt maaliskuussa Islantiin matkaaville.

Reykjavik on varmasti mieluisa kaupunki monellekin matkaajalle, kyllä se ainakin tällaisen iloisen ihastelijan sieluun upposi! Reyk – YEAH – vik!

”Up North is good for your soul”.

Kellotettu kultainen kierros

Kyllähän Islannissa jokaisen ensikertalaisen on suosituimmalla luontonähtävyyskierroksella eli kultaisella kierroksella käytävä. Alun perin suunnitelmissa oli ajaa se vuokra-autolla, mutta loppujen lopuksi auto olikin meillä vain kolme päivää ja päätimme pyhittää tuon ajan vain Etelä-Islannille. Tästä oma tarinansa blogissa. Siispä päätimme tarkastella kyseistä kierrosta bussimatkalaisen näkökulmasta.

Sanotaanko vaikka niin, että huonokuntoisen ei ole järkevintä varata itselleen valmisbussimatkaa, sillä aika rivakkaan tahtiin saa pysähdyspaikoilla kulkea nähdäkseen mahdollisimman paljon. Ei voinut uskoa korviaan, kun ensimmäisessä pysähdyspaikassa eli Islannin kuuluisassa Þingvellir kansallispuistossa (historiallinen parlamenttipaikka) aikaa oli 20min!?! Ihmiselle, joka rakastaa valokuvaamista ja ihan vain ympäristön ihailemista tuo 20min oli aikamoinen suoritus. Toki bussimatkoilla on täysin ymmärrettävää elää aikataulussa eikä ilmeisesti ollut tarkoitus katsella maisemia kuin yhdeltä näköalapaikalta. Mun ajattelutavalla ”haluun nähdä paljon ja vielä vähän enemmän” tässä oli hieman sulateltavaa.

Tuli siinä kuitenkin 20 minuutissa nähtyä aivan upeita maisemia ja mikä parasta, satuimme paikalle juuri auringonnousun aikaan! Aivan ihana väritys taivaalla ja tämä kyllä hieman rauhoitti aikataulustressiä.

Seuraava stoppi oli vettä suihkuava Geysir. Oikeastaan varsinainen Geysir ei tällä hetkellä purkaudu, mutta sen vieressä sijaitseva Strokkur –kuumalähde kyllä. Luonnollisesti ihmiset olivat kerääntyneet enemmän tämän Strokkurin kuin Geysirin ympärille. Tähän pysähdykseen oli 45 minuuttia aikaa, aika sisälsi myös lounastauon. Lounas ei nyt minulle ja kaverille kelvannut vaan aika käytettiin hyödyksi varsinaisen kohteen luona. Onneksi oli mukana omia eväitä, joita kerkesi hyvin nauttia bussissa.

Kierroksen kolmas ja viimeinen etappi oli upea vesiputous nimeltä Gullfoss. Täällä oli jälleen aikaa 20min, mutta tähän se riitti paremmin kuin Þingvellir kansallispuistossa, nyt katseen pystyi nimittäin pitämään käytännössä yhdessä paikassa.

Kaiken kaikkiaan kultainen bussikierros kesti n. 6h. Tämä voi tuntua pitkältä, jos ajattelee lyhyitä pysähdysaikoja, mutta toki bussistakin näki matkan varrella upeaa islantilaista luontoa. Lisäksi kierrokseen sisältyi englanninkielinen opas, joka kertoi mielenkiintoista faktaa maisemista. Ehdoton tärppi oli kuulla tulevasta illasta/yöstä. Islantilaiset ovat nimittäin hulluja rakettien perään eikä paukuttelu jää uuteen vuoteen. Kyseinen päivä oli viimeinen sallittu rakettipäivä ennen seuraavaa uutta vuotta ja tähän islantilaiset todella panostivat. Ilman tätä infoa olisi voinut luulla sodan syttyvän.

”All we have to decide is what to do with the time that is given to us”. – Gandalf

Tölttiä sen olla pitää!

Sehän on hiihtolomakausi menossa ja kaikenlaiset ulkoilma-aktiviteetit kiinnostavat monia. Siksi ajattelinkin kirjoittaa nyt vähän kokemusta erilaisesta aktiviteettimahdollisuudesta vaikka sitten sen hiihtämisen sijaan, tässä lajissa kun ei niin lumen määrällä ole väliä…Islanninhevoset kulkevat säällä kuin säällä!

Itsellä viimeisin issikkakokemus on tietysti tammikuun Islannin reissulta. Tämä oli mulla aivan must do –listan kärkipäässä. Itse olen siis jonkin verran ratsastanut ja myös yhdelle issikkareissulle eksynyt aikaisemmin koto-Suomessa. Kotimaan retken taitoin kesäaikaan ja nyt tämän Islannin talsimisen oikeastaan aika monien kelien saattelemana.

Retken (Laxnes Horse Farm) järjestelyyn kuului pick up omasta majapaikasta ja olipa heti kättelyssä hyvä fiilis, kun vastaanottajasta välittyi aito islantilainen tunnelma vanhoine Lopapeysa-villapaitoineen ja tallihajuineen, en malttanut odottaa heppoja! Muutama muu autoon tulija ei pitänyt hajusta ja kuski varmisti pilke silmäkulmassa etteivät vierailijat odottaneet retkeä ruusupuutarhaan, mahtavaa! Anyhow, ajomatka tallille keskusta kesti n. 20min. Paljon ei vielä tässä matkalla nähty, sillä aurinko ei ollut vielä jaksanut nousta.

Jos muistan oikein niin kyseisellä farmilla on liki 100 issikkaa, aikamoinen määrä. Mutta kyllähän niitä pitää ollakin, kun turisteja lappaa päivittäin pilvin pimein. On ne kyllä niin suloisia, kun ovat niin pieniä.

Tässä teen tuttavuutta Prinsessa nimisen kumppanini kanssa. Itsellä olo vähän vähemmän prinsessamainen avaruuspukuineen päivineen.

Varsinainen vaellus kesti n. puolitoista tuntia ja kuten jo mainitsinkin niin sää muuttui matkan edetessä (thank god for avaruuspuku!). Onneksi vasta lopussa tuli tuo poikittainen lumikuuro, sillä mulla oli yhdessä puron ylityksessä uponnut jalka veteen hevoseni kompastuessa kivikkoiseen pohjaan. Ei auttanut goretex-kengät, kun jalka upposi sen verran syvälle. Vähän oli kylmähkö tunne oikeassa jalassa, mutta enemmän mua säälitti pikku Prinsessan lievä ontuminen loppureissusta.

Rauhallinen käynti, satunnainen töltti (issikan askelluslaji), purojen ylitykset, vuorten ihastelu, auringonpilke, jalan kastuminen, rankka lumisade ja hevosen kanssa jutustelu…mm. näistä oli mun issikkavaellus tehty. Kiinnostaisiko lähteä kokeilemaan? Suomen Islanninhevosyhdistys ry:n sivuilta löydät tarkempaa tietoa kotimaan mahdollisuuksista. Ja hei, näitä lullukoita ei todellakaan tarvitse pelätä!

Oletko sinä ollut issikkavaelluksella Islannissa tai muualla? Mielelläni kuulisin myös teidän tarinoita näiden kilttien otusten parissa!

”Some friends have to walk on four legs just so they can carry around such big hearts”.

Roadtrip Etelä-Islannissa – osa 2

Sateinen keli ja harmaus on palannut Turkuun. Melkein tekisi mieli tarjota jotain aurinkoista luettavaa, mutta kyllä mä meinaan tykittää vielä Islannin tarinoilla, ja niitähän mulla riittää. Ja ehkä tällaisten hämärien Islannin kertomusten siivittävänä voi löytää jotain positiivista myös utuisista keleistä…ehkä.

Jökulsárlón. Tuo yksi koko reissun odotetuimmista paikoista. Jökulsárlón eli jääjärvi tuli eteemme ehkä jopa hieman yllättäen. Jos totta puhutaan niin ensi alkuun emme ajatelleet olevamme juuri kyseisellä järvellä, se vaikutti niin paljon kuviteltua pienemmältä. Kuitenkin jonkin aikaa järven reunaa kulkiessa ja paikkoja vaihdellessa tuli ilmi, että eihän tässä nyt tosiaan ihan pienestä järvestä ollut kyse. Täytti kyllä loppujen lopuksi kaikki odotukset, vaikka hylkeitä ei nyt järvestä pongattukaan. Kesällä voisi mennä tonne suppailee 🙂

Tuolla ei muuten ollut minkäänlaista tuulensuojaa, joten suosittelen laittamaan tukevan hatun päähän. Ainakin yksi turisti näkyi juoksevan kovasti hattunsa perässä.

Jökulsárlón oli Etelä-Islannin kiekkamme itäisin paikka ja tämän jälkeen lähdimme siis ajelemaan takaisin kohti Reykjavikia, samaa ykköstietä. Olimme kuitenkin matkan varrella jättäneet tarkoituksella nähtävyyksiä käymättä, sillä näin takastulomatkaankin sisältyi uutta ja ihmeellistä.

Etappi nimeltä Fjaðrárgljúfur oli kyllä ehdottomasti suositeltava paikka käydä. Fjaðrárgljúfur canyon ei ole aivan ykköstien varrella ja ehkä tästä johtuen turisteja ei juuri näkynyt. En kyllä muutenkaan nähnyt turistilehtisten mainostavan tätä paikkaa, ihme kyllä. Canyon ei ollut kuitenkaan vaikean matkan tai f-teiden päässä. Voi kumpa kuvissa näkyisi tuo alueen suuruus, me vietimme paikalla reilun tunnin verran haukkaillen happirikasta islantilaista ilmaa.

Yksi Etelä-Islannin monista kohokohdista oli ehdottomasti unohdettu Seljavallalaug, tuo yksi Islannin vanhimmista ulkoilma-altaista. Autolla ei pääse aivan altaan luokse vaan loppumatka täytyy taittaa kävellen. Pelkästään jo tuo kävely paikan päälle vuorten keskellä oli aika mahtavaa.

Joen vartta seuraamalla pääsi suhteellisen helposti (yksi puron ylitys vaaditaan) perille ja olipa ihana huomata, ettei paikalla ollut meidän lisäksi ketään muuta. Saimme siis nauttia maiseman kauneudesta aivan omassa rauhassa. Biksujen vaihdonkin hoidimme ihan altaan vierellä, sillä pukuhuoneet eivät kosteudellaan ja likaisuudellaan houkutellut, tuota paikkaa kun ei varsinaisesti hoideta kuin ilmeisesti vapaaehtoisvoimin kerran vuodessa.

Vasta kun olimme jo pukeutuneet ja valmistautumassa auton luokse palaamiseen, näimme jonkun tulevan altaalle. Ja takaisin päin kävellessä vastaan tuli noin kymmenkunta turistia. Siis mikä uskomaton tuuri, että saimme nauttia tuosta syrjäisestä mahtavuudesta aivan omassa rauhassa. Uiminenkin tuntui pitkästä aikaa jokseenkin omaperäiseltä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, aijoimme pysähtyä Seljalandsfossin vesiputouksella uudelleen tällä takastulomatkalla. Nyt sää oli huomattavasti kirkkaampi ja putouksen takaa avautui aika kaunis, postikorttimainen maisema.

Seljalandsfossin lähettyvillä (kävelymatkan päässä) on vähemmän tunnettu salainen putous nimeltä Gljúfrabúi. Putouksen olisi nähnyt ilmeisesti myös ylhäältä, jos olisi uskaltanut kiivetä aika vaarallisenkin oloista kallioseinämää pitkin. Lähdimme kokeilemaan kipuamista, mutta nyt iski jonkinlainen suojeluvaisto ja päätimme unohtaa tämän, oli meinaa aikaa märkää ja liukastumisvaara suuri. Luulempa, että putous oli kuitenkin taianomaisempi alhaalta käsin, sillä sen luokse pääsi vain kallion raosta kivien päällä taiteillen. Oi mikä salaisuus sieltä sitten paljastuikaan!

Roadtripin aikana tuli koettua monenlaista islantilaista säätä. Tuli vettä ja räntää, lunta ja rakeita, mutta myös aurinkoa ja sinistä taivasta. Ja jostain kumman syystä kelit olivat aina pysähdyspaikoilla enemmän kuin siedettävät. Tällä etelän kierroksella rakastuin Islantiin ja sen luontoon, seuraavalla kerralla sitten koko saaren kierto!

”Nature always wears the colors of the spirit.” – Ralph Waldo Emerson

Roadtrip Etelä-Islannissa – osa 1

Mikä olisikaan parempi maa aloittaa tämä matkablogi kuin tuo aah, niin ihana Islanti! Sillähän tämä koko vuosi pyörähti käyntiin. Alkuvuodesta oli hyvin aikaa lähteä reissuun ja työkaverin kysyessä matkaseuraa ei kauan tarvinnut miettiä. Vihdoin pääsisin kokemaan tuon jokseenkin salaperäisen ja vulkaanisen saarivaltion.

Kokonaisuudessaan reissu kesti viikon verran. Roadtripille oli päästävä, mutta emme halunneet kiirehtiä koko saarta läpi, varsinkin kun kyseessä oli talvinen Islanti säävaroineen päivineen. Pitkän harkinnan jälkeen kompassin nuoli kääntyi Etelä-Islantiin, jossa vietimme vuokra-auton kanssa kolme päivää. Tuo oli juuri sopiva aika, ei ollut kiirettä edetä ja saatiin rauhassa nauttia kaikesta näkemästä. Talvella kun kuitenkin myös tuo pimeä aika rajoittaa päivää, kesällä varmasti pienempikin aika riittäisi.

Läksimme Reykjavikista aamutuimaan ja ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi oli valikoitunut Seljalandsfoss –vesiputous, joka on ehdottomasti yksi Islannin tunnetuimmista putouksista. Ilma oli hieman utuinen eikä oikein hyviä kuviakaan saatu napattua, joten päätimme jatkaa matkaa. Ajattelimme pysähtyä Seljalandsfossilla takastulomatkalla uudestaan toivoen sään suosivan paremmin, olihan tämän kyseisen putoksen taakse myös päästävä kurkistamaan. Suunnitelmamme toteutui ja Seljalandsfossista tulossa parempia kuvia seuraavassa postauksessa.

Vesiputouksiahan Islannissa riittää ja heti seuraava oli melkein kivenheiton päässä. Skógafoss putouksella ollessa ilmakin ehti jo hieman kirkastua ja ai että mitä maisemia. Skógafossia pääsee ihastelemaan myös ylhäältä käsin, sillä putouksen laidalla kulkee portaat näköalatasanteelle. Kipuaminen kannattaa! Kun lähdimme nousemaan portaita ei varsinaista tasannetta näkynyt, sillä usva oli sen verran alhaalla. Kun pääsimme takaisin alas, näkyi tasannekin jo, näin se keli muuttuu nopeasti.

Upeiden putouspällistelyiden jälkeen suuntasimme Islannin eteläisimpään kaupunkiin nimeltä Vík. Aurinko ei etelässä näyttäytynyt, mutta se ei kyllä haitannut. Nimittäin tunnelma koko pienessä kaupungissa oli jokseenkin mystinen ja sää sopi fiilikseen. Myös kaupungin mustahiekkainen ranta oli aivan upea näky ja melkein olisi voinut kuvitella itsensä keskelle jotain synkkää ja rosoista viikinkiaikaa. Kun mun mielikuvitus pääsee valloilleen…

Víkistä tulevaan majapaikkaan oli matkaa hieman vajaa 70km, joten Víkissä syödyn lounaan jälkeen (oli muuten hyvää lammaskeittoa) oli aika jatkaa matkaa. Majapaikkamme sijaitsi kaupunkissa nimeltä Kirkjubæjarklaustur (erittäin helppo lausua nopeasti). Olimme lukeneet, että tällä välillä ei olisi yhtään mitään. No perjaatteessa ei siis mitään huoltsikoita, ravintoloita, kauppoja jne. ollutkaan, mutta kyllähän tuota luontoa mielellään katselee.

Ensimmäinen ajopäivä oli siis onnistunut. Jos tässä vaiheessa olisi tiennyt, että myös tulevat kaksi päivää sujuvat mutkattomasti mm. säiden suhteen, niin olisi voinut olla jo aivan levollisin mielin.

”I take to the open road, healthy, free, the world before me” – Walt Whitman