Pallontallaajat.net
Valikko
Kaikki viesti käyttäjältä

Villi lapsi

Reippailu Norjan Reinebringenillä

Jos minun pitäisi antaa vain yksi suositus Lofoottien vierailulle, olisi se tämä: vaella korkeuksiin! Reissulla tuli kavuttua kolmen eri huipun luokse ja jokainen niistä sai haukkomaan henkeä, eikä pelkästään fyysisen kunnon vuoksi. Kaikki kolme olivat upean erilaisia enkä edes yritä pistää niitä järjestykseen. Siispä luotan kronologiseen järjestykseen ja aloitan ensimmäisestä koetoksesta nimeltä Reinebringen.

Ennen kuin edes suunnittelee kiipeämistä, oikeastaan mille tahansa huipulle, kannattaa tarkastaa säätiedotukset. Reitillä ollessa tuli aika selväksi, että tuulisella ja märällä kelillä kipuaminen olisi ollut enemmän hengellä leikkimistä kuin jännittävää voimavarojen testaamista. Reitti Reinebringenille on paikoittain erittäin jyrkkä ja jalansijaa saa hieman haeskella. Meillä oli oikeastaan koko reissun ajan joku ihmeen aurinkojumala harteilla ja kelit salli mahdollisimman turvallisen nousun.

Suosittelen varaamaan aikaa kiipeämiseen ja pysähtelemään matkalla (meillä matka ylös kesti hieman vajaa 1,5h). Reitin varrellakin saa nautiskella ihanista maisemista eikä ole välttämätöntä yrittää ennätyksiä paikallisten tahdissa. Itsellä tämä ei nyt kuitenkaan ollut mikään pieni aamureippailu hämäävästä otsikosta huolimatta. Vuori ei sijoitu Lofoottien korkeimpien huippujen joukkoon, mutta kyllä tuo lähes 500m korkeuskin tuntui persiissä. Mahdollinen se kuitenkin on kaikille suhteellisen hyvän peruskunnon omaaville, joten ei pidä kuitenkaan aliarvioida itseään.

Viimeistään ylhäällä lihasväsymys ja tietoisuus sykkeestä unohtuu. Maisemat saivat melkein silmäkulmat kostumaan (saattoi olla myös vain hikeä). Tunne oli yhtä utopinen kuin elokuvissa, sillä viimeisen jyrkän kipuamisen aikana et näe muuta kuin kiviä ja hiekkaa ja yhtäkkiä silmien eteen avautuu suhteellisen avara näkymä.

Näissä maisemissa oli mukava hieman lounastaa eväitä ja antaa kehon ja mielen palautua. Ylhäällä tuli vietettyä reilusti aikaa, sillä mihinkäs sieltä nyt oli kiire yhtään mihinkään. Harvoin sitä saa nauttia tällaisista luonnon antimista.

Jonkin ajan päästä alkoi kuitenkin alamäki kutsua. Paluumatkalla tuli aika paljon vastaantulijoita ja oma ajankohta reissulle tuli todettua hyväksi. Mitä aikaisemmin lähtee kipuamaan, sen rauhallisimmissa olosuhteissa saa nautiskella.

Aamupäivän huippureissun jälkeen päätimme vielä kuljeskella pitkin Reinen, ah niin ihania tasaisia kujia. Reine on kaunis kylä Reinebringenin juurella. Oli kyllä aikamoisen ihanaa istuskella satamassa jäätelö hyppysissä ja tuijotella ylöspäin, kohti jo valloitettua vuoren huippua!

Luonnonkaunis Lofoten

Huoh, luontoäiti teki sen taas! Kuinka monipuolinen ja kaunis. Tätä palloa tallatessa törmää jatkuvasti mitä uskomattomimpiin maisemiin ja se, jos mikä, on upeaa. Lofootit tarjosi maittavan kattauksen sekä mieltä että kehoa ravitsevaa muonaa. Nyt on hyvä olo.

Lofoottien saaret sijaitsevat Pohjois-Norjassa ja ovat helpon matkan päässä täältä koti-Suomesta. Vaikka matka ei ole pitkä, perille päästessä tuntuu kuin olisi kaukana, kaukana kotoa. Toinen toistaan korkeammalle kurottelevat vuoret, mutkaiset tiet ja turkoosi vesi saa olon tuntumaan satumaiselta. Eikä edes sateet tai hyttyset tulleet häiritsemään tätä tyyntä olotilaa.

Saarilla on vaikka minkälaista tekemistä. Me vietimme Lofooteilla kokonaiset seitsemän päivää ja aika kului kuin siivillä. Vuoret ja niiden ympäristöt tarjoavat vaikka minkälaisia vaellusreittejä ja suosittelenkin ottamaan jalat alle. Muista kantaa suojeluvaistoa mukana, kaikille reiteille ei ihan jokaisen turren ole tarkoitus mennä. Vaellusten lisäksi saaret tarjoavat ihania kalastajakyliä, veneretkiä ja valasristeilyjä, rantoja ja vesiaktiviteettejä. Lukuisia eläimiä tuli myös bongattua. Lampaita taidettiin kuitenkin eniten laskea.

Me retkeilimme auton ja teltan kera. Lofootit tarjoaa telttailijoille yösijaa ilman varauksia. Taisi olla ainoastaan yksi leirintäalue, jonne edes meidän pikkuruinen teltan käppänä ei mukamas mahtunut. Telttailua voin kyllä suositella suurella sydämellä! Mikäs sen ihanampaa kuin avata teltan suu sängystä käsin, vetää pari kertaa syvään henkeen ja tuijottaa tuota sielunmaisemaa. Toki sateen ja tuulen ilmestyessä olisin voinut olla eri mieltä.

Kyllä taas tuli laitettua rahaa pankkiin, ei voi muuta sanoa. Lofootit tarjoaa mitä mahtavimmat puitteet upealle roadtripille, so many wild stuff happened along the way! Stay tuned 🙂

Yö Bengtskärin majakalla

Sain tammikuussa synttärilahjaksi reissun Bengtskärin majakalle. Päiväreissulla olenkin jo ollut, mutta tämä lahja sisälsi myös yön. Aika mieletöntä, kiitos äiti! Mittari pompahti alkuvuodesta tosiaan sinne kolmeenkymppiin ja siksi oli luvassa jotain spessumpaa. Tällaiset kokemuslahjat ovat kyllä aivan omaa luokkaansa, sillä ne muistaa parhaiten.

Ihan tammikuussa ei kuitenkaan viitsitty lähteä tutkimaan tuota pikkuruista luotoa vaan lahjan lunastus toteutui nyt, vähän miellyttävämpään vuodenaikaan. Ja miellyttävää olikin, kaikin puolin.

Vene Bengtskäriin lähti Kasnäsistä ja ajoi Rosalan viikinkikeskuksen kautta. Rosalan viikinkikeskuksessa pääsee tutustumaan rauta-ajan Suomeen. Nautimme siellä mm. erittäin makoisan kuha-ahvenkeiton upeassa päällikön hallissa. Ihan vahingossa tuli valittua itse viikinkipäällikön istumapaikkakin.

Rosalasta matka jatkui taksiveneellä kohti Bengtskäriä. Bengtskär sijaitsee Turun saaristomerellä, n. 25km Hangosta lounaaseen. Majakka on rakennettu vasta 1906, vaikka tarvetta olisi ollut aikaisemminkin. Bengtskärin luona tapahtui onnettomuuksia toisensa perään, mutta vasta höyrylaiva S/S Helsingforsin haaksirikkoutuminen sai päättäjät hereille. Ja niimpä Bengtskäriin rakennutettiin Pohjoismaiden korkein majakka, jota se edelleenkin edustaa.

Vaikka Bengtskär onkin pieni, riittää siellä mielettömästi tutkittavaa. Parin vuoden takainen päivävisiittikin oli mukava, mutta kyllä tällaisesta yönylireissusta sai huomattavasti enemmän irti.

Kaikkein ihaninta oli, kun viimeiset päiväturistit suuntasivat veneensä aavalle merelle ja me muutamat yöpyjät jäimme saarelle yksinämme, henkilökunnan lisäksi tietenkin. Tuntui melkein siltä, kun olisimme ottaneet aikamatkan taaksepäin ja kuuluneet majakanvartioiden perheisiin, jotka asuivat saarella läpi vuoden.

Nautiskelimme maukkaasta saaristolaispäivällisestä, saunoimme, uimme ja vain olimme, rauhassa. Kallioilla makoillessa mieli ajautui myös aikaan, jolloin pikkuruisella luodolla tämä rauha riikkoontui. Jatkosodan alussa veli venäläiset hiipivät yönkoitteessa Bengtskäriin ja alkoi ankara taistelu. Suomalaiset pysyivät pystyssä ja niin myös majakka, menetyksistä huolimatta.

Aamu tuntui ihanan pitkältä aamiaisen ja aamu-uinnin puitteissa. Bengtskärin etelä-osassa pääsee myös hyppimään mereen, oi näitä ikuisen lapsen iloja. Hitaan aamun jälkeen maihin alkoi hiljalleen rantautua erilaista elämää ja oli hauska seurata, miten tunnelma jälleen muuttui. Lounaan ja iltapäiväkahvien jälkeen olimme taas osa porukkaa, jonka oli aika lähteä kohti omaa kotia. Ja niin saarelle jäivät seuravaan yön vartijat.

Kuusi vinkkiä Kapkaupungin valloitukseen

Ajattelin kirjoittaa suhteellisen ytimekkään postauksen perus matkavinkeistä kuvankauniiseen Kapkaupunkiin. Kapkaupunki on oiva valinta henkilölle, joka haluaa herätellä kaikkia aisteja eloon. Kyseisessä listassani on pääosin kaikille tuttuja kohteita/nähtävyyksiä, mutta kaupunki sisältää myös niin paljon muuta. Omaa reissua kuorrutti mm. jokapäiväiset makuelämykset ja ystävälliset ihmiset. Tunnelma oli koko ajan hyvin levollinen.

Vinkit eivät tule missään paremmuusjärjestyksessä (osaisinkohan edes laittaa?). I love the whole six pack! Suurimmasta osasta olen kirjoittanut jo laajemman postauksen ja pääset lukemaan ne (ja katsomaan enemmän kuvia) halutessasi vinkkien otsikoista.

1. Bo-Kaap

Voihan tuota värien loistoa. Bo-Kaapin värikkäiksi maalatut kivitalot sijaitsevat aivan Kapkaupungin keskustan tuntumassa. Bo-Kaap on ollut islaminuskoisten siirtolaisten asuinpaikka, nykyään alue on merkittävä osa kulttuurista alkuperää. Alue ei ole kovin suuri, joten aikaa ei paljolti ”tuhlaannu”.

2. Pöytävuori

Pöytävuori ylsi omalle listalleni helposti. Odotukset olivat kuitenkin hieman ristiriitaiset, sillä olin lukenut paljon eriäviä mielipiteitä. Itse pidin siitä kuitenkin kovasti, sillä maisemat olivat mitä upeimmat ja antoivat hyvän perspektiivin kaupungista kokonaisuudessaan. Me vietimme vuorella monta tuntia ja veikkaan, että juuri tämä teki siitä osittain unohtumattoman päivän. Saimme koluttua kaikki pöydän antimet ja löysimme myös sitä omaa rauhaa.

3. Cape Point

Cape Point sijaitsee Afrikan eteläisessä kärjessä ja on varmasti yksi suosituimmista päiväretkikohteista. Paikka sijaitsee n. 70km päässä Kapkaupungin keskustasta. Tunnetumman majakan luota kannattaa vielä kävellä pienemmän Point Diaz majakan luokse, sillä reitti on upea. Jos muuten olet autolla liikenteessä, aja etelään Chapman’s Peak Driven kautta, silmiä hivelevä tie.

4. Boulder’s Beachin pingviinit

Boulder’s Beach sijaitsee Simon’s Townissa ja kyseisen paikan voi hyvin yhdistää esimerkiksi Cape Point retkeen, varsinkin jos on vuokra-autolla liikenteessä. Tunnetko kasvoillasi hymyn, josta on vaikea irtautua? You’ve found your place!

5. Kirstenboschin puutarha

Ystäväni ehdotti minulle puutarhassa vierailemista ja kertoi, että he olivat viettäneet siellä jopa kolme tuntia. No…me vietimme kuusi. Nautiskelimme rauhassa maisemista ja kiersimme aikalailla kauttaaltaan koko alueen. Lisäksi söimme maittavan lounaan kera virkistävän kesäisen juoman (kannu meni helposti). Puutarhassa järjestetään myös mm. live-konsertteja, joten kannattaa tarkistaa paikan tapahtumakalenteri etukäteen.

6. Camps Bayn ranta

Kapkaupunki sisältää paljon mahdollisuuksia aktiviteetteihin ja erilaisia vierailtavia paikkoja…mutta myös rantaa, jolla vain olla. Me vietimme viimeisen päivämme ihanalla Camps Bayn rannalla, joka ilmeisesti kilpailee kauneudellaan koko maailman rantojen joukossa. Turistejahan tuolta rannalta löytyy, mikä hieman vähentää pisteitä näin omasta näkökulmasta, mutta onhan tuo upeiden vuorten koristama hiekkamaa upea näky. Vesi on muuten virkistävää, tuli testattua.

Safarin parhaat puolet?

Kuinka monta peppua mahtuu safarialbumiin? Reissulta palatessani ja kuvia katsoessani havahduin hauskaan faktaan. Takapuolia valokuvat täynnä. Kertovatko toistensa perään ilmestyvät peppukuvat heikoista kuvaustaidoistani vai yrittävätkö eläimet viestittää jotain. Sitä voidaan jäädä miettimään.

Melkein jokaisesta eläimestä olen saanut tallennettua tämän takamusosaston. Kuvakulma on siis ollut kohdillaan. Toisaalta, pari tämänkin postauksen kuvista kuuluu omien lemppareiden joukkoon, joten ehkä eläimet ovat taas tienneet enemmän.

Krugerin kansallispuiston safarielämys oli kyllä niin paljon enemmän kuin mitkään parhaimmatkaan kuvat onnistuvat viestittämään. Näiden vapaiden luontokappaleiden seuraaminen näkökulmasta huolimatta oli jotain sanoinkuvaamatonta. Huolettomasti leikkivät apinat, ruohikoissa nautiskelevat kissaeläimet ja vahvuutta uhkuvat sarvikuonot, mm. näiden hämmästely sai aikaan tunteita, joita en ole koskaan aikaisemmin kokenut. So no butt, no glory!

Jos et ole aikaisemmin eksynyt sivuilleni niin käy ihmeessä kurkkaamassa aiemmat postaukseni kyseisestä safarista. Saatat löytää myös eläinten kasvokuvia. Erinomaisen oppaan ansiosta sain kokemuksen lisäksi myös aivan mielettömiä taltioita. Opas kun tuntui jo eläinten ripsien asennosta tietävän, mihin suuntaan ne ovat seuraavaksi matkaamassa. Voi siis olla, että ilman opasta nämä tosiaan olisivat albumini ainoat otokset. Kuinka monella muulla on muistikortit täynnä toinen toistaan mallikkaampia peppuja?

Seattle ja 50 eri harmaan sävyä

Tammikuu ja suunnitelmissa Seattle. Hyppäsin Vancouverista Boltbussin kyytiin ja huristelin rajan yli viikonloppuvisiitille. Mielenkiinnolla odotin, mitä kaikkea Seattlella oli tuohon aikaan vuodesta tarjota, ei ainakaan sitä auringolla ja lämmöllä kuorrutettua versiota.

Vietin kaupungissa melkein kokonaiset kolme päivää ja siinä ajassa ehti nähdä yllättävän paljon. Kävellen tutustuu kaupunkeihin mielestäni parhaiten, joten pidin koko ajan jalat alla. Ajoittain hieman ripsi, mutta ilman saappaita pärjäsi oikein hyvin ja jalat säilyivät koko reissun kuivina.

Majoituin aivan Seattlen keskustan tuntumassa eräässä hostellissa (aivan Pike Place Marketin vieressä), joten tämä oli hyvä tukikohta kaupungin kiertelyä ajatellen. Toki kaupungin asunnottomat viihtyivät myös kyseisellä kadulla eikä öisiltä huutokeskusteluilta vältytty, onneksi olivat korvatulpat ja unilahjat tallessa. En ole oikeastaan missään muualla suurkaupungeissa törmännyt näin suureen määrään kodittomia ja ajoittain fiilis oli kyllä hieman rauhaton.

Minusta on ihan mukava käydä katselemassa kaupunkeja hieman ylhäältä käsin, varsinkin jos on mahdollisuus nähdä se muualta kuin korkeasta rakennuksesta. Seattlessa sijaitsee Kerry Park ylhäällä mäen nyppylällä, josta on ihan mukavat näkymät kohti kaupunkia. Mikään puisto se ei siis ole, vaan oikeastaan eräänlainen näköalatasanne. Alueella on myös ihan mukava kävellä ihastellen hieman tyyriimpiä amerikkalaisia asuntoja.

Suosittelen kävelemään alas ikään kuin kaupungin länsipuolta, sillä maasto mutkitteli hieman enemmän ja välillä teiden lomasta tuli esiin jopa upeampia maisemia kuin Kerry Parkista. Lisäksi oli kiva muutoinkin jatkaa kävelyä vetten äärellä aina keskustan alueelle saakka.

Kävin toki katsomassa Seattlea vielä vähän ylempää, mutta en suinkaan tunnetun Space Needlen yläkerrasta vaan Columbia Centeristä, kiitos Elinan ja Tomin vinkistä Vaihda vapaalle –blogista. Columbia Center on tosiaan korkeampi rakennus ja lisäksi pääsee huomattavasti halvemmalla, mikä minun kohdalla painoi vaakakupissa.

Varmasti Seattlen tunnetuin paikka on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista toreista nimeltä Pike Place Market. Siellä tuli useamman kertaa pyörittyä, sillä kuten aikaisemminkin mainitsin, majoituin aivan sen vieressä. Vaikka marketti onkin tietynlainen nähtävyys ja turisteja on paljon, oli siellä mukava pyöriä ja tutkiskella kaikkea mahdollista. Ihanilta sivukujilta löytyy vaikka mitä.

Käy ihmeessä myös katsastamassa Pike Place Marketin vieressä sijaitseva purukumiseinä. Kyllä, luit aivan oikein. Hauskaa, vaikkakin myös hieman ällöä. Ihmiset ympäri maailmaa ovat kiinnittäneet oman purkkansa kyseiseen seinään ja siitä onkin rakentunut oikein väripilkku kyseiselle kujalle. Minusta kaikkein hauskinta oli oman ihmetyksen jälkeen jäädä hetkeksi seuraamaan muiden tulijoiden ilmeitä ja reaktiota. Ihmiset vaikuttivat tuolla kujalla kovin iloisilta ja huvittuneilta ja kaikki hymyilivät toisilleen ihmetellen.

Eriväristen harmaiden pilvien peittämä taivas kuvaa tammikuista Seattlea. Pientä sateen ropinaa kuului, mutta se ei kuitenkaan kastanut. Ilmassa oli sumua ja kaduilla keskustelivat pulut ja pulsut. Viimeisenä iltana katse kohdistui Elliot Bayn suuntaan ja pieni hymy nousi kasvoille. Valo.

 

Great Ocean Road on my mind

It’s Throwback Thursday. Ja nyt ei muuten olekaan minkään muutaman kuukauden takaisen tarinan esittely vaan hypätään oikeasti vuosien takaisiin tunnelmiin. Vietin Australiassa kolmisen kuukautta syksyllä 2012. Alkuun vietin aikaa Brisbanen lähettyvillä opiskeluihin liittyvän harjoittelun merkeissä ja sen jälkeen jäätiin kavereiden kanssa nautiskelemaan pelkästä reissaamisesta.

Tuosta syksystä voisi kirjoittaa vaikka mitenkä monta postausta, mutta jostain tuntemattomasta syystä mieleni heitti minut tänään erääseen roadtripiin. Great Ocean Road, tuo yksi maailman tunnetuimpiin kuuluva rannikkotie. Siitä kirjoitan tänään!

Olimme varanneet ajeluun kolme päivää ja se riitti aika tarkalleen meidän suunnitelmaan. Toki varmasti pidempäänkin reittiä voisi ajaa, sillä matkan varrella on vaikka minkälaista tekemistä ja nähtävää. Rannikkotie on n. 250km pitkä ja sisältää kauniita hiekkarantoja, massiivisia rantakallioita ja kalliomuodostumia, eläimiä sekä monenlaisia lomanviettokyliä ja –kaupunkeja.

Ensimmäisen ajopäivän kohokohta oli ehdottomasti vapaasti elävät koalat. Voi että niitä söpöläisiä. Olimme toki reissun aikana nähneet karvaturreja näillä suojelualueella (sanctuary), mutta onhan se täysin eri nähdä eläin sen omassa elinympäristössään. Ja näin vuosia reissun jälkeen enemmän näitä eettisiä kysymyksiä miettineenä hieman hävettää tunnustaa, miten aidosti tuolloin suojelualueella pystyin nauttimaan pehmeän koalakarhun syleilystä. Eipä tuokaan koala varmaan ihan vapaaehtoisesti olisi syliin tullut, jos olisi itse saanut päättää. Mutta…näitä vapaita koalia saatat löytää helpoimmin, kun ajat kohti Kennett Riveriä ja poikkeat tieltä mäkeä ylös Grey River Roadia pitkin kunnes tulet eukalyptusmetsikköön. Taianomaista, mutta niin luonnollista.

Ensimmäisen yön vietimme Apollo Bayssa. Kaupungissa pääsimme näkemään aika upean maiseman Marriners Lookoutilta. Ja nähtiinhän me myös seuraavana päivänä lisää koalia, ihanaa! Kannattaa ajaa teillä varoen, sillä mm. tämä koalakaksikko kuljeskeli ihan tien vierustalla.

Otwaynniemellä sijaitsee Australin vanhin majakka. Majakan luota aukeaa totuttuun tapaan aika mielettömät merimaisemat. Vaikka maisemat olivatkin upeat, paikka huokui aavemaisuutta. Vuonna 1978 eräs lentäjä oli vaihtanut kurssia majakan luona meren suuntaan ja hetken päästä lentäjästä ei kuulunut enää mitään. Viimeisessä yhteydenotossa lennonjohdon kanssa lentäjä oli kuvannut oudon lentokoneen lentävän hänen yläpuolellaan. Koneesta eikä lentäjästä löytynyt suurista etsinnöistä huolimatta enää mitään. Kaiken lisäksi paikalla sijaitsevasta talon murjusta huokui hiljainen yksinäisyys.

Varmasti reitin tunnetuin nähtävyys on tietysti 12 Apostolin näkymä. Aallot ovat kuluttaneet lohkareiden ympäriltä pehmeämmän kiviaineksen ja näin on luonto jälleen muokannut ihmisille ihmeteltävää. Seuraavan yömme vietimme Port Campbellissä, joka oli ihan mukava pieni kylä. Port Campbellin hostelli oli siisti ja rauhallinen, suositeltava majapaikka.

Sitten olikin aika suunnata auton nokka takaisin kohti Melbournea (palasimme takaisin sisämaata pitkin), mutta ennen sitä oli vielä katsastettava mm. London Bridge ja Grotton luolamaiset kivimuodostelmat.

Aika mielettömiä paikkoja vai mitä!? Olipas ihana kirjoittaa tämä postaus. Kirjoittamalla ainakin minä pääsen lähemmäksi niitä muistikuvia, jotka eivät aina ensimmäisenä tule mieleen, nytkin pääsin pitkästä aikaan kunnolla niihin yksityiskohtaisempiin tunnelmiin. Näitä piti tietysti hieman kaivaa muistin syövereistä, onhan reissusta jo tosiaan se reilut viisi vuotta! Ja terveisiä matkakumppaneille (ei kerrota, että huikean roadtripin jälkeen vietettiin yö Mäkkärin parkissa)!

Sekaisin pingviineistä

Yy kaa koo, yy kaa koo, pingviinit on täällä joo! Olen vain kerran aikaisemmin nähnyt pingviinejä niiden omassa elinympäristössään, tuolloin olin St. Kildan satamassa Melbournessa. Melbournessa pingut olivat kovin pieniä ja tulivat esille vasta iltahämärällä, pimeällä sai jo hieman tihrustella nähdäkseen. Toista se oli nyt Etelä-Afrikassa!

Nämä afrikanpingviinit sijaitsevat Boulder’s Beachilla Simon’s Townissa, joka sijaitsee hyvin lähellä Kapkaupunkia. Me yhdistimme pingviinien ihastelun päiväretkeemme, jonka toteutimme vuokra-autolla. Ennen pingviinejä olimme käyneet ihastelemassa Kapin niemimaan kärkeä. Pingviinien näkeminen kyllä väritti tuota päivää entisestään, mustavalkoisesta asustaan huolimatta.

Minut tuntevat tietävät suhtautumiseni pingviineihin. Rakastan niitä! Yksinkertaisesti siitä syystä, että niistä tulee vain aina niin hyvälle tuulelle. Kuten eräässä sanonnassakin todetaan, voiko kukaan katsoa pingviiniä ja tuntea vihaa?

Rannalle mennessä tulee maksaa reilun neljän euron pääsymaksu, joka menee osittain näiden onnellisten jalkaparien suojelemiseksi. Kuulin osan ihmisistä kyselevän virkailijalta, että onko pingviinien näkeminen varmasti taattua ja onhan se! Toisaalta, jos olet menossa esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, voi tilanne olla valitettavasti toisin. Tämä kyseinen pingviinilaji on joutunut ekologisen loukun kouriin. Pääosin ilmastonmuutoksen ja liikakalastuksen vuoksi yhä useampi yksilö jää näkemään nälkää. Tämä tekee surulliseksi. Pingviinien vointi kun heijastuu suoraan myös meren hyvinvointiin ja näin ollaan kaaoksen ympyrä saatu suljettua.

Kuvien pingviinien kotipaikkakunta Simon’s Town vaikutti myös ihanan idylliseltä ja suosittelenkin varaamaan aikaa myös siellä oleskeluun. Me emme halunneet päivän aikana kiirehtiä mihinkään ja siksi pingviinien kanssa vietetyn ajan jälkeen olikin jo aika suunnata kohti Kapkaupungin keskustaa palauttamaan autoa. Muutaman henkäyksen ehti sataman alueella haukata, eikö olekin ihanan näköistä.

Jos olet siis Kapkaupunkiin päin suuntaamassa, älä jätä tätä mahdollisuutta välistä. Näitä fiksusti pukeutuneita yksilöitä seuratessa huomaat hymyileväsi taukoamatta. Itse saatoin jopa hieman vaappua kavereiden kanssa samaan rytmiin. Penguins can’t fly, I can’t fly, and therefor I think I’m a penguin.

Vuoden alku Vancouverissa

Aloitin vuoden 2018 aikalailla reissaten ja olenkin tässä kirjoitellut terveisiä vähän sieltä sun täältä. Kronologinen järjestys on nähtävästi vieras käsite, sillä viimeisimpänä olen raapustellut lähinnä Etelä-Afrikan kertomuksia helmikuulta. Mutta jos nyt vihdoin palaisi tuonne viileään vuoden alkuun. Uuden vuoden vietinkin Vancouverin saarella Victoriassa, josta voit lukea lisää täältä. Jos muuten olet nyt kesällä matkustamassa Vancouveriin, suosittelen päiväretkeä Victoriaan. On kuulemma kesäisin vielä paremmassa loistossaan, vähän niin kuin Suomen Naantali.

Sää tammikuun alussa oli hieman harmaa ja sumuinen. Vettäkin tuli jonkin verran, mutta ei sitä sateenvarjoa onneksi ihan alvariinsa tarvinnut kanniskella. Itse kuljin kaupungissa joko kävellen, bussilla tai kaverin kyyditsemänä autolla. Suosittelen käyttämään noita julkisia, sillä ne ovat erittäin hyvät eikä tarvitse etsiä parkkipaikkoja. Lisäksi kaupunki on aika tyyris ja parkista saa maksaa aika sievoisen summan.

Stanley Park

Puistoihmisenä en olisi missään nimessä jättänyt kyseistä virkistysaluetta välistä, onhan tuo kuitenkin Vancouverin suurin ja varmasti vierailluin viheriö. Puisto, niin kuin Vancouver itsessäänkin, on aika upealla paikalla ja maisemat vaihtelevat meren, vuorten ja puiden välillä.

Puistosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Haluat sitten olla aktiivinen ja kuljeskella pitkin useiden kilometrien pituisia polkuja tai vaikka istuskella piknikin äärellä nurmella tai rannalla. Kaikennäköistä aktiviteettia näytti löytyvän golfista ja tenniksestä aina hevosvaunuajeluun asti. Kaverini 2,5-vuotias tytön tyllerö oli mukana, joten emme luonnollisestikaan valinneet aikuisten aktiviteettejä, vaan käppäilyn lisäksi päädyimme Kanadan suurimpaan akvaarioon. Oli niin hauska seurailla tuon ilmeikkään tyttösen juoksua paikasta toiseen, että kamerakin pysyi visusti kassissa.

Gastown

Gastown on Vancouverin yksi vanhimmista kaupunginosista ja eroaakin aikalailla tuosta aivan ydinkeskustasta. Gastownissa rakennukset ovat matalia ja kadunvarsia koristelevat punasävyiset katutiilet. Kaupunginosasta löytyy toki perus turistikauppoja, mutta myös mielenkiintosia pikkuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Gastownin suosituin nähtävyys on todennäköisesti tuo Cambien ja Water streetin risteys, jolla sijaitsee vanha höyrykello. Pientä höyryä kellosta tupruu koko ajan, mutta suuremman näytöksen se esittää aina vartin välein, oman vihellyksensä säestämänä.

Sunset Beach Park & English Bay Beach

Keskustan länsipuolella sijaitsee aika mukava kävelyreitti (miksei juoksu- tai pyöräilyreittikin) rantaa myöden. Halutessaan voi kulkea aina Stanley Parkiin asti, toki kävellen kannattaa siihen jo varata hieman aikaa. Matkan varrella voi ihastella tai kauhistella erinäisiä veistoksia.

English Bayn Beachin tuntumassa asustelee 14 erilaista bronssisen väristä hauskuttajaa. A-maze-ing Laughter –patsaat ovat sijoittuneet paikalleen jäädäkseen, vaikka tämä ei alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Kaverit ovat ilmeisesti saaneet hyvän suosion. Fun fact: patsaiden kasvot ilmentävät itse taitelijan (kiinalainen Yue Minjun) omia kasvoja ja tämän luomuksen jälkeen Yue on luonut kasvoilleen kokonaisen uran taidemaailmassa.

Downtown

Vancouverin keskusta sisältää muiden suurkaupunkien tavoin liiketoimintaa, kulttuuria ja viihdettä. Robson squaren jääareenan vieressä kävi avoin kannabiskauppa, vaikka käyttö muuna kuin lääkeaineena ei taida Kanadassa vielä olla sallittua. Vancouver on aika liki tuota Washingtonin osavaltiota ja on varmasti tästä syystä aika lepsu kannabiksen suhteen. Paikalliset vaikuttavat suhtautuvan marihuonaan aika avoimin mielin, mutta voivottelevat toki muutoin vahvemman huumekulttuurin aiheuttamaa harmia.

Kaupungin näkymää voi ihastella korkeuksista Vancouverin Lookout Towerin yläkerrasta. Hissi ylös on aika hauska, sillä se kulkee talon reunustaa pitkin ja näet ulos koko nousun ajan. Jos meinaat lunastaa lipun, niin muista, että lipulla pääset saman päivän aikana uudestaan ylös. Eihän se maisema illaksi niin muutu, mutta satuin olemaan lähettyvillä vielä iltahämärällä, joten hyödynsin lipun koko rahan edestä.

Vancouver on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, kaupunki tarjoaa monia mahdollisuuksia. Minä olen jo pitkään ollut Kanadan ja Tim Hortonin ystävä eikä Vancouver muuttanut sitä. Toki veikkaan, että kaupungista saisi vielä enemmän irti kesäaikaan. Itselle se näyttäytyi ystävien rakkaana kotikaupunkina ja se teki reissusta minulle spessumpaa.

Kesäpäivä Kirstenboschin puutarhassa

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kapkaupungissa aivan Pöytävuoren juurella. Puutarhaa kutsutaan jopa yhdeksi maailman kauneimmista ja siellä käynnin jälkeen allekirjoitan tämän. Kapkaupunkia kiroavasta kuivuudesta ja osittain nuukahtaneista kukista huolimatta tarha esiintyi loistokkaana.

Kirstenbosch toimii asutuksena yli 7000 kasville. Osa kasveista oli aivan upeita, mutta itselle kaikkein kirkkaimpana jäi mieleen nuo maalauksia muistuttavat maisemat. Vaikka Kirstenbosch on yksi Kapkaupungin vierailluimmista turistikohteista, ei tuolla muut turret hyppineet silmille. Alue on sen verran suuri, että ihmismäärä onnistuu levittäytymään. Se juuri tekikin tuosta päivästä erityisen ihanan, sai ajan kanssa kuljeskella ja nauttia kukkatarhan antimista.

Kirstenboschiin kannattaa varata aikaa. Itse olin jotenkin ajatellut, että pari tuntia riittää hyvin, mutta sehän olisi ollut vain pintaraapaisu kyseisestä puistosta. Suosittelenkin istumaan alas ja nautiskelemaan olemisen sietämättömästä keveydestä. Näissä näköaloissa se onnistuu melkein liiankin helposti.

Jos lähdet paikalle ilman omia eväitä ja nälkä iskee, löytyy paikalta muutama ihana kahvila/ravintola. Me istuskelimme ravintola Moyoon nauttimaan lounasta. Vaikka hintataso esimerkiksi Kapkaupungin keskustan ravintoloihin nähden oli suurempi, oli paikka sen arvoinen. Jo pelkästään ympäristö ja hyvä ruoka juomineen olisi riittänyt, mutta sen päälle etelä-afrikkalaiseen tyyliin vilpittömän aito palvelu pelasi.

Puutarhassa oli ihana seurailla erilaisia ihmisiä. Turistien lisäksi puistossa vierailee paljon myös paikallisia. Mikäs sen ihanampaa kuin lähteä perheen kanssa päiväretkelle nautiskelemaan kesästä, toki tällaisena kuumana päivänä suurin osa istuskeli puiden varjossa. Muistathan, että jos istahdat rauhalliseen ja hieman syrjäiseen paikkaan, huomioit myös tarhan elävät olennot. 16 erilaista käärmelajia on nimittäin myös ymmärtänyt kauneuden päälle ja asuttautunut joukkoon. Me näimme varoituskyltin näistä lieroista vasta noin puolessa välissä päivää ja siinä kohtaa selkäpiitä karmi, mistä puskista olimmekaan sandaaleissamme jo kerenneet kulkea.

Yksi puiston tunnetuimmista reiteistä on The Tree Canopy Walkway. Puinen silta kulkee puiden latvojen läpi paljastaen jälleen puutarhan komeuden. Mutkittelevaa siltaa on tietysti inspiroinut aikaisemmin mainittu matelija ja tästä olisi voinut tietysti päätellä jotakin. Myös Boomslangiksi eli puukäärmeeksikin (yksi puutarhan käärmelajeista) siltaa nimittäin kutsutaan.

No niin, tulipas sitä nyt mainittua sana ”käärme” monta kertaa. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan piirtänyt punaista ruksia kenenkään Kirstenbosch-suunnitelmiin. Lähde ihmeessä ihmettelemään tuota kauneutta kukkivaa viheriötä.