Eurooppa arkistot - Villi lapsi
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Eurooppa

Reippailu Norjan Reinebringenillä

Jos minun pitäisi antaa vain yksi suositus Lofoottien vierailulle, olisi se tämä: vaella korkeuksiin! Reissulla tuli kavuttua kolmen eri huipun luokse ja jokainen niistä sai haukkomaan henkeä, eikä pelkästään fyysisen kunnon vuoksi. Kaikki kolme olivat upean erilaisia enkä edes yritä pistää niitä järjestykseen. Siispä luotan kronologiseen järjestykseen ja aloitan ensimmäisestä koetoksesta nimeltä Reinebringen.

Ennen kuin edes suunnittelee kiipeämistä, oikeastaan mille tahansa huipulle, kannattaa tarkastaa säätiedotukset. Reitillä ollessa tuli aika selväksi, että tuulisella ja märällä kelillä kipuaminen olisi ollut enemmän hengellä leikkimistä kuin jännittävää voimavarojen testaamista. Reitti Reinebringenille on paikoittain erittäin jyrkkä ja jalansijaa saa hieman haeskella. Meillä oli oikeastaan koko reissun ajan joku ihmeen aurinkojumala harteilla ja kelit salli mahdollisimman turvallisen nousun.

Suosittelen varaamaan aikaa kiipeämiseen ja pysähtelemään matkalla (meillä matka ylös kesti hieman vajaa 1,5h). Reitin varrellakin saa nautiskella ihanista maisemista eikä ole välttämätöntä yrittää ennätyksiä paikallisten tahdissa. Itsellä tämä ei nyt kuitenkaan ollut mikään pieni aamureippailu hämäävästä otsikosta huolimatta. Vuori ei sijoitu Lofoottien korkeimpien huippujen joukkoon, mutta kyllä tuo lähes 500m korkeuskin tuntui persiissä. Mahdollinen se kuitenkin on kaikille suhteellisen hyvän peruskunnon omaaville, joten ei pidä kuitenkaan aliarvioida itseään.

Viimeistään ylhäällä lihasväsymys ja tietoisuus sykkeestä unohtuu. Maisemat saivat melkein silmäkulmat kostumaan (saattoi olla myös vain hikeä). Tunne oli yhtä utopinen kuin elokuvissa, sillä viimeisen jyrkän kipuamisen aikana et näe muuta kuin kiviä ja hiekkaa ja yhtäkkiä silmien eteen avautuu suhteellisen avara näkymä.

Näissä maisemissa oli mukava hieman lounastaa eväitä ja antaa kehon ja mielen palautua. Ylhäällä tuli vietettyä reilusti aikaa, sillä mihinkäs sieltä nyt oli kiire yhtään mihinkään. Harvoin sitä saa nauttia tällaisista luonnon antimista.

Jonkin ajan päästä alkoi kuitenkin alamäki kutsua. Paluumatkalla tuli aika paljon vastaantulijoita ja oma ajankohta reissulle tuli todettua hyväksi. Mitä aikaisemmin lähtee kipuamaan, sen rauhallisimmissa olosuhteissa saa nautiskella.

Aamupäivän huippureissun jälkeen päätimme vielä kuljeskella pitkin Reinen, ah niin ihania tasaisia kujia. Reine on kaunis kylä Reinebringenin juurella. Oli kyllä aikamoisen ihanaa istuskella satamassa jäätelö hyppysissä ja tuijotella ylöspäin, kohti jo valloitettua vuoren huippua!

Luonnonkaunis Lofoten

Huoh, luontoäiti teki sen taas! Kuinka monipuolinen ja kaunis. Tätä palloa tallatessa törmää jatkuvasti mitä uskomattomimpiin maisemiin ja se, jos mikä, on upeaa. Lofootit tarjosi maittavan kattauksen sekä mieltä että kehoa ravitsevaa muonaa. Nyt on hyvä olo.

Lofoottien saaret sijaitsevat Pohjois-Norjassa ja ovat helpon matkan päässä täältä koti-Suomesta. Vaikka matka ei ole pitkä, perille päästessä tuntuu kuin olisi kaukana, kaukana kotoa. Toinen toistaan korkeammalle kurottelevat vuoret, mutkaiset tiet ja turkoosi vesi saa olon tuntumaan satumaiselta. Eikä edes sateet tai hyttyset tulleet häiritsemään tätä tyyntä olotilaa.

Saarilla on vaikka minkälaista tekemistä. Me vietimme Lofooteilla kokonaiset seitsemän päivää ja aika kului kuin siivillä. Vuoret ja niiden ympäristöt tarjoavat vaikka minkälaisia vaellusreittejä ja suosittelenkin ottamaan jalat alle. Muista kantaa suojeluvaistoa mukana, kaikille reiteille ei ihan jokaisen turren ole tarkoitus mennä. Vaellusten lisäksi saaret tarjoavat ihania kalastajakyliä, veneretkiä ja valasristeilyjä, rantoja ja vesiaktiviteettejä. Lukuisia eläimiä tuli myös bongattua. Lampaita taidettiin kuitenkin eniten laskea.

Me retkeilimme auton ja teltan kera. Lofootit tarjoaa telttailijoille yösijaa ilman varauksia. Taisi olla ainoastaan yksi leirintäalue, jonne edes meidän pikkuruinen teltan käppänä ei mukamas mahtunut. Telttailua voin kyllä suositella suurella sydämellä! Mikäs sen ihanampaa kuin avata teltan suu sängystä käsin, vetää pari kertaa syvään henkeen ja tuijottaa tuota sielunmaisemaa. Toki sateen ja tuulen ilmestyessä olisin voinut olla eri mieltä.

Kyllä taas tuli laitettua rahaa pankkiin, ei voi muuta sanoa. Lofootit tarjoaa mitä mahtavimmat puitteet upealle roadtripille, so many wild stuff happened along the way! Stay tuned 🙂

Yö Bengtskärin majakalla

Sain tammikuussa synttärilahjaksi reissun Bengtskärin majakalle. Päiväreissulla olenkin jo ollut, mutta tämä lahja sisälsi myös yön. Aika mieletöntä, kiitos äiti! Mittari pompahti alkuvuodesta tosiaan sinne kolmeenkymppiin ja siksi oli luvassa jotain spessumpaa. Tällaiset kokemuslahjat ovat kyllä aivan omaa luokkaansa, sillä ne muistaa parhaiten.

Ihan tammikuussa ei kuitenkaan viitsitty lähteä tutkimaan tuota pikkuruista luotoa vaan lahjan lunastus toteutui nyt, vähän miellyttävämpään vuodenaikaan. Ja miellyttävää olikin, kaikin puolin.

Vene Bengtskäriin lähti Kasnäsistä ja ajoi Rosalan viikinkikeskuksen kautta. Rosalan viikinkikeskuksessa pääsee tutustumaan rauta-ajan Suomeen. Nautimme siellä mm. erittäin makoisan kuha-ahvenkeiton upeassa päällikön hallissa. Ihan vahingossa tuli valittua itse viikinkipäällikön istumapaikkakin.

Rosalasta matka jatkui taksiveneellä kohti Bengtskäriä. Bengtskär sijaitsee Turun saaristomerellä, n. 25km Hangosta lounaaseen. Majakka on rakennettu vasta 1906, vaikka tarvetta olisi ollut aikaisemminkin. Bengtskärin luona tapahtui onnettomuuksia toisensa perään, mutta vasta höyrylaiva S/S Helsingforsin haaksirikkoutuminen sai päättäjät hereille. Ja niimpä Bengtskäriin rakennutettiin Pohjoismaiden korkein majakka, jota se edelleenkin edustaa.

Vaikka Bengtskär onkin pieni, riittää siellä mielettömästi tutkittavaa. Parin vuoden takainen päivävisiittikin oli mukava, mutta kyllä tällaisesta yönylireissusta sai huomattavasti enemmän irti.

Kaikkein ihaninta oli, kun viimeiset päiväturistit suuntasivat veneensä aavalle merelle ja me muutamat yöpyjät jäimme saarelle yksinämme, henkilökunnan lisäksi tietenkin. Tuntui melkein siltä, kun olisimme ottaneet aikamatkan taaksepäin ja kuuluneet majakanvartioiden perheisiin, jotka asuivat saarella läpi vuoden.

Nautiskelimme maukkaasta saaristolaispäivällisestä, saunoimme, uimme ja vain olimme, rauhassa. Kallioilla makoillessa mieli ajautui myös aikaan, jolloin pikkuruisella luodolla tämä rauha riikkoontui. Jatkosodan alussa veli venäläiset hiipivät yönkoitteessa Bengtskäriin ja alkoi ankara taistelu. Suomalaiset pysyivät pystyssä ja niin myös majakka, menetyksistä huolimatta.

Aamu tuntui ihanan pitkältä aamiaisen ja aamu-uinnin puitteissa. Bengtskärin etelä-osassa pääsee myös hyppimään mereen, oi näitä ikuisen lapsen iloja. Hitaan aamun jälkeen maihin alkoi hiljalleen rantautua erilaista elämää ja oli hauska seurata, miten tunnelma jälleen muuttui. Lounaan ja iltapäiväkahvien jälkeen olimme taas osa porukkaa, jonka oli aika lähteä kohti omaa kotia. Ja niin saarelle jäivät seuravaan yön vartijat.

Pääsiäinen Inarissa

Pääsiäinen kestää vain hetken ja sitä suuremmalla syyllä näistä päivistä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Itse lähdin arkea pakoon sukulaisten luo Lappiin, Inariin. Pääsiäisen aika Lapissa on yleensä ilmojen suhteen aika varma nakki ja sitä se oli tälläkin kertaa. Sopivan pienet pakkaset, aurinko ja kirkas lumi. Mitäpä sitä muutakaan Lapin lomalta tarvitsee odottaa.

Moottorikelkkakin lähti käyntiin ja päästiin perinteiselle kelkka-ajelulle. Pannukahvittelut eväiden kera tuolla hiljaisessa, valkoisessa maisemassa rauhoittaa kyllä levottomammankin sielun. Ei aikataulua. Ei kiirettä. Lähdetään, kun siltä tuntuu.

Inarinjärvellä järjestetään joka vuosi Porokuninkuusajot ja tällä kertaa ne ajoittuivat juuri pääsiäiseen. Itsellä viime kerrasta onkin aikaa. Paikalle oli saapunut yllättävän paljon porukkaa, sekä paikallisia että turisteja. Onneksi jäälle mahtuu ja jokainen saa töllöttää kisoja hyvältä paikalta. Porokisat ovat kyllä hauskaa katseltavaa. Hymynkare juoksi hienosti kisan alussa ja piti johtopaikkaa pitkään. Tulimus riensi kuitenkin ykköspaikalle ja kruunattiin vuoden 2018 porokuninkaaksi. Onnea Tulimus!

Pääsiäinen meni jälleen hieman liian vikkelään, mutta onneksi sai edes hetkeksi pysähtyä. Nyt jaksaa taas tuijottaa aikataulua ja odottaa kevään tuloa. Toivottavasti kaikilla oli onnistunut pääsiäinen!

DER HIMMEL ÜBER BERLIN

Tuoksuvat kynttilät, välkkyvät valot ja iloiset musiikit tuntuvat täyttävän yhden jos toisenkin huoneiston. Joulumieli on saapunut. Oikeastaan juuri tämä hetki on sitä parhainta aikaa. Kaikki se olemisen ihanuus on vielä edessä. Itsellä lahjat lepää jo kuusen alla ja nyt voi rauhallisin mielin valmistella ihania herkkuja joulupöytään.

Moni on varmasti vieraillut Berliinissä juuri kyseiseen aikaan, ennen joulua. Aistinut tuota minimuotoisen joulukylän tunnelmaa, nauttinut joulumaistiaisista ja hörppinyt hehkuviintä. Minä varasin reissuni viikonlopulle, jolloin markkinoita pystytettiin. En siis löytänyt joulupukkia, mutta häntä en nyt varsinaisesti mennyt etsimäänkään.

Joulumarkkinoiden puutteesta huolimatta aistin suurkaupungin tunnelmaa, nautin jos jonkinmoisista maistiaisista ja hörppisin sitä viintä. Berliini näyttäytyi minulle positiivisena. Olin asennoitunut siihen, että kaupunki on sekava kaikessa laajuudessaan ja todennäköisesti saisin siitä vain pienen kosketuksen. Toki tuli todettua, että tutkimusmatkailu Berliinissä veisi huomattavasti viikonloppua pidemmän ajan, mutta yllättävän paljon tuossakin ajassa kerkiää. Kaupunki ei ollut lainkaan sekava, vain iso.

Ystäväni asuu Mitte –kaupunginosassa, joka tuntui itseasiassa sijainniltaan erittäin hyvältä paikalta. Kävely sieltä sujui vaivattomasti kauemmaksikin ja matkanvarrella ympäristö eli. Tuli talsittua aikamoinen matka, mutta siltä se ei kuitenkaan tuntunut.

Sadetta ei juuri viikonlopun aikana näkynyt ja aurinkokin pilkahteli useammin kuin olin osannut toivoa. Sinisen taivaan alla oli mukava bongailla noita Berliinin nähtävyyksiä, kiitos hyvän oppaan. Tähän väliin tunnustus. Itsellä ei ollut oikeastaan käsitystä näistä perusnähtävyyksistä, mutta eipä tuo haitannut. Katsoin kaikkea hyvin uusin silmin. Brandenburgin portin luona näitä väärinpäin olevia linja-autoja yksi jos toinenkin katsoi kyllä uusin silmin. Kyseinen monumentti oli nimittäin vastikään pystytetty. Ilmeisesti teos on mallinnos valokuvasta, joka on peräisin Syyriasta.

Berliiniin mahtuu paljon historiaa ja yksi ehdoton suositus on mennä tutustumaan muistomerkkiin ja museoon, jotka sijaitsevat aivan Brandenburgin portin kupeessa. Memorial to the Murdered Jews of Europe ei ole reissun piristävin, mutta ehkä syvimmälle osuvin paikka.

Kaikkein kirkkaimpana viikonlopusta jäi mieleen Berliinin värit, sanan kaikessa merkityksessä. Tästä lisää tuonnempana. Nyt nauttimaan loppuvuoden rauhasta ja siitä tärkeimmästä, yhdessäolosta. Ihanaa joulua kaikille lukijoille, lähelle ja kauas 🙂

Tule jo Berliini!

Nyt on jo vähän liiaksi aikaa siitä, kun on viimeksi päässyt reissuun. Eihän tästä arjesta meinaa tulla yhtään mitään kun haahuilee harvasen hetki koneen ääressä muiden matkablogeja kuolaten. Mahassa pistelee, reissunälkä on siis herkässä! Vihdoin on suunnitelmia lyöty kuitenkin lukkoon ja matkat odottavat kulkijaansa. Vuoden vaihteessa ja sen jälkeen häämöttää pari kaukokohdetta, mutta ennen sitä pääsen tutustumaan marraskuiseen Berliiniin. Ystäväni muutti sinne kesällä töiden perässä ja nyt minä menen sinne ystävän perässä, ihan huippua!

En ole koskaan aikaisemmin ollut Berliinissä enkä muutoinkaan kiertänyt Saksan mantereita sen enempää. Yhden visiitin olen tehnyt Hampuriin (kirjoitetaankohan se suomeksi näin) ja siitä pidin kyllä kovasti, tuolloin oli reppu selässä ja Eurooppa edessä. Nyt odotan kyllä tätä visiittiä todella. Kaikkein eniten odotan omaa näkemystäni kaupungista, sillä jostain syystä olen kuullut paikasta monenkirjavia mielipiteitä. Suurimmaksi osaksi olen kuullut pelkästään hyvää, mutta myös eriäviä lausahduksia on korviini kantautunut. Osa on sanonut, että kaupungista on vaikea saada kokonaiskuvaa, varsinkin jos reissu on lyhyempi. Mun pidennetty viikonloppu ei siis riitä varmasti mihinkään, mutta kyllähän sitä voi aina palata uudestaan, varsinkin kun Berliini on niin lähellä ja ystävän lämmin halaus aina odottamassa!

Toisaalta, mulla on pieni etumatka, sillä kaupunkia esittelevä ystävä on asunut siellä sitten jo lähes puoli vuotta. Hän osaa varmasti tutustuttaa minut niihin makeimpiin mestoihin. Ja kaikkein eniten odotan rentoa irtiottoa marraskuisesta suomineidosta, haluan siis hengailla hyvän ruuan ja paremman seuran merkeissä, haistellen Berliinin pikkujoulun tunnelmia.

”There is a difference between truth and opinion”, siitä huolimatta pistäkäähän mielipiteitä tulemaan, onko ruoho vihreämpää muurin toisella puolen?

Postauksen kuvat ovat Hampurista, Saksasta. Kesä 2010.

Seilaten Seiliin

Se on vissiin kesä nyt. Ihmismäärä on yhtäkkiä kasvanut hurjasti, ainakin Turussa. Miten tunnelma kaupungilla liikkuessa onkin niin erilainen kesäisin. Ihan kuin ihmiset tosiaan talvehtisivat omissa muumimaailmoissaan ja kesäkuukausien alkaessa heräisivät esiin. Tänäänkin Turun Keskiaikamarkkinoille oli kerääntynyt hurja määrä populaa. Mielessä pyöri vain yksi kysymys, mistä näitä ihmisiä oikein tulee?

Turku on ehdottomasti kesäkaupunki, jossa ihailtavaa riittää. Ihanat kaffelat, ravintolat ja jokilaivat vetävät puoleensa, puhumattakaan iki-ihanasta Ruissalosta. Keskiaikamarkkinat palauttivat mieleni kuitenkin erääseen keväiseen retkeen Seilin saareen, spitaalisten ja hullujen asuinpaikkaan. Seili sijaitsee Turun saaristossa ja on kevyen laivamatkan päässä jokirannasta. Ehdottomasti päivävisiitin arvoinen paikka, itsellä meni ihan liian kauan ennen kuin kyseiselle vierailulle läksin.

Seilillä on pitkä ja synkkä historia, minkä vuoksi se varmasti niin monia ihmisiä kiehtoo. Saarella on ollut asutusta ties mistä ajasta lähtien, mutta tunnetuksi se tuli 1600-luvun alussa, jolloin saarelle perustettiin spitaalihospitaali. Spitaaliset eivät toki olleet ainoita saarelle joutuneita, vaan mukaan mahtui myös vammaisia ja mielenvikaisia. Nykyään Seiliin pääsee menopaluulipulla, vaan toista oli ennen.

Keltasävyisen rakennuksen eli mielisairaalan toiminta alkoi 1800-luvulla ja tarinat saaren toiminnasta puhuvat puolestaan. Osalle elämä Seilissä oli traaginen, osalle ehkä jopa turvapaikka. Oli miten oli, en olisi halunnut olla muiden karkoitettujen joukossa mukanani pakolliset rakennusaineet omaa ruumisarkkuani varten.

Saarella sijaitsee myös historiallinen kirkko, jonka idyllisen herttainen ulkomuoto hieman hämää. Sisällä tila on jaettu omiin osioihinsa, spitaalisille oli tietysti oma eristetty alueensa. Kirkon koruttomuus pisti omankin mielikuvituksen liikkeelle.

Karujen tarinoiden ja rakennusten lisäksi Seili jätti mieleeni kauniin ja rauhallisen luontomaiseman, joka keväisessä loistossaan edusti saarta odottamallani tavalla. Saari ei nykyään suinkaan ammota tyhjyyttään, vaan toimii Saaristomeren tutkimuslaitoksena. Turvallisesta turistikierroksesta ja aivan ihanasta ja mieltä rauhoittavasta auringonlaskusta huolimatta oli huojentavaa astua takaisin laivaan, kyl mar se ny just tuli riittäväst nähty.

Kävellen Köpiksessä

Nyt on kyllä hävettävän pitkä aika viimeisestä postauksesta, jotenkin tämä kevät onnistuu aina yllättämään kiireydellään. Mutta selittelyt sikseen, ulkona on upea ilma ja tämän kirjoituksen jälkeen aion kohdistaa nassun kohti aurinkoa, voisi lähteä vaikka kävelylle. Mistä tulikin mieleeni eräs huhtikuinen kevätpäivä…

Ihastun usein kaupunkeihin, joista saa hyvän ja kattavan kuvan myös jalkaisin. Olisi tylsää, jos aina pitäisi hypätä metron tai bussin kyytiin löytääkseen kiinnostavan maiseman. Kööpenhamina sopii siis meille tallaajille oikein hyvin.

Kyseisenä aamuna ulos astuessani mielessäni pyöri erään laulun sanat. Myrskyn jälkeen todellakin on poutasää. Kyllä se aurinko on vaan niin ihana! Ajattelin suuntaavani heti alkuun ehkä tuolle Kööpenhaminan tunnetuimmalle alueelle. Tähän hetkeen tuo Nyhavnin väririkas mielikuva todella houkutteli. Hetki siinä meni ennen kuin löysin itseni kyseiseltä satama-alueelta, mutta joskus ei ole ollenkaan huonoa vähän eksyä.

Nyhavnista olin kuullut paljon hyvää, mutta myös tietoisuus suuresta turistisumasta vähän mietitytti etukäteen. Ja olihan niitä turisteja, meikäläinen mukaan lukien. Väen paljous ei mua juuri haitannut. En tiedä johtuiko auringosta, pääsiäisestä vai mistä, mutta mä pystyin keskittymään kaikkeen ihanaan väriloistoon ja idyllisen raikkaaseen tunnelmaan.

Vesi on tärkein, mutta ehdottomasti minun suosikkeihini kuuluvat myös kaupungit, jotka sisältävät upeita ja kauniita puistoja. Puistoja toki on vähän joka kaupungissa, mutta eivät ne aina elä toivotulla tavalla. Puistot luovat kotoisan tunnelman ja antavat mahdollisuuden erilaiselle ajanvietolle. Tällä kertaa tyydyin vain töllöttelyyn ja tietysti siihen  kävelyyn. Kööpenhaminassa jopa patsaat hymyilevät 🙂

Isommat puistot kuten kuninkaallinen ja kasvitieteellinen puutarha (kuvat yllä) ovat upeita ja näkemisen arvoisia, mutta jotenkin tykästyin yllättäen vähän pienempään Ørstedsparkeniin. Kävellessäni majapaikkaa kohti tuo kyseinen puisto tuli eteeni hieman yllättäen ja ehkä juuri tuo yllätysmomentti teki vaikutuksen. Eihän tästä oltu mainittukaan missään.

Kööpenhaminan ehdottomia vahvuuksia on myös toisistaan poikkeavat kaupunginosat. En oikeastaan osaa edes päättää mikä oli mieluisin, täytyy varmaan tehdä tuttavuutta uudemman kerran. Yövyin Kööpenhaminan länsiosassa lähellä Kødbyeniä, joka oli mielenkiintoisen karu vanhoine teurasalueineen. Yksi ehdoton lemppari oli myös tuo aika monellekin tuttu Nørrebro, jossa rentous, monikulttuurisuus ja eloisuus kohtasivat nuorekkaalla tavalla. Ja helposti ja nopeasti sinnekin jaksoi kävellen köllötellä.

Eipä siis muuta kuin jalat alle ja liikkeelle, ihan kiva sitä on omilla kotikonnuillakin käppäillä. Heitänkin pienen haasteen kaikille lukijoille, onnistutko eksyttämään itsesi omassa kotikaupungissasi, edes pienen hetken ajaksi? 😉 Nautinnollista kesän alkua!

”Good things are coming down the road. Just don’t stop walking”.

Kööpenhaminan sateenvarjon alla

Vettä sataa, on kylmää ja tuuli meinaa puhaltaa nurin. Aamu on vasta alkanut, ihmiset eivät ole heränneet, paikka tuntuu lähes autiolta. Muutama hassu kahvila on alkanut avata oviaan, ehkä olen päivän ensimmäinen asiakas. Pupulla varustettu cappuccino kouraan ja yläkertaan kuivattelemaan. Ihmettelen ikkunan takaa näkyvää kävelykatua, pari sateenvarjoa kuljettavaa kummajaista. Olen saapunut Kööpenhaminaan.

Ensimmäisinä hetkinä harmittelin hieman huonoa tuuriani sään suhteen, mutta pian piristyin, ostin sateenvarjon ja jatkoin matkaa. Pikkuhiljaa muutkin ihmiset uskaltautuivat ulkosalle ja oli oikeastaan aika hauskaa vaihtaa sääliviä katseita muiden sieluntovereiden kanssa. Ja hei, mä olin päättänyt tehdä reissusta tietynlaisen makumatkan ja siihen mulla oli nyt vielä entistä parempi syy. Pysyn sisällä ja keskityn ruokaan!

Mistä olisi parempi aloittaa tämä vatsan valloitus kuin Torvehallernesta, Kööpenhaminan kauppahallista. Ai että, kun se mieli voi kirkastua nopeasti. Kauppahalli on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Halli on jaettu kahteen erilliseen osaan, makeaan ja suolaiseen. Minut tuntevat voivat arvata kummassa viihdyin kauemman aikaa 😉 Vaikka en nyt ihan joka pisteeltä kaikkea maistellutkaan, sai ajan makujen parissa kulumaan. Aivan ehdoton lempparini (johon tulin myös myöhemmin uudelleen) oli puurobaari Grød. Muutama muukin oli selvästi tykästynyt tähän aamiaisvalintaan, sillä jono oli pitkä ja putiikin työntekijät saivat kyllä keitellä niska limassa. Puurobaarista saa toki muutakin kuin kaurapuuroa, minä esimerkisi aloitin chia-puurolla, jossa lisukkeena oli raparperia, pähkinöitä ja kuivattuja vadelmia. Tämä puuro-Juliaksikin kutsuttu neitokainen oli taivaissa.

Vietin siis kauppahallissa varmaan puoli päivää, sillä ulkoilma ei kovasti houkutellut. Aamiaisen lisäksi söin siellä vielä lounaan (hienosti pystyin erittelemään nämä lähes peräjälkeen toteutuvat ruokailuhetket) ennen kuin läksin hostellille purkamaan kamoja.

Urban House. Mun yöpymispaikka. Pidin kovasti paikan sisustuksesta ja panostuksesta viihtyvyyteen. Oli kirjastoa, säkkituolihuonetta, biljardia jne. Yllätävän paljon näkyi myös lapsiperheitä, vaikka ei se millään hiljaisella paikalla sijainnut. Ei se nyt mikään hostellien idyllisyyden perikuva ollut ollessaan aika iso ja ruuhkainen, mutta ihan siisti ja rennon letkeä.

Jos on n. 3-4h lounaasta, niin saako jo lähteä päivälliselle? Vaikka ei olisi edes nälkä? Vastasin itselleni kyllä 🙂 Vesterbron alueella järjestetään kesäviikonloppuisin (uskokaa tai älkää, huhtikuu kuuluu kesään?) street food market, The Kødbyens Mad and Market, jolta saa suhteellisen edulliseen hintaan ruokamaistiaisia makuun kun makuun. Tuona kyseisenä lauantaina ei jostain kumman syystä ollut suurta tunkua ruokakojuille, mutta saipahan katsella ja tehdä päätöksiä ihan rauhassa. Voin vaan kuvitella minkälainen tunnelma tuolla oikeana kesäpäivänä voikaan olla.

Muutamien maistiaisten jälkeen jäin vielä teltan suojaan istumaan ja nauttimaan pitkästä aikaa yhdestä huurteisesta (sään innoittamana?). Siinä mietiskelin tovin syntyjä syviä, ympärillä muutamia rentoja ja sivistyneitä kansalaisia. Pari alle kouluikäistä nassikkaa söi nopsaan pari bataattiranskista ja äkkiä takaisin vesilammikoiden ääreen. Niin, ei kai se sade niin vaarallista olekaan!

”You go out and create yourself a great day”.

Kevät keikkuen tulevi

Kevään tuoksu, kirkkaat värit, suklaa. Pääsiäinen on ovella. Mulle pääsiäisen aika tarkoittaa sitä, että vihdoin ollaan menossa oikeasti valoa kohti ja pitkä pimeys on lopullisesti (tai ainakin hetkeksi aikaa) selätetty. Kyllä mäkin nautin niistä alkusyksyn pimenevistä illoista kynttilän valossa, but lets be real, kyllä se vähän liian pitkään kestää. Pääsiäinen on myös oivaa aikaa matkustaa. Tipujen ajanjaksoa on vietetty monissakin eri paikoissa aina Lontoon suurkaupungin hälinästä Grand Canyonin silmän kantamattomiin maisemiin saakka.

Useasti suklaamunia on kuitenkin etsitty itselle tutummista ja läheisemmistä maisemista, nimittäin Lapista. Lapissa on tullut käytyä monet kerrat. Tämän on mahdollistanut Inarissa asuvat sukulaiseni, joiden tutun turvallinen vastaanotto porokeittoineen ja lämpimine saunoineen on tuntunut enemmän kuin tervetulleelta. Vasta hieman vanhempana olen tajunnut kuinka etuoikeutettu olenkaan ollut. Pienelle Julialle oli itsestäänselvyys päästä lumisille moottorikelkkareissuille sekä nähdä poroja ja revontulia harvasen vuosi. Toivottavasti noina hetkinä kokemani onnellisuus on välittynyt myös kiitollisuutena.

Pääsiäinen on kyllä ehdottomasti parhainta aikaa matkustaa pohjoiseen. Lunta on vielä riittämiin, lämpötilat eivät enää pauku -30 astetta ja mikä ihaninta, tarjolla on valoa. Mm. viime pääsiäisen kelit hellivät ja ilmassa oli todellisen loman tunnetta.

Tänä vuonna luuta ei valitettavasti lennätä pohjoiseen, mutta toivottavasti pian. Olisi pitkästä aikaa ihana nähdä tuo upea ruskan värittämä luonto. Noh, nautitaan nyt kuitenkin vielä tästä suloisesta keväästä ja lähipäivien uusista seikkailuista.

Ihanaa ja väririkasta pääsiäistä kaikille lukijoille!