Pohjois-Amerikka arkistot - Villi lapsi
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Pohjois-Amerikka

Seattle ja 50 eri harmaan sävyä

Tammikuu ja suunnitelmissa Seattle. Hyppäsin Vancouverista Boltbussin kyytiin ja huristelin rajan yli viikonloppuvisiitille. Mielenkiinnolla odotin, mitä kaikkea Seattlella oli tuohon aikaan vuodesta tarjota, ei ainakaan sitä auringolla ja lämmöllä kuorrutettua versiota.

Vietin kaupungissa melkein kokonaiset kolme päivää ja siinä ajassa ehti nähdä yllättävän paljon. Kävellen tutustuu kaupunkeihin mielestäni parhaiten, joten pidin koko ajan jalat alla. Ajoittain hieman ripsi, mutta ilman saappaita pärjäsi oikein hyvin ja jalat säilyivät koko reissun kuivina.

Majoituin aivan Seattlen keskustan tuntumassa eräässä hostellissa (aivan Pike Place Marketin vieressä), joten tämä oli hyvä tukikohta kaupungin kiertelyä ajatellen. Toki kaupungin asunnottomat viihtyivät myös kyseisellä kadulla eikä öisiltä huutokeskusteluilta vältytty, onneksi olivat korvatulpat ja unilahjat tallessa. En ole oikeastaan missään muualla suurkaupungeissa törmännyt näin suureen määrään kodittomia ja ajoittain fiilis oli kyllä hieman rauhaton.

Minusta on ihan mukava käydä katselemassa kaupunkeja hieman ylhäältä käsin, varsinkin jos on mahdollisuus nähdä se muualta kuin korkeasta rakennuksesta. Seattlessa sijaitsee Kerry Park ylhäällä mäen nyppylällä, josta on ihan mukavat näkymät kohti kaupunkia. Mikään puisto se ei siis ole, vaan oikeastaan eräänlainen näköalatasanne. Alueella on myös ihan mukava kävellä ihastellen hieman tyyriimpiä amerikkalaisia asuntoja.

Suosittelen kävelemään alas ikään kuin kaupungin länsipuolta, sillä maasto mutkitteli hieman enemmän ja välillä teiden lomasta tuli esiin jopa upeampia maisemia kuin Kerry Parkista. Lisäksi oli kiva muutoinkin jatkaa kävelyä vetten äärellä aina keskustan alueelle saakka.

Kävin toki katsomassa Seattlea vielä vähän ylempää, mutta en suinkaan tunnetun Space Needlen yläkerrasta vaan Columbia Centeristä, kiitos Elinan ja Tomin vinkistä Vaihda vapaalle –blogista. Columbia Center on tosiaan korkeampi rakennus ja lisäksi pääsee huomattavasti halvemmalla, mikä minun kohdalla painoi vaakakupissa.

Varmasti Seattlen tunnetuin paikka on yksi Yhdysvaltojen vanhimmista toreista nimeltä Pike Place Market. Siellä tuli useamman kertaa pyörittyä, sillä kuten aikaisemminkin mainitsin, majoituin aivan sen vieressä. Vaikka marketti onkin tietynlainen nähtävyys ja turisteja on paljon, oli siellä mukava pyöriä ja tutkiskella kaikkea mahdollista. Ihanilta sivukujilta löytyy vaikka mitä.

Käy ihmeessä myös katsastamassa Pike Place Marketin vieressä sijaitseva purukumiseinä. Kyllä, luit aivan oikein. Hauskaa, vaikkakin myös hieman ällöä. Ihmiset ympäri maailmaa ovat kiinnittäneet oman purkkansa kyseiseen seinään ja siitä onkin rakentunut oikein väripilkku kyseiselle kujalle. Minusta kaikkein hauskinta oli oman ihmetyksen jälkeen jäädä hetkeksi seuraamaan muiden tulijoiden ilmeitä ja reaktiota. Ihmiset vaikuttivat tuolla kujalla kovin iloisilta ja huvittuneilta ja kaikki hymyilivät toisilleen ihmetellen.

Eriväristen harmaiden pilvien peittämä taivas kuvaa tammikuista Seattlea. Pientä sateen ropinaa kuului, mutta se ei kuitenkaan kastanut. Ilmassa oli sumua ja kaduilla keskustelivat pulut ja pulsut. Viimeisenä iltana katse kohdistui Elliot Bayn suuntaan ja pieni hymy nousi kasvoille. Valo.

 

Vuoden alku Vancouverissa

Aloitin vuoden 2018 aikalailla reissaten ja olenkin tässä kirjoitellut terveisiä vähän sieltä sun täältä. Kronologinen järjestys on nähtävästi vieras käsite, sillä viimeisimpänä olen raapustellut lähinnä Etelä-Afrikan kertomuksia helmikuulta. Mutta jos nyt vihdoin palaisi tuonne viileään vuoden alkuun. Uuden vuoden vietinkin Vancouverin saarella Victoriassa, josta voit lukea lisää täältä. Jos muuten olet nyt kesällä matkustamassa Vancouveriin, suosittelen päiväretkeä Victoriaan. On kuulemma kesäisin vielä paremmassa loistossaan, vähän niin kuin Suomen Naantali.

Sää tammikuun alussa oli hieman harmaa ja sumuinen. Vettäkin tuli jonkin verran, mutta ei sitä sateenvarjoa onneksi ihan alvariinsa tarvinnut kanniskella. Itse kuljin kaupungissa joko kävellen, bussilla tai kaverin kyyditsemänä autolla. Suosittelen käyttämään noita julkisia, sillä ne ovat erittäin hyvät eikä tarvitse etsiä parkkipaikkoja. Lisäksi kaupunki on aika tyyris ja parkista saa maksaa aika sievoisen summan.

Stanley Park

Puistoihmisenä en olisi missään nimessä jättänyt kyseistä virkistysaluetta välistä, onhan tuo kuitenkin Vancouverin suurin ja varmasti vierailluin viheriö. Puisto, niin kuin Vancouver itsessäänkin, on aika upealla paikalla ja maisemat vaihtelevat meren, vuorten ja puiden välillä.

Puistosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Haluat sitten olla aktiivinen ja kuljeskella pitkin useiden kilometrien pituisia polkuja tai vaikka istuskella piknikin äärellä nurmella tai rannalla. Kaikennäköistä aktiviteettia näytti löytyvän golfista ja tenniksestä aina hevosvaunuajeluun asti. Kaverini 2,5-vuotias tytön tyllerö oli mukana, joten emme luonnollisestikaan valinneet aikuisten aktiviteettejä, vaan käppäilyn lisäksi päädyimme Kanadan suurimpaan akvaarioon. Oli niin hauska seurailla tuon ilmeikkään tyttösen juoksua paikasta toiseen, että kamerakin pysyi visusti kassissa.

Gastown

Gastown on Vancouverin yksi vanhimmista kaupunginosista ja eroaakin aikalailla tuosta aivan ydinkeskustasta. Gastownissa rakennukset ovat matalia ja kadunvarsia koristelevat punasävyiset katutiilet. Kaupunginosasta löytyy toki perus turistikauppoja, mutta myös mielenkiintosia pikkuputiikkeja ja trendikkäitä kahviloita.

Gastownin suosituin nähtävyys on todennäköisesti tuo Cambien ja Water streetin risteys, jolla sijaitsee vanha höyrykello. Pientä höyryä kellosta tupruu koko ajan, mutta suuremman näytöksen se esittää aina vartin välein, oman vihellyksensä säestämänä.

Sunset Beach Park & English Bay Beach

Keskustan länsipuolella sijaitsee aika mukava kävelyreitti (miksei juoksu- tai pyöräilyreittikin) rantaa myöden. Halutessaan voi kulkea aina Stanley Parkiin asti, toki kävellen kannattaa siihen jo varata hieman aikaa. Matkan varrella voi ihastella tai kauhistella erinäisiä veistoksia.

English Bayn Beachin tuntumassa asustelee 14 erilaista bronssisen väristä hauskuttajaa. A-maze-ing Laughter –patsaat ovat sijoittuneet paikalleen jäädäkseen, vaikka tämä ei alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. Kaverit ovat ilmeisesti saaneet hyvän suosion. Fun fact: patsaiden kasvot ilmentävät itse taitelijan (kiinalainen Yue Minjun) omia kasvoja ja tämän luomuksen jälkeen Yue on luonut kasvoilleen kokonaisen uran taidemaailmassa.

Downtown

Vancouverin keskusta sisältää muiden suurkaupunkien tavoin liiketoimintaa, kulttuuria ja viihdettä. Robson squaren jääareenan vieressä kävi avoin kannabiskauppa, vaikka käyttö muuna kuin lääkeaineena ei taida Kanadassa vielä olla sallittua. Vancouver on aika liki tuota Washingtonin osavaltiota ja on varmasti tästä syystä aika lepsu kannabiksen suhteen. Paikalliset vaikuttavat suhtautuvan marihuonaan aika avoimin mielin, mutta voivottelevat toki muutoin vahvemman huumekulttuurin aiheuttamaa harmia.

Kaupungin näkymää voi ihastella korkeuksista Vancouverin Lookout Towerin yläkerrasta. Hissi ylös on aika hauska, sillä se kulkee talon reunustaa pitkin ja näet ulos koko nousun ajan. Jos meinaat lunastaa lipun, niin muista, että lipulla pääset saman päivän aikana uudestaan ylös. Eihän se maisema illaksi niin muutu, mutta satuin olemaan lähettyvillä vielä iltahämärällä, joten hyödynsin lipun koko rahan edestä.

Vancouver on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka, kaupunki tarjoaa monia mahdollisuuksia. Minä olen jo pitkään ollut Kanadan ja Tim Hortonin ystävä eikä Vancouver muuttanut sitä. Toki veikkaan, että kaupungista saisi vielä enemmän irti kesäaikaan. Itselle se näyttäytyi ystävien rakkaana kotikaupunkina ja se teki reissusta minulle spessumpaa.

Victoria, Brittiläisen Kolumbian kuningatar

Victorian kaupunki sijaitsee aivan Vancouverin edustalla ja on siksi oiva kohde kaupungista esimerkiksi viikonloppureissua ajatellen. Vancouverinsaarelle ja näin siis myös Victoriaan pääsee kätevästi lautalla. Lauttamatka kestää 1h 35min ja kirkkaana päivänä reitti on erittäin kaunis, ainakin kuulemani perusteella. Itse matkustin saarelle iltamyöhäisellä, jolloin pimeys oli jo laskeutunut. Takaisin päin tullessa sumu taas peitti maisemareittiä, valitettavasti. Lautta kulkee Vancouverin ja Victorian (Tsawwassen-Swartz Bay) väliä ainakin parin tunnein välein ja helpottaa näin myös suunnitelmien tekoa (www.bcferries.com).

Victoria on tunnettu erityisesti kesäkaupunkina, mutta näyttäytyi minulle myös näin talviseen aikaan oikein mallikkaana. Kaupungin keskusta on todella mukavaa aluetta ja siellä kuluu hyvin kokonainen päivä katuja tallustellen. Keskusta sijaitsee aivan veden äärellä ja vaikka rakennukset ovat suuria, ei niitä ole onneksi korkeudella pilattu. Tästä syystä kaupungista jääkin mieleen ihanan idyllinen kuva.

Kaupungista löytyy myös oma Fisherman’s wharf, joka koostuu lähinnä kirkkaan värisistä venetaloista. Paitsi, että venetalot ovat itsessään mielenkiintoista katseltavaa, saattaa niiden edustoilta ja ”pihoilta” löytyä ties mitä ihmeteltävää. Vaikka paikka itsessään on hauska ja talot suloisia, en sinne kyllä itse muuttaisi. Voisin kuvitella, että pimeän tullen alueella jopa kummittelee. Tai ehkä se on vain rauhallinen, kun turistit eivät ole kurkistelemassa ikkunoista.

Keskustan lähettyvillä, kävelymatkan päässä, sijaitsee upea puisto nimeltä Beacon Hill. Puisto on varmasti enemmän edukseen kesällä, sillä niin kuin yleensäkin puistot talvisin, paikka ammotti tyhjyyttään. Minusta oli kuitenkin erityisen kiva käydä katsomassa puiston toteemipaalu. Kyljessä taisi lukea jopa ”maailman korkein”, liekö tuo kuitenkaan paikkaansa pitävä fakta. Näitä toteemipaalujahan Brittiläisessä Kolumbiassa sijaitsee vähän siellä sun täällä, sillä ne ovat Pohjois-Amerikan luoteisrannikon intiaanien tunnettuja monumenttejä.

Victorian keskustan alueen ulkopuolelta löytyy vielä vaikka mitä nähtävää. Siitä kirjoitinkin jo aiemmassa postauksessa, jonka voit lukea täältä. Satamatunnelma, kauniit vanhat rakennukset, romanttiset valot ja eloisa ilmapiiri, niistä on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki tehty.

Victoria Views

Astelin tähän vuoteen kymmenen tuntia myöhemmin kuin useimmat tutut. Vietin nimittäin vuoden vaihteen Victorian kaupungissa, joka sijaitsee Vancouverin edustalla olevalla saarella. Yllättävän monelle tämä on tuiki tuntematon kaupunki, vaikka onkin Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki. Itse kuulin kyseisestä paikasta ensimmäistä kertaa noin kymmenen vuotta sitten, kun työkaverini esitteli sen kotikaupunkinaan. Tuolloin mielenkiintoiselta kuulostava kaupunki jäi houkuttelemaan, ja nyt osittain hieman vahingossa ja yllättäen, päädyin vastaanottamaan vuoden 2018 juuri siellä!

Olin tietysti yrittänyt valmistautua reissuun lukemalla blogikirjoituksia ja suurimmassa osassa kehuttiinkin paikkaa ihanana kesäkaupunkina. Victoria on niin helpon ja nopean lauttamatkan päässä Vancouverista, että moni on käynyt siellä pyörähtämässä ainakin viikonlopun verran. Ennen reissua mietin, että minkähänlaisen kuvan Victoriasta saa näin talviaikaan ja pelkäsinkin erityisesti säiden puolesta. Varsinkin kun kaverit muistuttivat ottamaan mukaan paljon vedenkestävää.

Kun saavuin Victoriaan, satoi aivan kaatamalla! Tuolloin taisi vedet tulla seuraavan viikon edestä, sillä muutoin kelit salli ja ilma oli mitä mahtavin. Kumotaan siis samantien se, että Victoria toimii vain kesäkaupunkina. Itseäni yllätti lähinnä se, miten paljon kaupungissa ja sen ympäristössä on nähtävää. Tässä kirjoituksessa keskitynkin nyt ensin Victorian ihaniin maisemiin.

Victorian keskustan eteläpuolella on aivan ihanaa rannikkoaluetta, jossa pääsee hyvin liikkumaan sekä autolla että kävellen. Meillä oli auto, mutta pysähtelimme vähän väliä ja kuljeskelimme ympäriinsä myös jalkaisin.

Rannikkoalueen lemppari oli ehdottomasti Clever Point Park, jonne oli kirkkaana päivänä löytänyt muutama muukin ulkoilija. Ilmeisesti kesäisin kyseinen alue täyttyy koiraihmisistä, joten jos jollain on koirapelkoa, niin ottaankoon tämän pienenä varoituksen sanana. Victoriassa kun lähes jokainen kuljettaa koiraansa lisäksi vapaana. Minusta oli ihana katsoa muutamia vapaana leikkiviä koiria, eikä kellään muullakaan näyttänyt olevan mitään sitä vastaan.

Vancouverin saari on vuoristoista aluetta ja siksi paikalta löytyykin erilaisia pienempiä ja isompia vaellusreittejä. Victorian alueella on muutamia kukkuloita, joilta löytää ihania polkuja ja maisemareittejä. Me kävimme kahdella kukkulalla, Mount Douglasilla ja Mount Tolmiella. Korkeimpiin kohtiin pääsee halutessaan myös autolla ja itse oli ihan tyytyväinen, kun päätimme ajaa Mount Douglasille. Sen verran tuntui pienoinen flunssa rintakehässä, että kapuaminen olisi voinut olla muuta kuin nautinnollista.

Kukkulakierrosten välissä piipahdimme pienellä ranta-alueella, mutta vain pikaisesti, sillä juuri tuossa kohtaa tuntui aikamoinen viima eikä tehnyt mieli kaivaa bikineitä esiin.

Esquimalt Lagoon, sekä paikallisten että turistien suosima luontoalue. Kävelimme edestakaisin tuota kauniin kapeaa kaistaletta, joka on loistossaan yleensä auringonnousun tai –laskun aikaan. Esquimalt Lagoonin alueella sijaitsee myös kuuluisa Hatley Castle, jossa on kuvattu monia elokuvia ja tv-sarjoja, viimeisimpänä Ryan Reynoldsin tähdittämä Deadpool. Minulle jäi ehdottomasti paremmin mieleen rannalle tehty puinen taideteos, mahtavaa luovuutta!

Jos on tosiaan auto käytössä, kannattaa vierailla myös Malahatissa. Todella kauniita luontomaisemia pienine putouksineen. Suuri massa ihmisiä vierailee Goldstream Provincial Parkissa marraskuun tienoilla, jolloin joet täyttyvät kutevista lohista. Kutemisen jälkeen lohet kuolevat ja tämä prosessi jatkuu joulukuulle asti. Vielä näin vuoden vaihteessa ajoittain nenään iski aikamoinen lemu kalojen jäännöksistä. Namskis!

Aika paljon siis löytyy Greater Victorian alueelta, mutta kyllä se keskustan aluekin tunnelmalliselta vaikutti, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Ihanaa vuoden alkua kaikille lukijoille!

Pacific Coast Highway

Ystäväni lähti tällä viikolla kohti Kaliforniaa mielessään roadtrip ympäriämpäri Länsi-Jenkkilää. Tästähän tuli mieleen omat cruisailut parin vuoden takaa, itse asiassa samaisen kaverin kanssa. Toteutettiin tuolloin kolmen päivän mutkittelu pitkin tunnettua Highway ykköstä, lets hit back on that road.

Valmisteluja oli jo tehty kotipuolesta. Auto ja parin yön majoitukset olimme varanneet etukäteen hyvissä ajoin, pysähdyksiä sitten toteutimme vähän tilanteen mukaan. Välillä pysähdyttiin paitsi ihailemaan reittiä, myös ihan vaan hengittämään. Jyrkemmissä nousuissa syke taisi kuskeilla nousta tehokkaammin kuin alla olevalla pikkuruisella Yariksella. Pienellä pep talkilla selvisimme kuitenkin auton kanssa tilanteesta kuin tilanteesta.

Pyrimme lähtemään San Franciscosta hyvissä ajoin, mutta etukäteen varaamamme navigaattori ei ollutkaan paikan päällä ja jouduimme metsästämään itsellemme uuden. No, pitkän metsästyksen jälkeen kepsi ei joka tapauksessa lähtenyt heti syttymään ja siispä suunnistimme suurkaupungista ulos manuaalisesti. Ja kyllä sieltä kartan avulla ulos selvittiin, oli se nostalgista!

Ensimmäinen kunnon pysähdyspaikkamme oli Feltonissa (lähellä Santa Cruzia) Redwoodin kansallispuistossa, jossa kasvaa mahtavia Punapuita. Kyseinen puu voi kasvaa yli 100 metriseksi ja elää jopa yli 2000 vuotta. Kyseisiä jättiläisiä tuijottaessa tunsi itsensä taas harvinaisen pieneksi olennoksi, rakastan sitä fiilistä!

Puunhalausta olisi voinut jatkaa vielä pitkään, mutta matka jatkui Santa Cruziin. Varmasti Santa Cruzin tunnetuin paikka on Beach Boardwalk, joka sisältää kuuman hiekan ja lämpimän veden lisäksi muutamia huvipuistolaitteita, ravintoloita ja esiintyjiä. Monterey Bayn alueella (jossa siis Santa Cruzkin sijaitsee) on ilmeisesti erittäin todennäköistä havaita valkohaita, joten rannat ovat yllättävän usein suljettuja. Ei muuta kun surffaamaan!

Salinas, ensimmäinen majapaikkamme. Olimme siis jo kotipuolessa löytäneet sieltä erittäin edulliseen hintaan motellimajoituksen. Sanotaan vaikka niin, että huoneesta seuraavana aamuna lähtiessämme, huokasimme hieman helpotuksesta. Olo ei ollut ehkä maailman kaikkeuden turvallisin, mutta kyllä se tarvittava uni tuli tankattua.

Aamupäivän etappina toimi ihana Montereyn satamakaupunki. Meri on vaan niin mun juttu, varsinkin kun sieltä pilkottaa useita suloisia hylkeen kupoleita. Tunnelma satamakaupungissa oli muutoinkin ihanan rento ja ihmiset hymyilivät toisilleen, se kertoo aina jotain.

17 – Mile Drive & Pebble Beach. Tuo maisemareitti oli koruttomalla tavalla kaunis. Teitä reunustivat kummituksia muistuttavat puut ja valaistuskin muuttui kuin tilauksesta harmaaksi. Mystistä tunnelmaa sävytti tuo ehkä koko reitin tunnetuin yksinäisyyden symbooli, The Lone Cypress. Toisaalta, kuinka yksinäiseksi sitä voi itseään tuntea kaiken aikaa häärivien kuvaajien ympäröimänä.

Yksi ehdoton lemppari ykköstien varrelta oli 1932 rakennettu Bixby Bridge. Upea ilmestys ja ihanat silmiä hivelevät ympäristöt. Ajaminen sillan poikki oli aika jännittävää, kun oli nähnyt mitä rungon alla sijaitsee, pelkkää tyhjää. Aah nuo adrenaliinin tuomat kylmät väreet.

Ei muuten ollut ihan jokainen tienvarsikuppila auki, joten eväitä kannattaa pakata mukaan. Monessa paikassa varsinaista ruokaa alettiin tarjoilla vasta klo 17 maissa. Aika usein se nälkä pääsi kuitenkin unohtumaan, Big Surin rauhallinen maisemareitti piti siitä hyvää huolta.

Toisen ajopäivän päätti hulvattoman laiskat elefanttihylkeet, jotka köllöttivät rantahiekalla elämänsä kyllyydestä. Oli ne kyllä aika vekkuleita, heittelivät hiekkaa huolettomasti itsensä ja toistensa päälle. Näitä molluskoita ihmetellessä elämä tuntui aika rennolta ja vähemmän järkevältä.

Toisen motelliyömme nukuimme Santa Mariassa, josta vähemmän skeptisten yöunien jälkeen starttasimme kohti tripin viimeistä osuutta. Solvangista kirjoittelinkin jo blogissa aiemmin, joten ei muuta kun klikkaamaan ja lukemaan tuon tanskalaistyylisen kylän tunnelmista.

Meidän Pacific Coast Highway päättyi tällä kertaa Santa Monicaan, johon pysäköimme illemmalla. Matkan varrella ihastelimme kuitenkin vielä Santa Barbaran ja Malibun kaupunkeja. Santa Barbarasta huokui selvä lomanviettotunnelma. Malibussa ”aito” kalifornialainen vivahde tuntui iholla.

Tässähän tämä Highway-seikkailu lyhykäisyydessään. Kolme päivää riitti hyvin näihin pysähdyksiin eikä ruuhka iskenyt eteen kuin vasta Santa Monicassa. Varaa mukaan kuitenkin kilo kärsivällisyyttä ja ripaus rohkeutta. Ja ennen kaikkea muista, ”click it or ticket” 🙂

Älä tule paha kakku…

Kaikki postauksen kuvat ovat San Franciscon Alcatrazista.

Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa tarrasandaalit jalkaan ja suunnata turistiksi omaan kyläpahaseen, joskus saattaa päästä hyvinkin lähelle ihania matkailukokemuksia ja muistoja. Ja toki siis kokea jotain aivan uutta ja upeaa ihan kotioven tuntumissa. Vierailu Turun Kakolanmäellä pahojen poikien puljussa oli mulle erittäin mieluisa visiitti, niin väärältä kuin se tavallaan kuulostaa. Tapahtumat kun eivät niin Kakolassa kuin läänivankilassakaan ole olleet kovin ruusuiset…tunnetuista Kakolan ruusutatuoinneista huolimatta.

Kakolan ja läänivankilan kierrosta kulkiessa heräsi muistot eräästä ehkä vielä astetta rajummasta vankilasta, Alcatrazista. Eikä oikeastaan ihme, sillä Kakolankin siipirakennukset mallintavat amerikkalaista järjestelmää. Toki Alcatrazin saarisijainti ja pahamaineisimmat tarinat pistivät aikoinaan punttia vielä hieman enempi tutisemaan.

” Break the rules and you go to prison. Break the prison rules and you go to Alcatraz”.

Vankilakierrosten tarinat ovat tietysti reissun suola, sillä niiden avulla pääsee rikastuttamaan omia mielikuviaan. Tarinoita riittää useista asukeista, mutta kyllähän se maineikkain aina puhututtaa. Alcatrazia on nimellään markkinoinut tunnettu Al Capone, Kakolassa se oli Matti Haapoja, joka loppujen lopuksi hirtti itsensä selliin nro 22. Hirttoköyden hän oli valmistanut villasukistaan.

Alcatrazin kierroksella pääsin tapaamaan erään entisen vangin, mikä tuntui aika uskomattomalta. Bill Baker (inmate #1259) oli juuri kyseisenä päivänä tullut Alcatrazille jakamaan nimmareita kirjoittamaansa kirjaan. Kirja kertoi tietysti hänen ajastaan karusellissä.

 

Kakolassa ja Alcatrazissa on paljon yhteistä, toistaiseksi. Molemmissa on mm. vankien mieliä rauhoittavia pastellin sävyjä ja tunnelma on yhteneväinen kaikessa kylmyydessään ja kosteudessaan. Alcatraz voitti kuitenkin kevyesti siisteydellään, Kakolanmäkihän toimii tällä hetkellä rakennustyömaana. Veikkaan vahvasti, ettei Alcatrazin saarelle ole kukaan ihan lähiaikoina tekemässä muuttoa, saati kylpemässä uudessa kylpylässä. Kannattaa siis suunnata Kakolaan vielä sen vanhassa ”loistossaan”, sillä uudet suunnitelmat vankilan tilalle pukkaa kovaa vauhtia päälle.

Ja mitä tulee Alcatraziin, muistahan ostaa lippu hyvissä ajoin ennen reissua. Näin ei tarvitse jonottaa aamuyöstä alkaen viimeisiä ns. ”jäädytettyjä” lippuja, kuten allekirjoittanut teki. Tai turvautua Mr. Caponen ohjeisiin:

”You can get much farther with a kind word and a gun than you can with a kind word alone” – Al Capone

Suunnitelmissa keväinen Kööpenhamina

Vihdoin on seuraava lentolippu taskussa. Yleensä pyrin varaamaan tulevan reissun hyvissä ajoin heti edellisen perään, ettei kauaa tarvitse oleskella ns. tyhjän päällä. Matkustamisessa kuitenkin itselle yksi tärkeä seikka on nimenomaan reissun odotus ja fiilistely.

Tanskassa on tullut aikaisemminkin vierailtua, mutta ensimmäinen reissu painottui Legolandiaan (vuosi oli -93) ja toisella kertaa kisareissun saattelemana tärkeimmäksi nähtävyydeksi valikoitui yllättäen jäähalli. Olenkin siis odottanut, että koska pääsen tutustumaan tuohon paljon kehuttuun Kööpenhaminaan.

Reissun fiilistelyn lomassa muistin yhtäkkiä, että ei siitä nyt niin kauan aikaa ole kun olen Tanskaa muistuttavissa maisemissa ajellut. Nimittäin edellisenä kesänä Kalifornian Highway ykköstä ajellessa päädyttiin paikkaan nimeltä Solvang. Solvang on aikoinaan tanskalaisten perustama kyläpahanen, jonka tarkoitus on tarjota Kalifornian auringon alle ripaus skandinaavista tunnelmaa.

Oli kyllä aika suloinen ja näin Amerikkaan sijoittuen ehkä jokseenkin eksoottinen kaupunki. Hieman tuntui kuin olisi hetkessä siirtynyt lähemmäs kotia. Polttava aurinko ja pannareiden koko paljasti kuitenkin todellisuuden ja palautti mielen takaisin jenkkilään.

Tavallaan Kööpenhaminan reissu tulee olemaan Solvangin vierailun kaltainen. Suunnitelmissa on kuljeskella ympäriinsä nauttien värikkäästä ympäristöstä ja tietysti keskittyä erilaisiin makunautintoihin. Polttava aurinko tuskin tuntuu iholla, mutta toivottavasti kevät pistää parastaan. Reissu, tule jo!

Ja hei, mielelläni otan teiltä lukijoilta vastaan hyviä vinkkejä ja kokemuksia.

Ps. kaikki tekstin kuvat ovat siis Kalifornian Solvangista, ei Kööpenhaminasta 🙂

Solvang, CA 9.8.2015

San Francisco by bike

Mä tykkään kaupunkikohteissa ehdottomasti ottaa jalat alle ja kierrellä ja kaarrella kaduilla ilman sen suurempaa päämäärää. Pari kertaa on tullut kuitenkin vuokrattua pyörä ja toistaiseksi myös nämä kokemukset ovat jättäneet positiivisen jäljen muistin syövereihin…jopa San Franciscosta, jossa tasainen maasto on lähes tuntematon käsite.

San Franciscon pyöräreissulla oli toki opas mukana ja luodakseen parhaan kuvan kaupungista hän ei ajelluttanut meitä kovin montaa ylämäkeä hiki otsassa. Omatoimisella pyöräreissulla ensimmäisenä päivänä tähän olisi varmasti useampaan kertaan törmännyt.

Vaikkei heti uskoisi niin San Franciscossa on itseasiassa suhteellisen turvallistakin pyöräillä. Kaupungissa on paljon hyviä ja tarpeeksi leveitä pyöräteitä eikä tällä kyseiselläkään matkalla sattunut yhtään läheltä piti –tilannetta. Tai niin no, yksi pariskunta katosi matkan varrella, mutta se taisi johtua enemmän kuullun ymmärtämisestä. Ihmisiä ja liikennettä on toki himpun verran enemmän kuin vaikka Suomen Turus, mutta kun pitää silmät auki, kypärän päässä ja muistaa hengittää niin hyvää siitä tulee!

Oli ihana pysähdellä erilaisissa maisemissa paitsi tankkaamaan nestettä kehoon, myös nauttimaan mm. tällaisesta kauniista kuvataiteiden palatsista (Palace of Fine Arts). San Franciscon arkkitehtuuri on kyllä aivan omaa luokkaansa, juuri se tekee mielestäni kaupungista mielenkiintoisen ja monipuolisen. Tämä palatsi taitaa kuitenkin olla rakennettu roomalaisen ja kreikkalaisen arkkitehtuurin mukaisesti 🙂

Päivän kohokohta oli ehdottomasti Golden Gate –sillan yli pyöräily kohti Sausalitoa. On se silta kyllä juuri niin upea kuin kuvitella saattoi. ”I biked The Golden Gate Bridge.”

Loppujen lopuksi kaupungista sai heti kättelyssä aika kokonaisvaltaisen kuvan, varmasti paljon paremman kuin mitä kävellen olisi ehtinyt taittaa. Pyörän selässä ehti myös hyvin suunnitella, mihin voisi vielä tulla rauhassa viettämään aikaa ilman kypärää.

”When in doubt, pedal it out”

San Francisco 4.8.2015