Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

helmikuu 2017

Kellotettu kultainen kierros

Kyllähän Islannissa jokaisen ensikertalaisen on suosituimmalla luontonähtävyyskierroksella eli kultaisella kierroksella käytävä. Alun perin suunnitelmissa oli ajaa se vuokra-autolla, mutta loppujen lopuksi auto olikin meillä vain kolme päivää ja päätimme pyhittää tuon ajan vain Etelä-Islannille. Tästä oma tarinansa blogissa. Siispä päätimme tarkastella kyseistä kierrosta bussimatkalaisen näkökulmasta.

Sanotaanko vaikka niin, että huonokuntoisen ei ole järkevintä varata itselleen valmisbussimatkaa, sillä aika rivakkaan tahtiin saa pysähdyspaikoilla kulkea nähdäkseen mahdollisimman paljon. Ei voinut uskoa korviaan, kun ensimmäisessä pysähdyspaikassa eli Islannin kuuluisassa Þingvellir kansallispuistossa (historiallinen parlamenttipaikka) aikaa oli 20min!?! Ihmiselle, joka rakastaa valokuvaamista ja ihan vain ympäristön ihailemista tuo 20min oli aikamoinen suoritus. Toki bussimatkoilla on täysin ymmärrettävää elää aikataulussa eikä ilmeisesti ollut tarkoitus katsella maisemia kuin yhdeltä näköalapaikalta. Mun ajattelutavalla ”haluun nähdä paljon ja vielä vähän enemmän” tässä oli hieman sulateltavaa.

Tuli siinä kuitenkin 20 minuutissa nähtyä aivan upeita maisemia ja mikä parasta, satuimme paikalle juuri auringonnousun aikaan! Aivan ihana väritys taivaalla ja tämä kyllä hieman rauhoitti aikataulustressiä.

Seuraava stoppi oli vettä suihkuava Geysir. Oikeastaan varsinainen Geysir ei tällä hetkellä purkaudu, mutta sen vieressä sijaitseva Strokkur –kuumalähde kyllä. Luonnollisesti ihmiset olivat kerääntyneet enemmän tämän Strokkurin kuin Geysirin ympärille. Tähän pysähdykseen oli 45 minuuttia aikaa, aika sisälsi myös lounastauon. Lounas ei nyt minulle ja kaverille kelvannut vaan aika käytettiin hyödyksi varsinaisen kohteen luona. Onneksi oli mukana omia eväitä, joita kerkesi hyvin nauttia bussissa.

Kierroksen kolmas ja viimeinen etappi oli upea vesiputous nimeltä Gullfoss. Täällä oli jälleen aikaa 20min, mutta tähän se riitti paremmin kuin Þingvellir kansallispuistossa, nyt katseen pystyi nimittäin pitämään käytännössä yhdessä paikassa.

Kaiken kaikkiaan kultainen bussikierros kesti n. 6h. Tämä voi tuntua pitkältä, jos ajattelee lyhyitä pysähdysaikoja, mutta toki bussistakin näki matkan varrella upeaa islantilaista luontoa. Lisäksi kierrokseen sisältyi englanninkielinen opas, joka kertoi mielenkiintoista faktaa maisemista. Ehdoton tärppi oli kuulla tulevasta illasta/yöstä. Islantilaiset ovat nimittäin hulluja rakettien perään eikä paukuttelu jää uuteen vuoteen. Kyseinen päivä oli viimeinen sallittu rakettipäivä ennen seuraavaa uutta vuotta ja tähän islantilaiset todella panostivat. Ilman tätä infoa olisi voinut luulla sodan syttyvän.

”All we have to decide is what to do with the time that is given to us”. – Gandalf

Tölttiä sen olla pitää!

Sehän on hiihtolomakausi menossa ja kaikenlaiset ulkoilma-aktiviteetit kiinnostavat monia. Siksi ajattelinkin kirjoittaa nyt vähän kokemusta erilaisesta aktiviteettimahdollisuudesta vaikka sitten sen hiihtämisen sijaan, tässä lajissa kun ei niin lumen määrällä ole väliä…Islanninhevoset kulkevat säällä kuin säällä!

Itsellä viimeisin issikkakokemus on tietysti tammikuun Islannin reissulta. Tämä oli mulla aivan must do –listan kärkipäässä. Itse olen siis jonkin verran ratsastanut ja myös yhdelle issikkareissulle eksynyt aikaisemmin koto-Suomessa. Kotimaan retken taitoin kesäaikaan ja nyt tämän Islannin talsimisen oikeastaan aika monien kelien saattelemana.

Retken (Laxnes Horse Farm) järjestelyyn kuului pick up omasta majapaikasta ja olipa heti kättelyssä hyvä fiilis, kun vastaanottajasta välittyi aito islantilainen tunnelma vanhoine Lopapeysa-villapaitoineen ja tallihajuineen, en malttanut odottaa heppoja! Muutama muu autoon tulija ei pitänyt hajusta ja kuski varmisti pilke silmäkulmassa etteivät vierailijat odottaneet retkeä ruusupuutarhaan, mahtavaa! Anyhow, ajomatka tallille keskusta kesti n. 20min. Paljon ei vielä tässä matkalla nähty, sillä aurinko ei ollut vielä jaksanut nousta.

Jos muistan oikein niin kyseisellä farmilla on liki 100 issikkaa, aikamoinen määrä. Mutta kyllähän niitä pitää ollakin, kun turisteja lappaa päivittäin pilvin pimein. On ne kyllä niin suloisia, kun ovat niin pieniä.

Tässä teen tuttavuutta Prinsessa nimisen kumppanini kanssa. Itsellä olo vähän vähemmän prinsessamainen avaruuspukuineen päivineen.

Varsinainen vaellus kesti n. puolitoista tuntia ja kuten jo mainitsinkin niin sää muuttui matkan edetessä (thank god for avaruuspuku!). Onneksi vasta lopussa tuli tuo poikittainen lumikuuro, sillä mulla oli yhdessä puron ylityksessä uponnut jalka veteen hevoseni kompastuessa kivikkoiseen pohjaan. Ei auttanut goretex-kengät, kun jalka upposi sen verran syvälle. Vähän oli kylmähkö tunne oikeassa jalassa, mutta enemmän mua säälitti pikku Prinsessan lievä ontuminen loppureissusta.

Rauhallinen käynti, satunnainen töltti (issikan askelluslaji), purojen ylitykset, vuorten ihastelu, auringonpilke, jalan kastuminen, rankka lumisade ja hevosen kanssa jutustelu…mm. näistä oli mun issikkavaellus tehty. Kiinnostaisiko lähteä kokeilemaan? Suomen Islanninhevosyhdistys ry:n sivuilta löydät tarkempaa tietoa kotimaan mahdollisuuksista. Ja hei, näitä lullukoita ei todellakaan tarvitse pelätä!

Oletko sinä ollut issikkavaelluksella Islannissa tai muualla? Mielelläni kuulisin myös teidän tarinoita näiden kilttien otusten parissa!

”Some friends have to walk on four legs just so they can carry around such big hearts”.

Roadtrip Etelä-Islannissa – osa 2

Sateinen keli ja harmaus on palannut Turkuun. Melkein tekisi mieli tarjota jotain aurinkoista luettavaa, mutta kyllä mä meinaan tykittää vielä Islannin tarinoilla, ja niitähän mulla riittää. Ja ehkä tällaisten hämärien Islannin kertomusten siivittävänä voi löytää jotain positiivista myös utuisista keleistä…ehkä.

Jökulsárlón. Tuo yksi koko reissun odotetuimmista paikoista. Jökulsárlón eli jääjärvi tuli eteemme ehkä jopa hieman yllättäen. Jos totta puhutaan niin ensi alkuun emme ajatelleet olevamme juuri kyseisellä järvellä, se vaikutti niin paljon kuviteltua pienemmältä. Kuitenkin jonkin aikaa järven reunaa kulkiessa ja paikkoja vaihdellessa tuli ilmi, että eihän tässä nyt tosiaan ihan pienestä järvestä ollut kyse. Täytti kyllä loppujen lopuksi kaikki odotukset, vaikka hylkeitä ei nyt järvestä pongattukaan. Kesällä voisi mennä tonne suppailee 🙂

Tuolla ei muuten ollut minkäänlaista tuulensuojaa, joten suosittelen laittamaan tukevan hatun päähän. Ainakin yksi turisti näkyi juoksevan kovasti hattunsa perässä.

Jökulsárlón oli Etelä-Islannin kiekkamme itäisin paikka ja tämän jälkeen lähdimme siis ajelemaan takaisin kohti Reykjavikia, samaa ykköstietä. Olimme kuitenkin matkan varrella jättäneet tarkoituksella nähtävyyksiä käymättä, sillä näin takastulomatkaankin sisältyi uutta ja ihmeellistä.

Etappi nimeltä Fjaðrárgljúfur oli kyllä ehdottomasti suositeltava paikka käydä. Fjaðrárgljúfur canyon ei ole aivan ykköstien varrella ja ehkä tästä johtuen turisteja ei juuri näkynyt. En kyllä muutenkaan nähnyt turistilehtisten mainostavan tätä paikkaa, ihme kyllä. Canyon ei ollut kuitenkaan vaikean matkan tai f-teiden päässä. Voi kumpa kuvissa näkyisi tuo alueen suuruus, me vietimme paikalla reilun tunnin verran haukkaillen happirikasta islantilaista ilmaa.

Yksi Etelä-Islannin monista kohokohdista oli ehdottomasti unohdettu Seljavallalaug, tuo yksi Islannin vanhimmista ulkoilma-altaista. Autolla ei pääse aivan altaan luokse vaan loppumatka täytyy taittaa kävellen. Pelkästään jo tuo kävely paikan päälle vuorten keskellä oli aika mahtavaa.

Joen vartta seuraamalla pääsi suhteellisen helposti (yksi puron ylitys vaaditaan) perille ja olipa ihana huomata, ettei paikalla ollut meidän lisäksi ketään muuta. Saimme siis nauttia maiseman kauneudesta aivan omassa rauhassa. Biksujen vaihdonkin hoidimme ihan altaan vierellä, sillä pukuhuoneet eivät kosteudellaan ja likaisuudellaan houkutellut, tuota paikkaa kun ei varsinaisesti hoideta kuin ilmeisesti vapaaehtoisvoimin kerran vuodessa.

Vasta kun olimme jo pukeutuneet ja valmistautumassa auton luokse palaamiseen, näimme jonkun tulevan altaalle. Ja takaisin päin kävellessä vastaan tuli noin kymmenkunta turistia. Siis mikä uskomaton tuuri, että saimme nauttia tuosta syrjäisestä mahtavuudesta aivan omassa rauhassa. Uiminenkin tuntui pitkästä aikaa jokseenkin omaperäiseltä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, aijoimme pysähtyä Seljalandsfossin vesiputouksella uudelleen tällä takastulomatkalla. Nyt sää oli huomattavasti kirkkaampi ja putouksen takaa avautui aika kaunis, postikorttimainen maisema.

Seljalandsfossin lähettyvillä (kävelymatkan päässä) on vähemmän tunnettu salainen putous nimeltä Gljúfrabúi. Putouksen olisi nähnyt ilmeisesti myös ylhäältä, jos olisi uskaltanut kiivetä aika vaarallisenkin oloista kallioseinämää pitkin. Lähdimme kokeilemaan kipuamista, mutta nyt iski jonkinlainen suojeluvaisto ja päätimme unohtaa tämän, oli meinaa aikaa märkää ja liukastumisvaara suuri. Luulempa, että putous oli kuitenkin taianomaisempi alhaalta käsin, sillä sen luokse pääsi vain kallion raosta kivien päällä taiteillen. Oi mikä salaisuus sieltä sitten paljastuikaan!

Roadtripin aikana tuli koettua monenlaista islantilaista säätä. Tuli vettä ja räntää, lunta ja rakeita, mutta myös aurinkoa ja sinistä taivasta. Ja jostain kumman syystä kelit olivat aina pysähdyspaikoilla enemmän kuin siedettävät. Tällä etelän kierroksella rakastuin Islantiin ja sen luontoon, seuraavalla kerralla sitten koko saaren kierto!

”Nature always wears the colors of the spirit.” – Ralph Waldo Emerson

Roadtrip Etelä-Islannissa – osa 1

Mikä olisikaan parempi maa aloittaa tämä matkablogi kuin tuo aah, niin ihana Islanti! Sillähän tämä koko vuosi pyörähti käyntiin. Alkuvuodesta oli hyvin aikaa lähteä reissuun ja työkaverin kysyessä matkaseuraa ei kauan tarvinnut miettiä. Vihdoin pääsisin kokemaan tuon jokseenkin salaperäisen ja vulkaanisen saarivaltion.

Kokonaisuudessaan reissu kesti viikon verran. Roadtripille oli päästävä, mutta emme halunneet kiirehtiä koko saarta läpi, varsinkin kun kyseessä oli talvinen Islanti säävaroineen päivineen. Pitkän harkinnan jälkeen kompassin nuoli kääntyi Etelä-Islantiin, jossa vietimme vuokra-auton kanssa kolme päivää. Tuo oli juuri sopiva aika, ei ollut kiirettä edetä ja saatiin rauhassa nauttia kaikesta näkemästä. Talvella kun kuitenkin myös tuo pimeä aika rajoittaa päivää, kesällä varmasti pienempikin aika riittäisi.

Läksimme Reykjavikista aamutuimaan ja ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi oli valikoitunut Seljalandsfoss –vesiputous, joka on ehdottomasti yksi Islannin tunnetuimmista putouksista. Ilma oli hieman utuinen eikä oikein hyviä kuviakaan saatu napattua, joten päätimme jatkaa matkaa. Ajattelimme pysähtyä Seljalandsfossilla takastulomatkalla uudestaan toivoen sään suosivan paremmin, olihan tämän kyseisen putoksen taakse myös päästävä kurkistamaan. Suunnitelmamme toteutui ja Seljalandsfossista tulossa parempia kuvia seuraavassa postauksessa.

Vesiputouksiahan Islannissa riittää ja heti seuraava oli melkein kivenheiton päässä. Skógafoss putouksella ollessa ilmakin ehti jo hieman kirkastua ja ai että mitä maisemia. Skógafossia pääsee ihastelemaan myös ylhäältä käsin, sillä putouksen laidalla kulkee portaat näköalatasanteelle. Kipuaminen kannattaa! Kun lähdimme nousemaan portaita ei varsinaista tasannetta näkynyt, sillä usva oli sen verran alhaalla. Kun pääsimme takaisin alas, näkyi tasannekin jo, näin se keli muuttuu nopeasti.

Upeiden putouspällistelyiden jälkeen suuntasimme Islannin eteläisimpään kaupunkiin nimeltä Vík. Aurinko ei etelässä näyttäytynyt, mutta se ei kyllä haitannut. Nimittäin tunnelma koko pienessä kaupungissa oli jokseenkin mystinen ja sää sopi fiilikseen. Myös kaupungin mustahiekkainen ranta oli aivan upea näky ja melkein olisi voinut kuvitella itsensä keskelle jotain synkkää ja rosoista viikinkiaikaa. Kun mun mielikuvitus pääsee valloilleen…

Víkistä tulevaan majapaikkaan oli matkaa hieman vajaa 70km, joten Víkissä syödyn lounaan jälkeen (oli muuten hyvää lammaskeittoa) oli aika jatkaa matkaa. Majapaikkamme sijaitsi kaupunkissa nimeltä Kirkjubæjarklaustur (erittäin helppo lausua nopeasti). Olimme lukeneet, että tällä välillä ei olisi yhtään mitään. No perjaatteessa ei siis mitään huoltsikoita, ravintoloita, kauppoja jne. ollutkaan, mutta kyllähän tuota luontoa mielellään katselee.

Ensimmäinen ajopäivä oli siis onnistunut. Jos tässä vaiheessa olisi tiennyt, että myös tulevat kaksi päivää sujuvat mutkattomasti mm. säiden suhteen, niin olisi voinut olla jo aivan levollisin mielin.

”I take to the open road, healthy, free, the world before me” – Walt Whitman

Miten tässä nyt olis!

Se on siinä, mun kauan pohtimani matkablogi! Olen niin kauan pyöritellyt tätä mielessäni, että en oikein osaa istua nyt paikoillaan kun vihdoin ja viimein on ns. julkaisun aika. Täytyy myöntää, että vaikka kuinka ajattelen omaavani usean asian suhteen rohkean luonteen, on tämän blogin aloittaminen ollut kuitenkin erityisen jännittävää. Ehkä ne on vaan taas ne itselle luodut ennakko-odotukset, joihin harvasen päivä törmään. Hyvinhän tämä tästä varmasti lähtee suttaantumaan, super innolla saa ainakin hyvän startin!

Mutta siis tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan mun ajatuksia ja kokemuksia tämän muailman tarjoamista seikkailuista. Ensimmäisessä matkapostauksessa tulen avaamaan tietenkin maata, jolla mun vuosi starttasi käyntiin, siitä lisää aivan pikapuoliin!

”Say yes to new adventures”