Aasia arkistot - Villi lapsi
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Aasia

Balilla tapahtuu, vai tapahtuuko?

Moni on varmasti kuullut tai lukenut Balia uhkaavasta vaarasta. Saaren itäpuolella sijaitseva Agung-tulivuori on ilmoittanut olemassa olostaan. Mahdollisesta purkauksesta on tehty korkeimman luokan varoitus ja kymmeniä tuhansia on evakuoitu.

Harmittaa kyllä paitsi tietysti paikallisten ja evakkoon joutuneiden puolesta, myös sinne suuntaavien reissaajien näkökulmasta. Toki suurin vaara ei nyt ilmeisesti aivan Balin turistialueita uhkaile, joten kyllä niissä osissa saarta sopii nautiskella. Jos suunnitteilla on kiertää saaren ympäri, suosittelisin kuitenkin tarkentamaan reittiä uutispäivitysten mukaan.

Itse olen Balilla tutustunut lähinnä Ubudin seutuun. Kulttuuria ja kauniita maisemia. Ubudissa saa mielestäni hyvää kuvaa paikallisesta elämäntyylistä eikä bilehimoiset turistit ole valloittaneet koko aluetta. Ja jos tulivuori stressaa liikaa niin aina voi piipahtaa ihanissa balilaisissa kylpylöissä, se rauhoittaa kehoa ja mieltä ainakin hetkeksi.

Toivotaan nyt kuitenkin, että vuori pitäisi tulen sisällään ja katastrofeilta vältyttäisiin. Jos kuitenkin olet paikan päällä, varmistathan, että kameran akku on ladattu 😉

Kaiken kattava kauneus

Rakkaus

Kukapa ei rakastaisi matkustamista, seikkailua ja lomailua? Olen usein miettinyt, miksi matkustaminen on juuri mulle niin tärkeää. Tähän ei tietenkään ole yhtä ja ainoaa vastausta. En rakasta matkustamista pelkästään uusien kokemusten tai mielikuvitukseni ylittävien paikkojen toivossa. En rakasta matkustamista ainoastaan arjen pakokeinona tai tekosyynä toteuttaa jotain hullua. En rakasta matkustamista vain uteliaisuudestani kaikkea odottamatonta kohtaan.

Ennen kaikkea rakastan matkustamisessa sitä, mitä opin itsestäni. Matkustaminen on mulle kohteen lisäksi eräänlaista tutkimusmatkailua minäkuvaan. Usein reissun päällä huomaan yllättäväni itseni positiivisesti erinäisissä tilanteissa, toisaalta huomaan myöntäväni olleeni itseni suhteen väärässä, monessakin asiassa. Ehkä arki on vaan niin rutinoitua, että näihin ”ahaa” elämyksiin omissa kasvupyrähdyksissä kiinnittää harvemmin huomiota, vaikka sitä takuuvarmasti tapahtuukin. Ja toisaalta, kun se turvallinen kotisohva ja kaikki mahdollinen sosiaalinen tuki ei ole käden ulottuvilla, on asiat pakko kohdata vähän eri tavalla, vähän eri aikataululla.

Mieleni syövereihin on ikuisesti iskostunut eräs yllättynyt, mutta positiivis-vivahteinen kommentti ensimmäiseltä omalta seikkailulta palatessani: ”Julia, sä olet muuttunut”. Kyllä, äidit huomaa kaiken. Suosittelenkin siis kaikkia kokeilemaan rajojaan ja kiinnittämään huomiota paitsi taivaallisiin postikortti –maisemiin ja värikkään kirjaviin kulttuuririentoihin, myös itseensä. Saatat löytää jotain, mistä ei voi ottaa valokuvaa.

Kuolema

Ei hätää, en rupea keskustelemaan elämää synkemmästä aiheesta kovin syvällisesti tai rankasti. Tätä tekstiä kirjoittaessani ja kyseistä käsitettä blogiini liittäessä mieleeni tulee vain eräs ajatus. Olen lähiaikoina kuullut huolestuttavan paljon ajatuksia siitä, miten ihmiset jättävät suunnitelmiaan ja toiveitaan matkusteluun liittyen toteuttamatta pelon vuoksi. ”Kannattaako matkustaa suurkaupunkiin, jossa on niin paljon mahdollisuuksia joutua terrorismin uhriksi?” ”Siellä Australiassa on kyllä niin paljon vaarallisia eläimiä”. ”En varannutkaan lentoja, kun kuulin kyseisestä suuronnettomuudesta”.

Kyllä, kaikki näistä ajatuksista on pyörähtänyt myös omassa mielessä, mutta en ole antanut sen ruokkia pelkoa ja syödä unelmiani. Pelkään lentämistä, mutta olen opetellut elämään sen jännityksen kanssa. Lompakko on kertaalleen viety, mutta niin se on kertaalleen palautettukin. Olen ollut keskellä suurmellakkaa ja evakuoituna hotellissa, otin paljon kuvia. Eikä se käärme meinannut Australian sademetsässä purra vaan Indonesiassa keskellä ajotietä. Älä siis jätä toiveitasi toteuttamatta pelon varassa. Suuremmalla todennäköisyydellä koet kuitenkin pelkäämisen sijaan jotain paljon mahtavampaa!

Aika

Aika on rajallista. Vai onko sittenkään? Välillä huomaan pohtivani seuraavia perusjuttuja, ”voi kumpa olisi lisää tunteja vuorokaudessa”, ”olisipa minulla aikaa tehdä vielä sitä ja vähän tuotakin”, ”joko tässä taas meni vuosi tai viisi”. Yleensä näiden ajatusten ”yllättäessä” pyrin siirtämään mieleni tietoisesti tähän hetkeen, ja pikkuhiljaa tässä olen onnistunutkin.

Arjessa tämä hetkeen pysähtyminen on edelleen ajoittain hieman hankalaa, mutta reissun päällä osaan jo taidon mielestäni hyvin arvosanoin. Joskus vuosia sitten muistan kysyneeni itseltäni, että nautinkohan nyt siellä reissussa ihan varmasti tarpeeksi ja arvostinko mahdollisuuttani riittävästi? Nykyään pystyn vastaamaan tähän usein ”EHDOTTOMASTI”. Luulen, että osittain sen vuoksi aina välillä tuntuu kuin erilaiset matkat ja seikkailut olisi tapahtunut aivan eilen. Sitä on niin kohdistanut ajatukset erilaisiin ärsykkeisiin ja niiden luomiin tuntemuksiin, että aika on tuntunut hetkeksi pysähtyvän ja näistä tuntemuksista on syöpynyt valokuvat onneksi muuallekin kuin filmirullalle.

Inspiroiduin tähän kirjoitukseen ja näihin kolmeen käsitteeseen katsottuani elokuvan ”Collateral Beauty”. Mun lempi kohtaus elokuvasta kuului näin: ”Time doesn’t go from January to December, or from noon to midnight. You know we all just make it that way in our heads”. Niin, onko se aika kuitenkaan rajallista?”

Kumarrus niille, jotka jaksoivat lukea mun löpinöitä loppuun saakka. Samaistuukohan kukaan mun ajatuksiin vai millä mielellä otitte tämän tekstin? Seuraavaksi lupaan kirjoitella vähän pinnallisempaa settiä, ihanaa loppukesää (en myönnä että aamuisin tuntuu jo syksyltä)!

Kirjoitusta värittää kaupunki ja maa, joka mielestäni kattaa kaiken kauneuden. Kioto, Japani. Kesä 2009.