Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

maaliskuu 2018

Kapkaupungin ylpeys, Pöytävuori

Pöytävuori on varmasti yksi Kapkaupungin suosituimmista nähtävyyspaikoista, eikä syyttä. Vuori on kaupungin komein koriste, jonka näkee lähes joka puolelta. Ajoittain vuori ja sen huipun tasainen linja näkyy kirkkaasti sinistä taivasta vasten, ajoittain sitä peittää valkoinen pilvipeite, jota myös pöytäliinaksi kutsutaan. Robben Islandin vangeille kuten Nelson Mandelalle, pöytävuori on aina symboloinut vapautta.

Tämä pilvisyys ja myös tuuli kannattaa ottaa huomioon vuorella vieraillessa. Näkyvyys ei välttämättä pilvien takaa ole niin selkeä. Toisaalta taas kovin tuulisella säällä vuorelle menevät cable car –hissit eivät ole auki. Jos cable car ei innosta, vuorelle pystyy myös patikoimaan erilaisia ja eritasoisia reittejä pitkin. Me päätimme kuitenkin ottaa iisisti ja hyppäsimme hissin kyytiin. Jonkin verran kannattaa varata aikaa jonottamiseen, me taisimme seisoskella muiden vierailijoiden kanssa noin tunnin verran. Toisaalta jonottaminen meni aika nopeasti ihastellen mahtavia maisemia.

Korkealla on kaunista. Kaupungin hahmottaa mielestäni hyvin ylhäältä käsin ja onhan se upea. Ylhäällä kulkee kolme pituudeltaan erilaista maisemareittiä ja nämä ovat hyvin helppokulkuisia. Meidän oli tarkoitus kulkea pisin eli n. 45 minuutin reitti (Klipspringer walk), mutta tavallaan eksyimme matkalla ja poikkesimme ihan jonnekin muualle. Onneksi eksyimme, sillä pian löytyi aivan ihana, hiljainen tunnelma pilvien lomasta. Siellä päätimmekin sitten istahtaa nautiskelemaan eväitä. Noilta aikaisemmin mainituilta reiteiltä ei siis perjaatteessa voi eksyä, jos muistaa pysyy helpolla tiellä. Minua nähtävästi kutsui vain eräs jyrkempi alamäki.

Turistejahan tuolta myös löytyy, onhan se nyt odotettavissa. Kannattaa tallustella hieman kauemmas kahvilan ja ravintolan lähettyviltä niin löytää hieman rauhaa ja rakkautta. Tietysti mitä kauemmas kulkee, sitä vähemmän ihmisiä. Itse pyrin aina tällaisissa paikoissa ajattelemaan asiaa niin, että jos minulla on oikeus nähdä tämä, niin silloin on kaikilla muillakin. Sopu sijaa ja tilaa antaa.

Ihmisten lisäksi ylhäältä löytyy myös muuta elämää. Kannattaa bongailla kivien lomasta mm. liskoja ja näitä ihania norsun sukulaisia eli kalliotamaaneja.

Meillä oli oikein ihana päivä vuorella ja voin kyllä suositella sitä muillekin. Muistakaahan rasvata itseänne säännöllisin väliajoin, nyt ollaan kuitenkin auringolle tarjoiltuna katetulta pöydältä, kirjaimellisesti.

Safarilla Krugerin kansallispuistossa

Safarireissumme kesti kokonaisuudessaan kolme päivää ja kaksi yötä. Lähtö oli aamulla Johannesburgista, josta Krugerin kansallispuiston portille (Skukuza) ajomatkaa kertyi viisi tuntia. Meillä kävi aivan uskomaton tuuri, sillä olimme kyseisen safarikerran ainoat. Opas autoineen ja taitoineen oli siis tuon kolmen päivän ajan vain meitä varten.

Kolmeen päivään sisältyi yhteensä neljä eri ajokertaa ja jokainen noista kerroista kesti noin 3-4h. Oli kyllä erittäin hyvä, että oli tuo opas mukana. Näin ensimmäistä kertaa safarilla olleena sai kuulla kaikenlaista mielenkiintoista eri eläimistä ja reissusta sai varmasti enemmän irti. Lisäksi oppaalla on koko ajan käytössään puhelin, josta hän pystyy seuraamaan mahdollisia tiedotuksia eläinten bongauspaikoista. Ja näitä tiedotuksia tulikin aina ajoittain jahdattua.

Safariajeluiden ja muiden kuljetusten lisäksi reissun hintaan kuului tietysti majoitus, mutta myös aamupalat ja päivälliset. Nämä maittavat ateriat (kuten eteläafrikkalaisen braai-illallisen) opas valmisti meille itse ja siinä sitten ruokailujen lomassa pystyi hyvin jatkamaan mielenkiintoisten tarinoiden kuuntelua ja kysymään kaikkea Krugerin ja taivaan väliltä.

Aamuisin herätykset olivat klo 4.45, jotta päästiin hyvissä ajoin bongailemaan eläimiä. Krugerin asukkaat kun ovat kuitenkin aktiivisimmillaan aamun viileämmillä tunneilla. Keskipäivän kuumuudessa valitsisin itsekin sen pensaan varjoisan piilopaikan.

Yritys, jolta safarin varasimme, oli nimeltään Wild Wings Safari. He tarjoavat kokemuksia seitsemässä eri Afrikan maassa ja jokaisessa kohteessa on erilaisia mahdollisuuksia. Itse olin kaikin puolin tyytyväinen saamaani palveluun sekä ennen reissua että reissun päällä, kokemus ylitti villeimmätkin odotukseni. Jos haluat päästä varsinaiseen safaritunnelmaan, lue aikaisempi blogipostaukseni tästä! Eläimellistä viikon alkua kaikille blogiystäville!

Victoria, Brittiläisen Kolumbian kuningatar

Victorian kaupunki sijaitsee aivan Vancouverin edustalla ja on siksi oiva kohde kaupungista esimerkiksi viikonloppureissua ajatellen. Vancouverinsaarelle ja näin siis myös Victoriaan pääsee kätevästi lautalla. Lauttamatka kestää 1h 35min ja kirkkaana päivänä reitti on erittäin kaunis, ainakin kuulemani perusteella. Itse matkustin saarelle iltamyöhäisellä, jolloin pimeys oli jo laskeutunut. Takaisin päin tullessa sumu taas peitti maisemareittiä, valitettavasti. Lautta kulkee Vancouverin ja Victorian (Tsawwassen-Swartz Bay) väliä ainakin parin tunnein välein ja helpottaa näin myös suunnitelmien tekoa (www.bcferries.com).

Victoria on tunnettu erityisesti kesäkaupunkina, mutta näyttäytyi minulle myös näin talviseen aikaan oikein mallikkaana. Kaupungin keskusta on todella mukavaa aluetta ja siellä kuluu hyvin kokonainen päivä katuja tallustellen. Keskusta sijaitsee aivan veden äärellä ja vaikka rakennukset ovat suuria, ei niitä ole onneksi korkeudella pilattu. Tästä syystä kaupungista jääkin mieleen ihanan idyllinen kuva.

Kaupungista löytyy myös oma Fisherman’s wharf, joka koostuu lähinnä kirkkaan värisistä venetaloista. Paitsi, että venetalot ovat itsessään mielenkiintoista katseltavaa, saattaa niiden edustoilta ja ”pihoilta” löytyä ties mitä ihmeteltävää. Vaikka paikka itsessään on hauska ja talot suloisia, en sinne kyllä itse muuttaisi. Voisin kuvitella, että pimeän tullen alueella jopa kummittelee. Tai ehkä se on vain rauhallinen, kun turistit eivät ole kurkistelemassa ikkunoista.

Keskustan lähettyvillä, kävelymatkan päässä, sijaitsee upea puisto nimeltä Beacon Hill. Puisto on varmasti enemmän edukseen kesällä, sillä niin kuin yleensäkin puistot talvisin, paikka ammotti tyhjyyttään. Minusta oli kuitenkin erityisen kiva käydä katsomassa puiston toteemipaalu. Kyljessä taisi lukea jopa ”maailman korkein”, liekö tuo kuitenkaan paikkaansa pitävä fakta. Näitä toteemipaalujahan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsee vähän siellä sun täällä, sillä ne ovat Pohjois-Amerikan luoteisrannikon intiaanien tunnettuja monumenttejä.

Victorian keskustan alueen ulkopuolelta löytyy vielä vaikka mitä nähtävää. Siitä kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessa, jonka voit lukea täältä. Satamatunnelma, kauniit vanhat rakennukset, romanttiset valot ja eloisa ilmapiiri, niistä on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki tehty.

Suu auki Krugerin safarilla

Nouset safariauton kyytiin etkä oikein tiedä mitä odottaa. Sisimmässäsi hyppelet tasajalkaa, mutta et oikein uskalla toivoa liikoja. Voihan olla, että nämä kesäpäivät ovat liian kuumia eläimille ja kaikki piileskelevät tiheiden puiden ja pensaiden suojissa. Voi kumpa näkyisi edes elefantteja, seeproja tai kirahveja.

Auto lähtee liikkeelle ja kuuma ilma puhaltaa kasvoihin. Kehossa tuntuu pientä jännää kihelmöintiä, mikähän sieltä tulee vastaan ensimmäisenä. Juuri kun alat hieman siristää ympärillesi auto pysähtyy ja tuijotat suoraan norsulaumaan, joka on pysähtynyt tien viereen napsimaan eväitä puun juuresta. Lauman johtaja tärisyttelee puuta, jotta ruoka saadaan maahan ja näin kärsän kautta suuhun. Yksi laumaan kuulumaton fantti yrittää lyöttäytyä kesteihin, mutta saa nopeasti häädön. On se näköjään eläinmaailmassakin julmaa.

Kun vatsa on rauhassa mutusteltu täydeksi ja lauman isoin naaras päättää lähteä kävelemään, muut seuraavat perässä. Safariauto lähtee liikkeelle ja huomaat hymyileväsi, ainakin yksi iso otus on bongattu etkä ainakaan jää tyhjin käsin. Muutama sata metriä ja taas auto pysähtyy, puskasta kurkkaa upea sarvipää. Kyseessä on Kudu-antilooppi.

Erilaisia antilooppilajea Krugerissa on yli kymmenen ja niitä näkyy jatkuvasti. Toinen toistaan ihanampia sarvettomia ja sarvellisia kulkee safaripäivien mittaan teiden yli. Yksin ja yhdessä.

Opas saa tietoonsa, että leijonia loikoilee lähistöllä. Alat jo vähän nauraa mielessäsi, että mitenkä tämä nyt näin menee. Eihän tässä ehdi edellisiäkään ihmetellä loppuun. Ennen kuin näet yhtään kissaeläintä, huomaat noin kuusi muuta parkkeerattua autoa tien vieressä. Onhan täällä näköjään muitakin turisteja ja kaikki nähtävästi leijonaa ”metsästämässä”. Sitten se tunne, kun näet tuon ison harjan pilkottavan pitkän ruohon takaa.

On siellä näköjään naaraskin, ja kun naaras nousee ylös tapahtuu jotain ihmeellistä. Kyllä, nehän rupevat parittelemaan. Siinä sitten yhtäkkiä seuraatkin suuren yleisön kanssa tätä intiimiä hetkeä…ja toista…ja kolmatta. Kun leijonat parittelevat, ne parittelevat koko päivän. Yksi sessio ei kestä kovin kauaa, mutta niitä toteutetaan vähintään puolen tunnin välein. Siis aivan uskomatonta. Hauskinta tässä esityksessä on se, että jokaisen parittelukerran päätteeksi naaras jatkaa lepäilyä kuin mitään ei olisi tapahtunatkaan ja uros nostaa katseen yleisöön tyytyväisen ja kuvauksellisen näköisenä.

Voihan tätä maailmaa. Tunnet tyytyväisyyttä siitä, että on olemassa näitä upeita eläimiä, jotka saavat vielä elää villeinä ja vapaina. Tämän ajatuksen siivittämänä tuntuu vielä ihmeellisemmältä havahtua yhtäkkiä sarvikuonon olemassa oloon. Ensimmäinen sarvikuonohavainto näkyy kauempana, mutta ei mene kauaa, kun yhtäkkiä niitä onkin kolme, aivan tien tuntumassa. On ne valtavia sarvineen päivineen. Seuraat olentojen huoletonta touhua ja samalla hieman harmissaan kuuntelet oppaan surullista tarinaa salametsästyksestä. Sarvikuonoja on jo nyt harvinaista nähdä. ”Kuinka monta yksilöä mahtaakaan olla jäljellä kymmenen vuoden päästä”, pohtii opas vakavana.

Näiden valtavan upeiden ja isojen yksilöiden lisäksi Krugerista löytyy toki myös pienempää seuraa. Aina siivekkäistä matelijoihin. Näitä matosia näkee kuitenkin Krugerissa harvoin, ne osaavat onneksi loistaa hyvillä piilopaikoillaan.

Safaripäivien edetessä et enää kanna huolta eläinten näkemisestä. Toki ajoittain auto kulkeutuu pidemmänkin matkan ilman keskeytyksiä, mutta sitä palkitsevammalta tuo seuraava pysähdys tuntuu. Ihanaa, kun ei ole sataprosenttista karttaa siitä, missä esimerkiksi nämä ihanat seeprat ja kirahvit sijaitsevat.

Oppaan avulla kuulet vinkkejä muiden tirkistelijöiden havainnoista ja tällöin pistetään kööriin hieman vauhtia. Kuulinko oikein, että nyt ajetaan kohti villikoiria?! Eihän niidenkään näkeminen ole todellakaan itsestäänselvyys. Opas käy Krugerissa vuoden aikana lähes viikottain ja mukaan on mahtunut vuosia, jolloin havaintoja on tehty vain pari. Muutaman ”ei voi olla totta” päästät suustasi, kun saavut lepäävän villikoiralauman luokse.

Jokainen vastaantuleva yksilö on aina yllätys ja juuri tämä tunne on niin mieletön. Ja vaikka safariajoja on useampia, on jokainen niistä omalla tavallaan uusi, erilainen ja ihmeellinen.

Viimeisellä safariajolla etsit tietoisesti sitä nopeasti juoksevaa pilkullista kissaa, nimittäin gebardia. Gebardi pysyy piilossaan ja tunnet lievää huojennusta, ei ne eläimet täällä puistossa onneksi ihan tarjottimella olekaan. Toisaalta, seuraavaksi auto pysähtyy ja olet jälleen melkein kosketusetäisyydellä tuosta yhdestä eläinkunnan kuninkaasta.

Ja kyllähän sitä sitten yksi pilkullinenkin kissaeläin pääsee lopulta kameralle, kyseessä on leopardi. Siinä se ihmettelee rauhassa omituisia linssin kanssa töllöttäviä yksilöitä kunnes saa tarpeekseen ja jatkaa matkaa.

Pakkailet kimpsuja ja kampsuja reppuun ja toistat itsellesi ja matkakumppaneillesi ehkä noin sadatta tuhannetta kertaa, miten mielettömät päivät ovatkaan takana päin. Olet nähnyt kolmen päivän aikana 25 erilaista nisäkästä ja useita kymmeniä upeita lintuja. Merkkaat Krugerin kansallispuiston checklist –listaan nähdyt eläimet ja pohdit, koskahan tulee se hetki, jolloin pääset seuraavaksi kohtaamaan näitä mielettömiä villejä. Poistuessasi puistosta mielesi tekee piruetteja, eläimet kuitenkin jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se tässä juuri niin ihanaa onkin.